Syyria, Venäjä ja maailman muistinmenetys
Jos viime päivien Facebook-tunnekuohusta voi jotain päätellä, suomalaisetkin ovat vihdoin kiinnostuneet syyrialaisten hädästä – nyt kun siitä voi syyttää Vladimir Putinia.
Kun koko maailmankaikkeutta katselee yhden maan tekojen kautta, syntyy häkellyttävää historiattomuutta. Fiksutkin ihmiset puhuvat kuin Syyrian sota olisi alkanut ensimmäisten venäläispommien räjähtäessä viime syyskuussa.
”Kun karttaa katselee”, sanoi presidentti Sauli Niinistö Münchenin turvallisuuskokouksessa, ”niin sieltä etelästä Syyriasta aina pohjoisnavalle asti, kyllä Venäjä on aina paikalla, ja näyttää olevan paikalla ainakin silloin kun on isompaa ongelmaa syntynyt.”
Tämä on suunnilleen sama kuin toteaisi, että Hiroshimassahan se toinen maailmansota vasta pahaksi äityi.
Siltä varalta, että joku nyt keksii epäillä minua resonoimisesta: kyllä, minunkin mielestäni Venäjän rooli kriisin laajenemisessa on kiistaton ja siviilien pommittaminen on häpeällistä.
Mutta Syyriassa on tapeltu viisi vuotta. Satojatuhansia ihmisiä oli jo kuollut siinä vaiheessa, kun some-humanitäärit helmikuun alussa oppivat sanomaan A-L-E-P-P-O. Neuvottelupöydän äärellä oli pyöritty tuloksetta lukuisia kierroksia ennen kuin ensimmäistäkään Suhoita oli parkkeerattu Latakiaan.
Jos ulkopuolisista haluaa vikaa hakea, katseen voisi vaihteeksi kääntää vaikka Yhdysvaltoihin, EU:hun, Turkkiin, Iraniin tai eri agendoilla liikkeellä oleviin arabimaihin. Kaikki ne ovat tuijottaneet Syyrian kautta omaan napaansa.
Viime viikkojen uutisista voisi melkein päätellä, että Venäjä on ensimmäinen Syyrian sotaan sotkeutunut ulkopuolinen – tai että sen ilmavoimat on Assadin armeijan ainoa tukija.
Ei ole, ei edes tärkein.
Alueen šiialaiset voimat Iran, Irak ja libanonilainen Hezbollah-järjestö ovat esitelleet muskeleitaan Assadin šiiahallinnon puolella jo vuosia. Ilman iranilaisia neuvonantajia, Hezbollahin taistelijoita ja irakilaisia šiia-armeijoita kuten Badr-prikaateja (nekin Iranin rahoittamia) Assadin joukot eivät olisi kyenneet kynsimään kapinallisilta takaisin montakaan neliökilometriä, eivät Aleppossa eivätkä muualla, vaikka taivaalta kuinka olisi tiputettu venäläisiä pommeja.
Harhainen on myös ajatus, että Venäjä pommittaisi Aleppossa ”maltillista oppositiota”. Ei pommita. Sellaista ei nimittäin ole olemassa. Joitakin heikkoja, paikallisia ryhmiä lukuun ottamatta Syyriassa ei ole enää vuosiin ollut kapinallisprikaateja, jotka edes jollakin tavalla muistuttaisivat sitä, mitä länsimaissa tarkoitetaan ”maltillisella”.
Kysymys on lähinnä parran pituudesta, sanoo Oklahoman yliopiston professori Joshua Landis, yksi parhaista amerikkalaisista Syyria-asiantuntijoista (jonka blogia suosittelen iltalukemiseksi). ”En ole tietoinen yhdestäkään ryhmästä, joka tavoittelisi sekularismia tai kirkon ja valtion eroa. […] Ne kaikki haluavat islamilaisen valtion jossain muodossa.”
Yksi ”maltillisten prikaatien” innokkaimmista mainostajista on Washingtonissa toimiva ajatushautomo Institute for the Study of War. Bushilaisten uuskonservatiivien johtama laitos on ajanut aggressiivisia sotilaallisia interventioita ja lobannut ”maltillisten” aseistamista Syyriassa, vaikka ei itsekään enää kykene heitä oikein löytämään. Laitos on tunnetusti epäluotettava, mutta se ei ole estänyt mediaa siteeraamasta sen raportteja.
Toinen otsikoissa edelleen vilahteleva haamu on ”Vapaan Syyrian armeija” eli FSA, kansannousun alkuaikojen jäänne jonka radikaalit islamistit aikoja sitten jyräsivät palasiksi. Syyrialaiset itse käyttävät termiä saadakseen eripuraiset pyssyporukat kuulostamaan yhtenäiseltä armeijalta, mutta käytännön sotatoimissa jäljellä olevat FSA-prikaatit ovat merkityksettömiä.
Lopuksi pari sanaa Alepposta.
Aleppo ei ole ”aikamme Sarajevo”. Olen työskennellyt sodan aikana molemmissa kaupungeissa ja voin vakuuttaa, että vertaus on surkea. Ei siksi, etteikö elämä Aleppossa olisi lohdutonta, vaan siksi, että Aleppo on jaettu kaupunki. Kannattaa vilkaista karttaan: puolet kaupunkilaisista on elänyt koko sodan hallituksen valvomalla alueella.
Eikä kurjuus sillä toisella puolella alkanut venäläisten saapuessa. Assadin ilmavoimat ehti raunioittaa kapinallisalueet omatekoisilla tynnyripommeilla jo kauan ennen viime syksyä. Jos jotakin, asiat ovat nyt hieman paremmin, sillä pommitukset eivät ole yhtä summittaisia, kertoi aleppolainen valokuvaaja Karam al Masri CNN:lle.