Loukkaavatko Loiri-kirjan seksipaljastukset ex-kumppaneiden yksityiselämää?

Profiilikuva
Blogit Mediaansekaantuja
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vieläkö jaksaisitte yhden Loiri-jutun?

Ei se mitään, kerron silti.

Kirjailija Jari Tervon yli 700-sivuinen elämäkerta viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirista sai runsaasti kohujulkisuutta, joka keskittyi ennen kaikkea hänen naissuhteisiinsa ja seksielämänsä kuvauksiin. Aihepiiri on tietysti jännittävä, ja mediakonkari Tervo on tasan tarkkaan arvannut, mistä otsikot syntyvät.

Kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus kertoa omasta tumputuksestaan, sperman tuotannostaan ja panemisistaan, jos todella niin haluaa, mutta toisen henkilön seksielämästä kertomiseen saattaa liittyä juridisia ja moraalisia ongelmia.

Tuoreessa muistissa on tapaus Vanhanen & Ruusunen, jota puitiin korkeinta oikeutta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta myöten. Lopputulos: Susan Ruusunen ei olisi saanut kertoa kirjassaan Pääministerin morsian yksityiskohtia Matti Vanhasen seksielämästä. EIT:n mukaan Ruususen ja kustantajan saamat sakot yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä olivat perustellut.

Kyse oli merkittävästä yksityisyyden suojaa ja sananvapauden rajoja määrittävästä ennakkotapauksesta. Sitä ei voi kuitenkaan sellaisenaan soveltaa ohjenuoraksi kaikkiin tapauksiin, joissa joku paljastaa julkisuudessa intiimiasioita toisesta henkilöstä. Teon loukkaavuuden puntarointiin vaikuttaa esimerkiksi se, onko asianosainen itse tuonut yksityisasioitaan ja seksielämäänsä julkisuuteen.

Toinen olennainen seikka on paljastuksen yhteiskunnallinen merkittävyys esimerkiksi vallanpitäjän toiminnan arvioinnin kannalta. Ulkoministeri Ilkka Kanervan seksuaalissävytteisistä tekstiviesteistä oli tämän nojalla perusteltua kertoa mediassa vuonna 2008. Oikeudessa Kanervan mediakohtelua ei kuitenkaan punnittu.

Matti Vanhanen oli pitänyt makuukammarinsa oven kiinni, eikä hän on ollut syyllistynyt moitittavaan toimintaan suhteessaan Ruususen kanssa. Pelkkä tirkistelymotiivi ei riittänyt yksityisasioiden julkituomisen perusteeksi.

Entä jos Tervo, Loiri ja kustantaja Otava olisivat syyllistyneet yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen, voisivatko myös tekstiä yksityiskohtaisesti siteeranneet uutisvälineet syyllistyä samaan rikokseen? Uutisoinnissa ei käsitelty tätä puolta lainkaan – toivottavasti mahdollista riskiä kuitenkin pohdittiin toimituksissa ennen juttujen julkaisua.

Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Jussi Pullinen kysyi Twitterissä Jari Tervolta, onko seksitarinoiden kertomiseen kysytty suostumus niiden kohteilta.

Myös viestintäammattilainen Anna Sorainen ihmetteli, miten kukaan voi kokea oikeudekseen avata kirjoissa tai muissa julkaisuissa toisten ihmisten yksityisiä asioita.

”Jos asiasta ei ole sovittu, en ymmärrä, miten näin voi toimia. Pitääkö yksityiselämässäkin alkaa tehdä sopimuksia vaitiolovelvollisuudesta?” Sorainen kysyi.

Tervo vastasi Pulliselle haastatelleensa kirjaa varten Loirin entisiä naisystäviä Leinita Airistoa, Helena Lindgreniä, Marita Hakalaa ja Stina Toljanderia. Kirjassa mainitut Tuula Nyman, Carola, Katja Peiponen ja Mona Loiri ovat edesmenneitä.

Pullinen kysyi vielä täsmennystä, että onko kirjaa varten siis jututettu kaikki elossa olevat ihmiset, joiden seksielämästä puhutaan.

Tervo vastasi, että kyllä on.

Koska Tervo ei vastannut suoraan Pullisen kysymykseen ”onko kysytty suostumus”, pyysin kirjailijaa vielä täsmentämään: Kertoivatko naiset itse tai kysyikö Jari Tervo heiltä haastatteluissa seksiasioista vai perustuvatko julkisuudessa olleet seksijutut ainoastaan Loirin omaan kertomaan?

