Demarien eliitti kieltäytyi kuuntelemasta kannattajia - seurauksena kaikkien aikojen vaalifiasko?
Sauli Niinistö on sekä keskustalaisten että sosiaalidemokraattien ylivoimainen suosikki.
Viime päivien presidentinvaalispekulointi on muistuttanut kaikkien tuntemaa terälehtien nyppimisleikkiä: toinen kierros tulee-ei tule-tulee-ei tule sittenkään.
Kaikki mielipidemittaukset ovat osoittaneet yhtäpitävästi, että Sauli Niinistön ylivoimainen gallupjohto on alkanut kutistua, mutta kyselyjen perusteella on ollut vaikea päätellä, kuinka alas se ehtii vaaleihin mennessä pudota.
Yleisradion aamulla julkaisema uusin tutkimus on tässä suhteessa kaikkein luotettavin, sillä Taloustutkimus on tehnyt niin lähellä vaalipäivää, että tulokset kuvaavat jo tilannetta lähes H-hetkellä. Haastattelut tehtiin 17.-23. tammikuuta eli samaan aikaan ennakkoäänestyksen kanssa.
Jos tutkimus heijastaa – niin kuin sen pitäisi – tekoajankohtansa tilannetta, Niinistö lähtee ennakkoäänten turvin tukevassa johdossa varsinaiseen vaalipäivään.
Johto on itse asiassa niin selvä, että ratkaisu siirtyy näillä näkymin toiselle kierrokselle vain jos Niinistön kannatuksessa tapahtuu vaalipäivänä totaalinen romahdus.
Ratkaisu siirtyy toiselle kierrokselle vain jos Niinistön kannatuksessa tapahtuu vaalipäivänä totaalinen romahdus.
Niinistön kohdalla kiinnostavaa ei kuitenkaan ole vain kannatuksen suuruus vaan myös mistä kaikista suunnista se tulee.
Yllätys ei ole, että yhdeksän kymmenestä kokoomuslaisesta ilmoittaa äänestävänsä kokoomustaustaista presidenttiä. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että myös 60 prosenttia sosiaalidemokraateista ja peräti 67 prosenttia keskustalaisista on Niinistön kannalla, vaikka näillä molemmilla suurilla puolueilla on vaaleissa omatkin ehdokkaat?
Matti Vanhasen (kesk) 23 prosentin kannatus omien joukossa on vielä jotenkin ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että keskustalaisten ääniä on jakamassa myös kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, joka vielä kuusi vuotta sitten oli puolueen virallinen ehdokas.
Vanhastakin lohduttomammassa tilanteessa on sen sijaan Tuula Haatainen (sd), joka on Ylen kyselyn mukaan saamassa vain 16 prosenttia sosiaalidemokraattien äänistä.
Varmasti joku Sdp:ssä miettii, olisiko presidentinvaaleihin upotetut rahat kannattanut säästää vastaisen varalle.
Haataisen tilanne on paljastava osoitus siitä, kuinka kauas Sdp:n puolue-eliitti on etääntynyt puolueen kannattajakunnasta.
Kun demarit päättivät asettaa oman ehdokkaan, puolueen johto tiesi hyvin, että suuri osa Sdp:n kannattajista haluaa Niinistön jatkavan presidenttinä. Ajatus sai kannatusta myös joiltakin eturivin demareilta, kuten entiseltä ulkoministeriltä Erkki Tuomiojalta.
Puolueen jäsenistön kova ydin oli kuitenkin toista mieltä. Sen mielestä Sdp tarvitsi oman ehdokkaan, olivat ruohonjuuritason kannattajat mitä mieltä tahansa.
Työväentaloperpektiivistä maailmaa katsova joukko piti presidentinvaaleja edelleen puoluevaalina. Se ei ymmärtänyt eikä todennäköisesti ymmärrä vieläkään, että ne ovat nykyisin vielä enemmän henkilövaalit kuin esimerkiksi vuonna 2000, jolloin Tarja Halonen (sd) voitti Esko Ahon (kesk).
Oman ehdokkaan tarpeellisuutta perusteltiin Sdp:ssä muun muassa sillä, että puolue saa sanomalleen julkisuutta myös presidentinvaaleissa. Tämän toiveen Tuula Haatainen on epäilemättä täyttänyt.
Julkisuus ei kuitenkaan tule ilmaiseksi. Haataisen vaalibudjetti on runsaat 630 000 euroa, toiseksi suurin Sauli Niinistön budjetin jälkeen.
Varmasti Sdp:ssä joku miettii, olisiko nekin rahat kannattanut säästää vastaisen varalle. Vaikkapa runsaan vuoden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin, joissa ratkaistaan seuraavan hallituksen kokoonpano.