Kaarlen maailma on oppisopimusasenteella tehty talk show

Profiilikuva
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka rakastaa hyvää tarinankerrontaa.

Amerikkalaistyylinen talk show ei ole koskaan oikein juurtunut suomalaiseen televisioon. Jo se kertoo jotain, että termille ei ole kunnollista suomennosta. Puheohjelmasta tulee mieleen lähinnä Maarit Tastula – eli vakavuus, empatia ja jatkuva pateettinen tunteidenpidättely. Tunnetta pusketaan jokaisella ihohuokosella.

Samaa lajityyppiä edustavat julkimoiden – kuten Jari Sarasvuon, Vesa-Matti Loirin ja Hjallis Harkimon vetämät haastatteluohjelmat. Niitäkin on mahdoton kutsua talk show’ksi, sillä niistä puuttuu show. Suomalaisessa tv-kulttuurissa puhuminen tuntuu tarkoittavan aina vakavaa keskustelua. Tai sitten maanista vitsailua (kuten häröilyohjelma Possessa. Kahden ääripään yhdistäminen tuntuu yllättävän vaikealta. Ja juuri siinä Jenkki- talk show’ssa on kyse.

Tuore Kaarlen maailma on erikoinen tuttavuus: se pääsee lähelle omaehtoisin kenoin. Viikko sitten alkanut Ylen Kioski-sarjan puheohjelma kumartaa amerikkalaisten esikuvien – Tonight Show’n ja Late Night Withien suuntaan, mutta ohjelman isäntä Kaarle Hurtig tekee kaiken omalla oppisopimustyylillä eli kotikutoisesti ja intoa puhkuen. Mestareiden jalanjäljissä, mutta omilla tennareilla.

Kaupunkitaustakangas. Check. Isäntä pöydän takana, vieraat nojatuoleissa. Check. Muhkea kahvimuki. Check. Just niin kuin pitää.

Kaikki on tosin vähän kulissimaista, mutta ironiatonta (toisin kuin netti-retrosta alkutunnarista voisi päätellä). Ohjelmaa selvästi tehdään vilpittömästi ja tosissaan. Ei haittaa, vaikka käytössä ei ole Jimmy Fallonin kymmenpäistä taustajengiä ja budjettia. Meininki on sama. Näemmä isosti voi tehdä myös pienesti.