Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaisi median tiukempaan valvontaan
Eläkkeellä olevan poliisiylijohtajan Mikko Paateron tuore kirja Sisäinen turvallisuus horjuu on kerännyt kovasti julkisuutta viime päivinä ja hieman kohuakin. Pienemmälle huomiolle on jäänyt kirjan sisältämä mediakritiikki, joka ulottuu myös hyvää lehtimiestapaa valvovaan Julkisen sanan neuvostoon.
Paatero kirjoittaa: ”Eettisten ohjeiden toteutumista valvoo median oma itsekontrolli eli Julkisen sanan neuvosto JSN. Sen rooli ei ole helppo, koska se on käytännössä ainoa mediaa valvova taho. Valvonnassa on mielestäni selkeä aukko. Mielestäni tarvittaisiin median toimintaa seuraava objektiivinen elin, jollaiseksi ei hyvällä tahdollakaan voi Julkisen sanan neuvostoa sanoa.”
Vastaan tähän.
”Käytännössä ainoa mediaa valvova taho” on omituinen heitto poliisilta, sillä median valvonta kuuluu ensisijaisesti poliisille ja oikeuslaitokselle siltä osin kuin tiedotusvälineiden toiminnasta ja sananvapaudesta on säädetty Suomen laissa. Juridisen valvonnan lisäksi meillä on media-alan vapaaehtoisesti kokoama itsesäätelyelin Julkisen sanan neuvosto, joka valvoo, että media toimii eettisesti oikein.
Käytännössä JSN:ssä on kyse siitä, että Journalistin ohjeisiin sitoutuneet media-alan toimijat rajoittavat vapaaehtoisesti lain suomaa sananvapauttaan, jotta toiminta olisi myös eettisesti kestävää.
Mitähän ulkopuolista elintä vielä tarvitaan Suomen lain ja JSN:n lisäksi rajoittamaan median toimintaa? Mitä se tekisi? Miten kireälle Paatero haluaisi kuristaa sananvapauden Suomessa?
Vai onko näin, kuten Savon Sanomien toimittaja Asta Tenhunen toteaa uutisanalyysissään: ”Paatero esittää uutta lautakuntaa, joka valvoisi mediaa. Tästä puuttuu vain loppukaneetti, jossa hän esittäisi itseään sen vetäjäksi. Kirjassa hän tuntuu arvioivan, että hänellä kyllä olisi valmiudet siihen”?
Paatero jatkaa kirjassaan: ”Suurin puute on mielestäni se, että JSN ottaa aivan liian harvoin oma-aloitteisesti asioita käsiteltäväkseen. Toisaalta JSN:n päätösten seuraamukset ovat, vaikka virheitä todetaankin, minimaaliset ja niitä harva lukija, katsoja tai kuuntelija edes huomaa. Varmaankin nämä eettiset ohjeet vaatisivat päivittämistä monelta osin. Siinä pitäisi ottaa kantaa sosiaaliseen mediaan.”
Journalistin ohjeita päivitetään jatkuvasti. Niissä on otettu kantaa muun muassa yleisön tuottamaan aineistoon tiedotusvälineiden verkkosivuilla, mutta JSN:llä ei ole toimivaltaa sosiaalisen median palstoihin, jotka eivät ole sitoutuneet Journalistin ohjeisiin.
Sitten vielä tuo asioiden oma-aloitteinen käsittely neuvostossa.
Joissakin poikkeustapauksissa neuvosto on ottanut juttuja oma-aloitteisesti käsittelyyn, mutta siihen ei ole nykytilanteessa suurta tarvetta eikä resursseja. Kantelujen määrät ovat nousseet hurjasti viime vuosina. Nykyisin suurin osa merkittävistä eettistä keskustelua vaativista tapauksista tulee jo muutenkin neuvoston käsittelyyn tehtyjen kanteluiden kautta.
Neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström ottikin jo toisaalla kantaa Paateron ajatuksiin ja muun muassa korjasi kirjassa olleen asiavirheen neuvoston jäsenten ja yleisöjäsenten määrästä.