”Kirjasta käy kyllä ilmi, että näistä asioista ovat kertoneet paitsi Loiri myös naiset. Kun ehdit sen lukemaan”, Tervo vastasi.

Minäpä sitten luin.

Ja totta tosiaan, kävihän sieltä ilmi kaikenlaista.

Tekstistä käy selville, että Tervo on tosiaan haastatellut Airistoa, Lindgreniä, Hakalaa ja Toljanderia, ja mitä ilmeisimmin myös lemmentöistä on keskusteltu heidän kanssaan. Heitä koskevista osuuksista käy ilmi, että seksiä on harrastettu, mutta kuvaukset eivät ole kovinkaan yksityiskohtaisia vaan pikemminkin hyvin hienotunteisia ja ylimalkaisia. Näissä tapauksissa ei ole mitään ongelmaa.

Roisit uutisotsikot ovat peräisin seksikohtauksista nimeltä mainitsemattomien naisten ja jo edesmenneiden kumppaneiden Nymanin, Peiposen ja Mona Loirin (o.s. Puolanen) kanssa. Kuolleet tai heidän omaisensa eivät voi haastaa ketään oikeuteen vainajan yksityiselämän loukkaamisesta. Lakipykälät suojaavat eläviä ihmisiä. Näitä Loiri-kirjassa mainittuja henkilöitä koskevaa juridista ongelmaa ei siis ole, mutta paljastusten moraalista oikeutusta voi toki miettiä.

Loiri-kirjassa kerrotaan vuoden 1965 Miss Suomen Virpi Miettisen pelastaneen Loirin seksielämän, ja tämä jää ainoaksi viittaukseksi Miettisen intiimielämään. Kirjassa mainitaan, että Miettinen luonnehti suhdettaan Loiriin pelkäksi kaveruudeksi muistelmakirjassa Tuhma prinsessa (Tammi, 2018). Miettinen kiisti seksisuhteen myös Ilta-Sanomille.

Tuskin tästäkään mitään oikeussalidraamaa saa aikaiseksi, sillä Miettinen on kertonut yksityiselämästään ja miessuhteistaan aiemmin laveasti julkisuudessa. Kirjan heitto on myös epämääräinen ja tulkinnanvarainen.

Jäljelle jäävät ne kumppanit, joita ei ilmeisesti ole haastateltu kirjaan. Loirin näyttelijä Pirkko Peltosen kanssa harrastamaa seksiä kuvataan kirjassa kolmella virkkeellä, jotka keskittyvät lähinnä Loirin erektio-ongelmiin.

Haastattelua ei liene antanut myöskään Riitta Loiri (o.s. Jäppinen), josta ei ole kirjassa intiimejä kohtauksia – ellei sellaiseksi lasketa kieltäytymistä seksistä, mitä Vesa-Matti Loiri tilittää yhden kappaleen verran.

Näyttää siltä, että Loiri-kirja on käyty etukäteen kustantajan juristin kanssa läpi. Nuo pari viimeksi mainittua kohtaa saattavat olla lapsuksia tai sitten niitä ei ole arvioitu riskeiksi ollenkaan.

Hankalampi kysymys on se, syyllistyisikö media yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen, jos kirjassa olisi tämän lakipykälän täyttäviä kohtia, joita siteerattaisiin uutisissa.

Ei välttämättä syyllistyisi, mutta riskillä mentäisiin.

Kuuluisassa STT:n doping-tapauksessa tietoimiston päätoimittaja ja toimittaja tuomittiin hiihtäjä Jari Räsäsen herjauksesta vuonna 1998. STT oli kertonut uutisessaan Räsäsen ostaneen ja käyttäneen kasvuhormonia.

STT:n juttua levittäneet muut viestimet välttyivät syytteiltä, koska rikos katsottiin vähäiseksi ja asiassa oli muita lieventäviä seikkoja, kuten STT:n uskottavuus tietotoimistona.

Nykyisin EIT:n ratkaisukäytännöt lähtevät siitä, että journalisti voi toistaa muualla esitettyjä väitteitä, jos hän toimii vilpittömässä mielessä ja hyvän journalistisen etiikan mukaisesti. Seksijutut ja juoruilut eivät kuitenkaan nauti yhtä suurta suojaa kuin doping-tapaukset tai politiikan uutisointi.

Ilmoita asiavirheestä