Blogit

Suomen Kuvalehden politiikan toimittajat Tuomo Lappalainen ja Heikki Vento sekä dosentti ja Vaasan yliopiston InnoLabin johtaja Mari K. Niemi seuraavat presidentinvaaleja ja arvioivat kampanjan käänteitä.

Miksi kukaan ei uskalla haastaa Niinistöä kunnolla

Blogit Linnanvahti 28.11.2017 10:53
Tuomo Lappalainen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Presidenttikamppailussa laitettiin maanantai-iltana uusi vaihde silmään, kun koko tähän mennessä ehdokkuutensa varmistanut seitsikko oli ensimmäistä kertaa yhtä aikaa lauteilla.

Joukosta puuttui enää korkeintaan ikiehdokas Paavo Väyrynen, jonka pitkään takkuillut kannattajakorttien keruu on viime hetkellä piristynyt niin, ettei 20 000 kannattajan haamuraja enää näytä yhtä mahdottomalta kuin vielä jokin aika sitten.

Väyrysen tulo joukkoon toisi epäilemättä kaivattua säpinää keskusteluihin, joita on tähän asti vaivannut lievä aneemisuus.

Maanantainen Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuus ei muodostanut poikkeusta. Se vahvisti entisestään kuvaa, että haastaja-sanan käyttö Sauli Niinistön vastaehdokkaista on pahasti harhaanjohtavaa. Tuntuu kuin muut eivät uskaltaisi puuttua Niinistön tekemisiin kasvokkain senkään vertaa kuin omissa tilaisuuksissan.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tentin formaatti, jossa jokainen ehdokas pääsi vuorollaan alustamaan etukäteen annetusta aiheesta, esti Niinistöä dominoimasta lavaa samalla tavalla kuin aikaisemmissa vaalipaneeleissa. Sekään ei silti muuttanut perusasetelmaa: istuva presidentti saa kertoa miten asiat ovat, ja muiden rooliksi jää tehdä lähinnä täydentäviä kysymyksiä.

Suurimman osan ajasta Niinistö näyttää kuin öljytyltä painijalta, josta vastustaja ei saa millään otetta. Painimolskilla tosin yritystä näkyy usein enemmän.

Keminmaan poika pystyy yhä tekemään keskustalle kaikenlaista kiusaa.

Pitkin syksyä on ihmetelty, miksi Pekka Haavisto (vihr) ei saa kampanjaansa samaan lentoon kuin kuusi vuotta sitten. Yksi syy on ilmeinen: hän on nyt enemmän Niinistön kaltainen kuin 2012. Ulkopolitiikan kovassa ytimessä Haaviston näkemykset ovat lähestyneet Niinistöä, kun taas arvokysymyksissä Niinistö on tullut jonkin verran Haavistoa vastaan.

Ajoittain Haavisto on realismissaan jo Niinistöä paasikiveläisempi. Siinä missä Niinistö on edelleen sitä mieltä, että Natoon ei voi mennä kysymättä kansalta, Haavisto kertoo pitävänsä nykyisin kansanäänestyksen riskejä hyötyjä suurempina.

”Yksikään hybridi- tai kybervaikuttaja ei pysyisi poissa”, hän perusteli maanantain tentissä.

Toinen ehdokas, joka pystyisi haastamaan Niinistön ulkopoliittisella osaamisellaan, on keskustan Matti Vanhanen. Hänen räväkin haastonsa on toistaiseksi ollut väite, jonka mukaan Niinistö on panostanut liian vähän Afrikan asioihin . Vaikea uskoa, että sellaisilla teemoilla liikuteltaisiin kovin suuria äänestäjäjoukkoja.

Sydänoireista kärsineen Vanhasen asema ei ainakaan helpotu, jos Väyrynen saa lähipäivinä 20 000 nimeä kokoon. Vaikka Keminmaan suuri poika onkin ajautunut sivuraiteille vanhassa puolueessaan, hän pystyy silti yhä tekemään keskustalle kaikenlaista kiusaa.

Sdp:n Tuula Haatainen on yrittänyt profiloida itsensä jonkinlaiseksi 2020-luvun Tarja Haloseksi ihmisoikeus- ja tasa-arvokorostuksineen. Nykyisessä levottomassa maailmantilanteessa pehmopuheilla ei ole kuitenkaan samanlaista kysyntää kuin Halosen valinnan aikoihin.

Vasemmistoliiton Merja Kyllönen menee idealismissaan vielä pitemmälle. Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tentissä hän määritteli presidentin tärkeimmäksi tehtäväksi rauhanomaisten suhteiden rakentamisen. Täyttä selvyyttä ei sen sijaan tullut siihen, mitä sitten tehdään, jos rauhan säilyttäminen ei onnistu.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari edustaa johdonmukaisesti toista ääripäätä: Suomi ensin, rajat kiinni, eroon EU:sta ja Ottawan miinakieltosopimuksesta. Keskustelu jää kuitenkin otsikko- ja iskulausetasolle, sillä Huhtasaaren eväät loppuvat eivätkä toiset lähde debatoimaan perussuomalaisten ehdoilla.

 

Yhden asian ehdokkaisiin voidaan lukea myös Rkp:n Nils Torvalds, joka erottautuu muista ainoana Nato-jäsenyyden kannattajana. Vaikka Nato-kysymys jakaa Rkp:tä, Torvaldsin taktiikka voi silti tuoda hänelle enemmän ääniä kuin vie.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen jäseniä Torvaldsin Nato-into ei häirinnyt, päinvastoin hän sai yleisöltä illan kuuluvimmat aplodit. Ne tulivat vastauksesta Kyllöselle, joka oli ehdottanut, että panssareihin ajatellut rahat laitettaisiin mieluummin lukutaidon kehittämiseen.

”Lukutaitoa ja panssareita ei ole järkevää asettaa vastakkain. Jos Karjalan kannaksella ei olisi ollut panssareita, emme lukisi tässä maassa ainakaan suomeksi tai ruotsiksi”, Torvalds sivalsi.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen lisäksi ehdokkaat ovat nyt olleet tentattavina Elinkeinoelämän valtuuskunnassa ja Paasikivi-seurassa, jonka järjestämän paneelin muita isäntiä olivat UKK-seura ja YK-liitto. Yleisö on ollut varttuneempaa ja miesvaltaista, ja osittain paikalla ovat olleet jopa samat ihmiset.

Vaikka Suomessa siirryttiin jo yli 20 vuotta sitten suoraan kansanvaaliin, elitismi ei noin vain presidenttikilvasta katoa.

 

Linnanvahti -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.