Afgaanipakolainen ei ole afgaanipakolainen
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on haastatellut Kreikan saarille saapuneita syyrialaisia ja afganistanilaisia turvapaikanhakijoita.
Kyselyn lopputulos on afganistanilaisten osalta hätkähdyttävä: lähes joka viides on syntynyt Iranissa eikä ole koskaan asunut Afganistanissa.
Ei suurin osa heistä tosin iranilaisiakaan ole: vain kolmanneksella haastatelluista ei-afgaani-afgaaneista oli lähtömaassa oleskelulupa tai jokin muu virallinen paperi.
Vaikka kyselystä ei pienen otannan vuoksi voi vetää isoja johtopäätöksiä, tulos kuvaa hyvin pakolaiskriisin monimutkaisuutta. Vanhat stereotypiat nyyttejä kantavista luurangoista eivät enää päde, ihmisten liikkeelle lähdön motiivit ovat moninaiset, ja vaeltavan kansan villi kirjo haastaa käsityksemme vainosta ja kurjuudesta.
Esimerkiksi sen, että kaikki Eurooppaan tulevat afganistanilaiset pakenisivat talebaneita.
Osa pakeneekin, mutta ylivoimaisesti suurin yksittäinen ryhmä ovat šiialaiset hazarat, jotka ovat asuneet vuosia pakolaisina Iranissa eivätkä ole talebania nähneetkään.
Tämä heijastuu UNHCR:n kyselyyn: joka neljäs Afganistanin ulkopuolella asuneista haastatelluista kertoi lähtönsä syyksi maastakarkotuksen pelon, ja 17 prosentilla vastanneista syynä oli elannon hankkimiseen riittävän työn puute.
Hazaran elämä Iranissa on ankeaa. Suuri osa noin kolmesta miljoonasta pakolaisesta on paperittomia, työttömiä ja vailla tulevaisuutta. Mikä pahinta, nuoret miehet saattavat vastoin tahtoaan joutua tykinruuaksi Syyriaan.
Puhumattakaan tietysti siitä, että aasialaisen näköinen naamataulu ei ole Iranissa suoranaisesti lippu suihkuseurapiireihin.
Nämä ihmiset ovat nyt joukolla lähteneet pakoon toivottomuuttaan. Niin lähtisin minäkin, jos elämä olisi tuolla tavalla potkinut.
Kilpailussa kullanarvoisista turvapaikoista heitä vastassa ovat kuitenkin syyrialaiset, ja he vasta kurjia ovatkin. Yli 60 prosenttia UNHCR:n kyselyyn vastanneista tuli suoraan Syyriasta, missä 85 prosenttia oli jo asunut evakkona ennen lähtöään. Siis välittömässä hengenvaarassa ollutta porukkaa.
Juuri nyt tämä lohduttomien ihmisolentojen kuohuva vuo pakkautuu Kreikan ja Makedonian rajalle, afgaanit ja syyrialaiset ja irakilaiset yhdessä mylläkässä. Siellä tapahtuu kylmä lajittelu, jossa afgaanit vetävät lyhimmän korren. Heidän tarinansa ei nyt kelpaa.
Miksi ei?
Se on hyvä kysymys, jonka minäkin ensimmäiseksi kysyisin, jos joutuisin vauva sylissäni katselemaan rautalanka-aidan läpi, kuinka onnekkaammat talsivat kohti parempaa elämää.