Blogit

Merkintöjä mullistuksista

Vankileirien saaristo

Blogit Lindholm/Jari Mr 30.3.2016 16:59
Jari Lindholm
1960–2016.

EU-pääkaupungeissa poksahtelevat näinä päivinä shamppanjapullot.

Näyttää näet siltä, että Eurooppaan suuntaavien turvapaikanhakijoiden määrä on laskussa: Kreikan saarille on saapunut vain muutamia veneitä päivässä sen jälkeen, kun EU tiukensi turvapaikkapolitiikkaansa maaliskuussa ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöjen arvostelusta huolimatta.

On toki mahdollista, että lasku on väliaikaista. EU:n tärkein rajavartija on Egeanmerellä tuuli, ja se on viime viikkoina ollut oikukas. Voi myös olla, että salakuljettajat ovat päättäneet pitää matalaa profiilia, kunnes Turkki kyllästyy lähtijöiden kyttäämiseen.

Mutta mahdotonta ei ole sekään, että ajatus joutumisesta telkien taakse on saanut merimatkaa suunnittelevat harkitsemaan ratkaisuaan uudelleen.

Jos niin on, ja varsinkin jos itäisen Välimeren reitti hiljenee pysyvästi, Euroopan on syytä ruveta miettimään seuraavaa ongelmaansa: mitä tapahtuu niille miljoonalle ihmiselle, jotka viime vuonna taivalsivat Balkanin kautta etsimään turvaa ja onnea?

Jos heistä aiotaan tehdä kotoutettuja, integroituja, tyytyväisiä ja jihadismille immuuneja kansalaisia, millaisen alun he nyt uudelle elämälleen saavat?

Katsotaanpa:

Kreikassa he elävät Human Rights Watchin mukaan ”pöyristyttävissä oloissa ilman toivoa ja ihmisarvoa”. Heiltä takavarikoidaan omaisuus ja heidät teljetään muurien taakse odottamaan karkotusta. Kreikan ja Makedonian rajalla he viruvat leirissä, jota sisäministeri Panagiotis Kouroublis on kutsunut ”nykyajan Dachauksi”.

Saksassa he asuvat vastaanottokeskuksiksi muutetuissa varastoissa, joissa tilanahtaus, toimettomuus ja huoli kotimaahan jääneistä synnyttävät niin pahan ahdistuksen, että jotkut mieluummin palaavat Aleppoon.

Hollannissa heitä pidetään vankilassa kahden neliön selleissä. Tappelut ja itsemurhat ovat arkipäivää.

Britanniassa heidät pakotetaan käyttämään punaisia rannekkeita, joita ilman he eivät saa ruokaa.

Tanskassa heiltä voidaan uuden lain mukaan viedä arvoesineet, joilla kustannetaan heidän ylläpitonsa. Jos tanskalainen antaa heille kyydin autollaan, hän saa sakkoja ihmissalakuljetuksesta.

Ei tarvitse olla maailman nerokkain radikalisoitumistutkija tajutakseen, että jos olosuhteet joskus ovat olleet otolliset wahhabivärväreille, niin nyt.

Brysselin terrori-iskujen yhteydessä viisasteltiin taas kerran ”hallitsemattoman maahanmuuton” seurauksista, ikään kuin Najim Laachraoui ja kumppanit olisivat olleet jonkin kaoottisen siirtolaisaallon tuotteita.

Vielä mitä. Marokkolaisten siirtotyöläisten muutto Belgiaan 60-luvun alussa oli täysin hallittua. Belgia tarvitsi työväkeä, Marokon kuningas Hassan kehitysapua ja paikan, jonne heivata kapinalliset berberinsä. Syntyneessä sopimuksessa kuningas sai rahaa ja Belgia uuden kansanosan, joka ei köyhänä ja lukutaidottomana koskaan päässyt yhteiskunnan alinta porrasta korkeammalle.

Tämän synkän kronikan päätepisteessä, siellä missä rasismi, syrjäytyminen, rikollisuus ja urbaani mätä kohtaavat, seisovat berberien jälkeläiset ja Isisin värväri.

Kannattaa toivoa, että viime vuoden tulokkaat saavat paremman mahdollisuuden sopeutua uusiin kotimaihinsa. Toistaiseksi optimismiin vain on niukalti aihetta.