A-studion turkistarhakeskustelu meni "melskaukseksi" - ärsyttääkö päällepuhuva nainen enemmän kuin mies?

Eilen illalla omassa somekuplassani alkoi ponnahdella kommentteja Ylen A-studiosta (kohdasta 15.18 eteenpäin), jossa käytiin väittelyä – taas kerran – turkiseläinten kohtelusta ja turkisalan tulevaisuudesta. Vastakkain ohjelmassa olivat Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen, joka muistetaan Talvivaaran kaivososakeyhtiön viestintäjohtajana, ja Turun yliopiston eläin- ja ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltola, joka oli käynnistämässä kansalaisaloitetta turkistarhauksen kieltämisestä.

Aloite keräsi päivässä yli 50000 allekirjoitusta ja etenee eduskunnan käsittelyyn. Tätä kirjoittaessani allekirjoituksia on jo liki 90000.

Moni kommentaattori paheksui Aaltolan keskustelutyyliä päällekäyväksi ja melskaavaksi. Hänen valitettiin puhuvan keskustelukumppaninsa päälle ja kaapanneen törkeästi tilan itselleen niin, ettei kukaan muu saanut suunvuoroa. Tämän ”kiilusilmäisen fanaatikon” ja ”stalinistin” päällepuhuminen ”aiheutti myötähäpeää”, internetissä moitiskeltiin.

Piti mennä itsekin katsomaan, mitä kamalaa Nissiselle oikein tapahtui. Seurasin keskustelua ajanottokellon kanssa. Mittasin Nissisen ja Aaltolan äänessäoloajan, ja otin mukaan myös ne sekunnit, kun he puhuivat toistensa päälle.

Tulos ei vastannut ennakko-odotuksia.

Kellotin Nissisen olleen äänessä 5 minuuttia 18 sekuntia ja Aaltolan 5 minuuttia 13 sekuntia. Päällepuhumisyritykset ja päällepuhumiset menivät tasan 9-9. Laskin näihin mukaan myös suun avaamiset silloin, kun sieltä kuului jonkinlainen älähdys.

Kun puheaika ja päällepuhumiset menivät kutakuinkin tasan, voisiko olla niin, että päällepuhuva nainen ärsyttää enemmän kuin mies?

Toki mielikuvaan esiintymisestä vaikuttaa moni muukin asia kuin kaapatut sekunnit. Ainakaan keskustelijat eivät kovin hyvin kohdanneet toisiaan.

Aaltola vetosi vastuullisuuteen, moraaliseen selkärankaan ja eläinten kärsimykseen takinhihan somisteiden vuoksi. Nissinen puhui turkistilojen EU-sertifioinnista, eläinsuojelijoiden cancel-kulttuurista, suomalaisten kyvystä torjua lintuinfluenssaa turkistiloilla ja laillisesta elinkeinosta. Aaltola pääsi eläinrääkkäys- ja tautiriskisyytöksineen niskan päälle, ja Nissinen päätyi lopulta siilipuolustukseen jupisemaan, että ”se on väärä tieto”, ”nyt on pakko korjata väärää tietoa”, ”tulee sellainen syytelista” ja ”niin rankasti menee luvut väärin”. Ilman vasta-argumentteja hänen pelinsä oli menetetty.

Eräässä somekeskustelussa Tekniikan Maailman vastaava päätoimittaja Reijo Ruokanen jatkoi ajanmittaustani laskemalla, kuinka monta kertaa kumpikin keskeytti toisen puheen eli toimi kohtaamisen ensimmäisenä päällepuhujana. Tässä Aaltola vei niukan voiton 6 – 4.

Ruokasen mukaan puheenvuoron anasti kokonaan itselleen Aaltola kaksi kertaa, Nissinen ei kertaakaan.

Perinteinen suomalainen keskustelutyyli on sellainen, että toisen kuuluu antaa sanoa sanottavansa ja keskeyttäminen tulkitaan aggressioksi tai luonnehäiriöksi. Kulttuurierot eri maiden välillä ovat suuret. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa kaikki puhuvat toistensa päälle. Meille se on huutoa, heille normaalia keskustelua.

Tämän tyyppisissä nopeissa tv-väittelyissä suomalaisella kohteliaisuudella ei pitkälle pötkitä. Välillä on pakko puhua päälle ja anastaa puheenvuoro. Liian miellyttävä keskustelija jää helposti seinäruusuksi.

Nissinen oli aluksi kiva, mutta hänkin hoksasi pian pelin hengen. Aaltola osasi ottaa tilansa ja piti siitä myös hanakasti kiinni. ”Saanko jatkaa”, hän vaati monta kertaa, ja Nissinen vaikeni.

Päällepuhuminen kuitenkin hyväksytään suomalaisten poliitikkojen tv-väittelyissä. Miksihän se ei ole ok turkistarhauskeskustelussa?