Kaarlen maailma on oppisopimusasenteella tehty talk show
Amerikkalaistyylinen talk show ei ole koskaan oikein juurtunut suomalaiseen televisioon. Jo se kertoo jotain, että termille ei ole kunnollista suomennosta. Puheohjelmasta tulee mieleen lähinnä Maarit Tastula – eli vakavuus, empatia ja jatkuva pateettinen tunteidenpidättely. Tunnetta pusketaan jokaisella ihohuokosella.
Samaa lajityyppiä edustavat julkimoiden – kuten Jari Sarasvuon, Vesa-Matti Loirin ja Hjallis Harkimon vetämät haastatteluohjelmat. Niitäkin on mahdoton kutsua talk show’ksi, sillä niistä puuttuu show. Suomalaisessa tv-kulttuurissa puhuminen tuntuu tarkoittavan aina vakavaa keskustelua. Tai sitten maanista vitsailua (kuten häröilyohjelma Possessa. Kahden ääripään yhdistäminen tuntuu yllättävän vaikealta. Ja juuri siinä Jenkki- talk show’ssa on kyse.
Tuore Kaarlen maailma on erikoinen tuttavuus: se pääsee lähelle omaehtoisin kenoin. Viikko sitten alkanut Ylen Kioski-sarjan puheohjelma kumartaa amerikkalaisten esikuvien – Tonight Show’n ja Late Night Withien suuntaan, mutta ohjelman isäntä Kaarle Hurtig tekee kaiken omalla oppisopimustyylillä eli kotikutoisesti ja intoa puhkuen. Mestareiden jalanjäljissä, mutta omilla tennareilla.
Kaupunkitaustakangas. Check. Isäntä pöydän takana, vieraat nojatuoleissa. Check. Muhkea kahvimuki. Check. Just niin kuin pitää.
Kaikki on tosin vähän kulissimaista, mutta ironiatonta (toisin kuin netti-retrosta alkutunnarista voisi päätellä). Ohjelmaa selvästi tehdään vilpittömästi ja tosissaan. Ei haittaa, vaikka käytössä ei ole Jimmy Fallonin kymmenpäistä taustajengiä ja budjettia. Meininki on sama. Näemmä isosti voi tehdä myös pienesti.
Kaarlen maailma ei kuitenkaan ole pelkkää imitointia, vaan ohjelmassa on jotain samaa kuin hiphop-alakulttuurissa, joka imee vaikutteita kuin sieni. Yksioikoisen kopioinnin sijaan innoittajien suuntaan kumarretaan rehellisesti, mutta silti tullaan luoneeksi jotain uutta. Mitä, sitä ei aina tiedä edes tekijä.
Siinä missä julkkisten vakavissa puheohjelmissa vieraat esitellään ja ”myydään” katsojalle julkisuusasteikon avulla (mitä isompi ja ajankohtaisempi nimi, sitä parempi vieras), Kaarlen maailmassa lähtökohtana on se, että vieraat kiinnostavat isäntää itseään. Tänään esitettävässä koulua ja koulutusta käsittelevässä jaksossa yhtenä vieraana on Hurtigin oman lapsen opettaja. Mieheyttä käsittelevässä ensimmäisessä jaksossa vieraana oli Aki Manninen (tuttavallisemmin Temptation Island -Aki), joka Hurtigin mukaan on miehekkäin hänen tuntemansa mies. Samanlainen asenne oli jo Hurtigin omissa podcasteissa.
Hurtig haluaa luottaa siihen, että se, mikä häntä itseään kiinnostaa, kiinnostaa myös katsojaa. Vieraita ei välttämättä edes kunnolla esitellä katsojalle. Se on vähän ärsyttävää, mutta oudolla tavalla kiehtovaa. Tulee tirkistelijäfiilis. Ohjelma näyttää, että henkilökohtainen voi olla poliittista myös televisiossa. Pompööseissä esikuva- talk show’ssa ei edes pyritä samaan, vaikka vilpitön halu varmasti on näyttää tähtivieraat inhimillisinä.
Mutta koska Suomessa ei ole todellisia tähtijulkkiksia (viihdeohjelmissa vieraita kutsutaan tähtivieraiksi tai tähtiartisteiksi tai tähtioppilaiksi, koska katsojat eivät muuten uskoisi), miksi edes feikata. Kaarlen maailman lähtökohtana on lapsenomainen halu ymmärtää itseä ja maailmaa. Sellainen ei koskaan voi mennä täysin pieleen.