Anssi Kela: Radiosoitto pitää artistin pään pinnalla

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Anssi Kelalle täytyy nostaa stetsonia muusikon ansaintamallin avaamisesta ymmärrettävällä ja itseään säästelemättömällä tavalla. Sen jälkeen, kun äänilevyjen myynti romahti ja musiikin kulutuksen painopiste siirtyi digitaaliseen luvalliseen ja luvattomaan jakeluun, musiikintekijän ansaintalogiikka on muuttunut entistäkin mystisemmäksi. Suuri osa musiikista kuunnellaan ja katsellaan nykypäivänä Spotifyn, iTunesin ja YouTuben kautta, mutta mitä niistä jää artistille käteen?

Kela erittelee tekijänoikeuksia valvovan Teoston verkkosivuilla tänään julkaistussa blogikirjoituksessa Levoton tyttö -hittibiisinsä tuottoja havainnollisen infografiikan avulla. Kela sanoo tulojen paljastamisen motiivina olevan halunsa lisätä tietoutta tulonmuodostuksesta ja oikaista vääriä olettamuksia. ”Meidän julkisuuden henkilöiden tulot ja verotiedot ruoditaan joka tapauksessa vuosittain mediassa. Toivottavasti tämä avaus tuo edes hiukan konkretiaa lehtijutuissa esiintyvien summien taakse”, Kela kirjoittaa.

Kela kertoo tienanneensa hittibiisillään noin 76 000 euroa vajaan vuoden aikana. Siitä ylivoimaisesti suurin osuus kertyi radiosoitosta, keskimäärin 6 euroa soittokerta. Suoratoistopalveluiden – ensisijaisesti Spotifyn – kautta kappaletta kuunneltiin viime vuonna 1 250 000 kertaa Pohjoismaissa ja Virossa. Suoratoistosta saaduilla korvauksilla Kela tienasi kuitenkin vain 4 400 euroa. Hän laskee, että yksi soitto Spotifyssa toi hänelle keskimäärin 0,35 senttiä.

Spotify on aiemmin vastannut musiikintekijöiden kritiikkiin, että yhtiö on maksanut rojalteja yli miljardi dollaria vuoden 2008 jälkeen. Viime vuonna korvauksia maksettiin Spotifyn mukaan 500 miljoonaa dollaria. Musiikkipalvelu maksaa tuloistaan 70 prosenttia levy-yhtiöille, jotka ottavat oman siivunsa ennen rahan päätymistä managereille ja artisteille. Spotify kehottaa artisteja keskittymään koko albumin jatkuvaan tuottoon eikä ainoastaan yksittäisistä soittokerroista maksettaviin korvauksiin.

76 000 euron vuosipalkka yhdestä ainoasta kappaleesta voi kuulostaa paljolta, mutta kyse on poikkeuksellisen hyvin läpilyöneestä hitistä, jolla rahoitetaan niidenkin laulujen tekeminen, jotka eivät ikinä soi radiokanavilla. Anssi Kela muistuttaa myös, että yleensä tuloja on jakamassa isompi tekijätiimi, mutta hän on Levoton tyttö -kappaleen ainoa tekijä, joka saa kaikki Teosto-korvaukset.

”Levein leipä kuitenkin kelluu radioaalloilla. Sinä päivänä, kun ihmiset lakkaavat kuuntelemasta radiota, alkaa työvoimatoimistojen käytävillä näkyä tuttuja hahmoja”, Kela kiteyttää analyysinsa.

Kelan mukaan eri radioilla on erilaisia tariffeja. Ylen kanavalta yhdestä soitosta voi saada yli 20 euroa, kun taas pienen paikallisradion osuus jää noin 40 senttiin.

Yleisradion Kari Haakana kommentoi toisaalla, että ison osan artistin tuloista maksaa siis veronmaksaja Yleisradion kautta. Näin keskustelu Yle-veron tarpeellisuudesta saa hieman laajemman näkökulman. Myös Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo bloggasi Ylen musiikkipanostuksista juuri tällä viikolla. Silvon mukaan Ylen maksut musiikintekijöille ovat kasvaneet kolmessa vuodessa 2,1 miljoonaa euroa.

Kelan itsensä YouTubessa julkaiseman Levoton tyttö -musiikkivideon voi katsoa täältä. Teosto ja YouTube solmivat lisensointisopimuksen vasta marraskuussa 2013, joten sitä kautta Anssi Kelalle ei ehtinyt kertyä merkittäviä tuloja viime vuonna.

P.S. Tiesittekö, että Anssi Kela on loistava hevikitaristi? Katsokaa vaikka tuolta. Toimeentulon kannalta taitaa kuitenkin olla yhtä tyhjän kanssa esittää biisejä, joita ei ole itse säveltänyt ja sanoittanut.