Vuonna 2016 outoudesta ei ole tv-etsivälle mitään hyötyä

Profiilikuva
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka rakastaa hyvää tarinankerrontaa.

Televisiosankareiden heikkous on aina ennemminkin vahvuus. Tohtori Gregory Housen nihilismi ja ihmisviha saa hänet näkemään diagnoosit valheiden taustalla. Sillan autistinen Saga Norén on sosiaalisissa tilanteissa onneton, mutta ei sen väliä, sillä hän näkee vihjeet muita kirkkaammin. Uusi Sherlock -sarjan Sherlock on samanlainen. Columbo peittää spurgulookkinsa alle supervoimansa.

Erikoisia tyyppejä, joita me rakastamme, koska he rikkinäisyyttään ovat muita parempia. Sellaisiksi me itsemmekin haluamme kuvitella. Tv-sankarin omituisuus on jo niin normi, että etsimme sitä aina, kun kohtaamme sankarin. Mutta entä, jos vammasta ei olekaan mitään mainittavaa hyötyä?

BBC:n ja Netflixin viime syksyllä alkanut River on esimerkki sarjasta, jossa myös kommentoidaan erikoisuusbuumia. Stellan Skarsgårdin näyttelemä John River on nuhjuinen ja epäsosiaalinen rikoskomisario, jolla tietysti on oma superkyky: hän näkee kuolleita ihmisiä ja juttelee heidän kanssaan. Toisin kuin Kuudes aisti -elokuvassa, hän ei kuitenkaan saa heiltä ratkaisevia vihjeitä, vaan kuolleet ovat demoneja, jotka piinaavat häntä. Hänelle kuolleiden kanssa puhuminen on aidompaa ja antoisampaa kuin elävien.

Kuolleiden näkeminen ei ole sarjassa salaisuus, jonka vain katsoja tietää. Jo ihan alussa River passitetaan työpaikkapsykologin luokse testattavaksi, onko hän edes työkykyinen. ”Vamma” tiedetään ja se on poliisiasemalla suuri taakka.

Sarjan luoja Abi Morgan on ensisijaisesti halunnut tutkia itsekseen puhuvia ihmisiä, joita näkee kaupungilla päivittäin. Ovatko he kaikki hulluja? Miksi näkymättömät keskustelukumppanit olisivat yhtään epätodellisempia kuin näkyvät? Morgan on kertonut itsekin tehneensä samaa.