Pekka Haaviston persoonalliset tarinat muistuttivat hänen vetovoimastaan

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaikki presidenttiehdokkaat pitävät Ylellä puheen. Kuinka Pekka Haavisto onnistui?

Odotukset ja ennakkoluulot

Pekka Haaviston haasteena on ollut erottuminen kärkiehdokas Sauli Niinistöstä. Vaikka sovitteleva Haavisto on varsin laajasti arvostettu ja pidetty, hänen kampanjaansa ei ole onnistuttu saamaan viime presidentinvaalien kaltaista puhuria. Vuoden 2012 vaaleissa Haavisto erottui lukuisilla tarinoillaan, joilla hän valotti persoonaansa ja korosti kansainvälistä rooliaan. Odotettavissa oli, että Haavisto tukeutuisi nytkin tähän vahvuuteensa ja kertoisi tarinan. Tärkeintä kuitenkin oli, keille hän puheensa kohdistaisi. Kovakyynärpäistä gallup-suosikin tuuppimista kohteliaalta ehdokkaalta tuskin kuultaisiin. Jonkinlaista herättelyä vihreiden ja vasemman laidan suuntaan olisi kuitenkin tehtävä – kuinka Haavisto sen tekisi?

Mitä saimme

Kun ehdokas alun kiittelyiden ja tervehdysten jälkeen pääsi asiaan, oli imu voimakas. Haavisto kuljetti yleisön Lapinlahdenkadulle isoäitinsä kotitaloon, jossa aikanaan asui myös kuuluisa selvännäkijä ja ennustaja Aino Kassinen. Aloitus oli yllättävä ja tarina kiinnostava. Puhetta oli kuultu vasta reilu minuutti, kun yleisö pääsi jo nauramaan.

Näistä aineksista syntyi alku, joka sai yleisön terästämään kuuloaan ja kumartumaan eteenpäin haluten tietää, mitä sitten tapahtui.

Haaviston puhe ei ollut vain tarinointia ja hyvää tuulta, sillä pian tunnelma vaihtui synkempiin sävyihin maailmanpolitiikan analyysin myötä. Puheessa oli paljon asiaa, mikä vaikutti hieman hengästyttävän puhujaakin. Puheen kaari ei ehkä siksikään aivan kantanut, vaan jännite herpaantui kuorman alla.

 Argumenttien osalta iskevintä antia oli puheen lopun taitavasti rakennettu väite, jonka mukaan ”näissä vaaleissa voimme äänestää sen puolesta, että Suomi toimii omien arvojensa mukaisesti”.

Tämä oli suora vetoomus niille vihreitä ja politiikan vasenta laitaa lähellä oleville äänestäjille, jotka ovat kaivanneet istuvalta presidentiltä vahvempaa arvojohtajuutta esimerkiksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksissä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Arvio

En tiedä tuliko Haaviston tiimille yllätyksenä se, että kampanjaa ei päästy alkamaan likikään siitä, mihin viime presidentinvaaleissa jäätiin. Hurmos oli ehtinyt haihtua Haaviston siirryttyä kulisseihin odottamaan seuraavaa kierrosta. Samaan aikaan istuva presidentti oli hyötynyt laajasta julkisuudesta ja päässyt vahvistamaan profiiliaan myös ulkopolitiikan osaajana.

Vielä vuonna 2012 Haavisto pystyi esiintymään Niinistöä kansainvälisempänä poliitikkona, nyt tämä etu on menetetty.

Huumori on suomalaisissa poliittisissa puheissa vielä hyvin alikäytetty tehokeino. Tämä on sääli, sillä huumorin taitava hyödyntäminen tarjoaa monia etuja.

Huumori sekä rentouttaa puhujaa että herättää yleisössä myötämieltä. Se myös kannustaa yleisöä kuuntelemaan tarkasti, sillä kukapa haluaisi menettää tilaisuuden nauraa? Haavisto onnistui naurattamaan kuulijoitaan jo puheen alussa, mikä sai yleisön viihtymään ja kohotti odotuksia.

Puheessa oli kuitenkin myös selvästi tummempia sävyjä. Niiden tehtävänä on herätellä yleisöä siihen, että asiat eivät ole niin hyvin kuin ne puhujan mielestä voisivat olla. Tätä tarvitaan, jotta kuulijat miettisivät käytöksensä muuttamista – tässä tapauksessa siis päättäisivät äänestää Sauli Niinistön sijaan Pekka Haavistoa.

Uhkakuvien, vaarojen ja vaikeuksien maalailu voi olla hyvä tehokeino, kunhan puhuja panostaa myös jälkihoitoon: yleisö on syytä kuljettaa takaisin valoisampiin maisemiin. Jotta puhe voi vaikuttaa, puhujan tulee esittää vakuuttava ja vetoava näkemys siitä, miten maailma olisi hänen johtamanaan parempi paikka. Tämän argumentin hiomiseen ja esittämiseen Haaviston olisi kannattanut käyttää vielä hiukan enemmän aikaa.

Yhteenveto

Pekka Haavisto kertoo mielellään tarinoita ja on tässä taitava. Hänen kannatti luottaa tähän vahvuuteensa, sillä me ihmiset olemme alttiita tarinoiden vetovoimalle.

Puhe ansaitsee kiitosta yleisön mielenkiinnon vangitsemisesta. Kokonaisuutena se olisi kuitenkin hyötynyt jäntevämmästä rakenteesta.

Haaviston esiintyminen ei tuonut esiin uusia piirteitä ehdokkaasta. Se kuitenkin todennäköisesti muistutti monia häntä vuonna 2012 presidentiksi äänestäneitä siitä, mikä tässä miehessä silloin vetosi.