Blogit

Televisio elää uutta kultakauttaan. Ilkka Pernu kirjoittaa siitä.

Tv ei ole enää nolo

Blogit Lähetyssaarnaaja 19.9.2015 09:03
Ilkka Pernu
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka rakastaa hyvää tarinankerrontaa.

”Elokuva ja televisio ovat nyt ystäviä. Kun aloitin elokuvien teon, ne olivat toistensa viholliset. Et voinut tehdä televisiota, jos et halunnut pilata elokuvauraasi”, islantilainen ohjaaja Baltasar Kormákur kertoi uutistoimisto AFP:lle tällä viikolla Toronton elokuvajuhlilla.

On verrattain uusi ilmiö, että televisiosarjat ovat tunkeutuneet elokuvajuhlille. Nyt käynnissä olevilla Toronton elokuvajuhlilla on sarja, jossa esitellään kaksitoista uutta tv-sarjaa. Myös keväällä Berliinin elokuvajuhlilla oli vastaavanlainen. Torontossa Kormákur on mainostamassa uutta Trapped-sarjaansa. Sen ensi-ilta on filmijuhlilla valkokankaalla.

Ennen se olisi ollut ennenkuulumatonta. Aiemmin elokuvien ja television välillä oli iso kuilu – ja televisio oli arvoasteikossa huomattavasti alempana. Jos elokuvaohjaaja tai -tähti siirtyi tv:n puolelle, se oli automaattisesti urakehityksen kannalta vaarallista. Vähän kuin kansainvälisen menestyvän suuryrityksen johtaja potkujen jälkeen perustaisi toiminimen. Tällaisessa ajatuskehikossa tekijöiden on mahdoton edes nähdä televisiota kiinnostava kerrontamuotona.

Televisiosta on tullut vaivihkaa taiteellisesti kunnianhimoinen kerrontamuoto. Se ei myöskään ole enää noloa – päinvastoin. Sekä katsojat että tekijät ovat valistuneempia.

Television vallan kasvussa iso tekijä on se, että nyt elokuva-auteurien ei tarvitse pelätä maineensa puolesta. Monille tv jopa toimii kiinnostavana ponnahduslautana tai linkona, jolla voi saada uutta yleisöä, uskottavuutta tai vauhtia. (Martin Scorsese ohjasi Boardwalk Empiren pilottijakson ja ensi vuonna tulevan kunnianhimoisen rock-draaman Vinylin avausjakson.)

Kuilu muotojen välillä on kaventunut (mutta luonnollisesti ei poistunut kokonaan). A-luokan elokuvaohjaajat ovat tajunneet pitkän kerronnan mahdollisuudet; nyt kun televisio on monimuotoistunut, se myös näyttäytyy kiinnostavana tarinankerronnan alustana. Jokin tarina voi olla parempi kertoa 10-osaisena sarjana kuin kaksituntisena elokuvana – periaatteessa nyt valinnanvaraa on enemmän. Tässä tarvitaan sitä kuuluisaa laatikon ulkopuolelta katsomista.

Tietenkin televisiosarjoista valtaosa on aivotonta huttua ja halvalla tuotettua massaviihdettä, mutta se ei enää määritä koko lajia. Nykyisessä streamtelevisiovallankumouksessa laatudraamalla on paikkansa ja ehdoton tärkeä myyntitehtävä. Se ei ole vain kuluerä, vaan jopa sisäänheittotuote.

Mutta tasapuolisuuden nimissä pitää muistaa, että sama homma elokuvan puolella: Luokkakokous ei kerro koko totuutta.