Blogit

Merkintöjä mullistuksista

Infosota, ajatustrollit ja 64 euron kysymys

Blogit Lindholm/Jari Mr 1.3.2016 12:00
Jari Lindholm
1960–2016.

”Infovaikuttamisessa ovelinta on se, ettei ihminen läheskään aina tajua olevansa sen kohteena.”

”Fiksutkin ihmiset saattavat mennä lankaan.”

”Nytkin selustassamme huseeraa sabotaaseja värkkääviä desantteja.”

Kylmän sodan aikana 1950-luvulla kommunismia pelättiin Yhdysvalloissa niin paljon, että oikeusvaltio ajautui kuilun partaalle. Kuka tahansa saatettiin leimata ”epäamerikkalaiseksi”, väärä ajatus oli yhtäkkiä rikos ja epäillyt kielivät ystävistään päästäkseen vähemmällä.

Senaattori Joseph McCarthyn johtama tutkinta muistutti noitavainoja: syytetyn oli mahdotonta osoittaa syyttömyytensä, sillä ajatusrikoshan oli näkymätön. Mustalle listalle saattoi joutua pelkästään siksi, että kieltäytyi vastaamasta ”64 dollarin kysymykseen”: ”Oletko nyt tai oletko koskaan ollut Yhdysvaltojen kommunistipuolueen jäsen?”

Valitettavasti yllä olevat sitaatit eivät ole noilta vainoharhan vuosilta vaan nyky-Suomesta, jossa keskustelu ”informaatiosodasta” saa päivä päivältä yhä mccarthyläisempia piirteitä.

Enää ei puhuta pelkästään Venäjän informaatiovaikuttamisesta, jonka keinot ovat tuttuja propagandan historiasta. Nyt puhutaan todellakin sodasta, jonka ”tarkoitus on rampauttaa Suomea ja heikentää puolustusvalmiutta” ja jossa näin ollen ”me kaikki olemme maanpuolustajia”.

Koska sota on näkymätöntä ja vihollisen motiivit moninaiset, lähes mikä tahansa voi olla infohyökkäys ja kuka tahansa ”desantti”, ”viidettä kolonnaa” tai muuten vain ”Kremlin ajastama”. Ja vaikka ei olisikaan, saattaa ihan vahingossa ja tietämättään ”resonoida” eli pelata Venäjän pussiin.

Kovin kaukana ei enää olla tilanteesta, jossa pelkkä varomaton ajatus voi johtaa ”trolliksi” leimaamiseen – eikä ajatuksen tarvitse välttämättä edes liittyä Venäjään, sillä kuka tietää, hybridisodan pommejahan saattavat olla vaikka Syyrian pakolaiset tai Paavo Väyrynen.

Jos tämä meno jatkuu, olemme kohta kaikki jonkun inkvisiittorin mielestä ajatustrolleja, ja sen jälkeen on vain ajan kysymys, milloin löydämme itsemme totuuskomission edestä vastaamasta 64 euron kysymykseen: ”Ajatteletko nyt tai oletko koskaan ajatellut jotain myönteistä Vladimir Putinin Venäjästä?”

Luulisi, että varsinkin toimittajilla olisi Suomessa parempaakin tekemistä kuin vahdata toisten isänmaallisuutta. Mutta ilmeisesti valtiovallan turpopuhe ”uhkamalleista” ja ”kokonaisturvallisuudesta” on tehnyt tehtävänsä, sen verran kärkkäästi sovitellaan infosoturin manttelia juuri nyt medialle ja erityisesti Yleisradiolle.

Vaikka Ylellä on lain mukaan omat velvollisuutensa poikkeusoloissa, uskallan arvata, etteivät ihan kaikki Ison Pajan journalistit koe olevansa ”kenttäarmeijaa”, ”raskasta (puolustus)aseistustamme” tai ylipäänsä ”informaatiosodan osapuoli”, kuten eräs heidän kollegansa julisti.

Riippumaton media on kaikessa ärsyttävyydessäänkin sivistysvaltion kulmakivi, eikä länsimaissa ole enää vuosikymmeniin ajateltu, että valtio voisi yksipuolisesti peruuttaa tuon riippumattomuuden edes kriisin sattuessa – puhumattakaan, että journalistit itse vapaaehtoisesti luopuisivat siitä.

Jos toimittajat olisivat kyselemättä valinneet puolensa ja kiiruhtaneet palvelemaan kotimaidensa sotaponnistuksia, emme olisi koskaan kuulleet My Laista, Abu Ghraibista tai Tšetšenian sotien ihmisoikeusloukkauksista.

Toisesta kulmasta: jos journalistit itse alkavat pitää itseään milloin minkäkin sodan osapuolena, tuskin voimme sen jälkeen edellyttää, etteivät sitä tee Isis, Taleban tai toimittajien kimppuun käyvät nettihäiriköt.

Tämän luulisi olevan itsestäänselvää myös Suomessa.