Black Mirror on sielun peili

Mitä mä just katoin?

Kysymys nousee huulilla lähes jokaisen Black Mirror -sarjan jakson jälkeen. Tunne voisi olla ärsyttävä, mutta tässä tapauksessa se on kaikkea muuta. Televisiodraama hiihtää tutuilla kaavamaisilla ja ennalta-arvattavilla poluilla, ja kaikki vähänkin yllättävä on plussaa. Brittiläinen Black Mirror tekee kaiken omilla ehdoilla ja se on todennäköisesti kiinnostavin uusi laatusarja. Mistä oikein on kyse?

Jokainen Black Mirror -sarjan tunnin mittainen jakso on itsenäinen tarina, joka sijoittuu määrittelemättömään lähitulevaisuuteen. Kai sitä voisi kutsua tieteissarjaksi, ja sitä onkin verrattu legendaariseen Twilight Zone -sarjaan (Suomessa esitetty nimellä Hämärän rajamailla), jossa normaalit ihmiset kohtaavat erikoisia tilanteita. Tapahtumille ei anneta realistista selitys. Looginen se kuitenkin aina on.

Itse muistan, kuinka hämmentynyt olin lapsena, kun katsoin 1980-luvulla tehtyä Twilight Zone -remakea. (Alkuperäinen on 1960-luvulta, ja 2000-luvun alussa on tehty vielä kolmas versio.) Yhdessä jaksossa (nimeltään Button, button) talousongelmien kanssa painiva aviopari saa kotiinsa laatikon, jonka päällä on nappi. Nappilaatikon tuoja kertoo säännöt: aviopari saa 200 000 dollaria, jos he painavat nappia. Mutta jos he painavat, joku, jota he eivät tunne, kuolee.

He käyvät pitkiä ja vaikeita keskusteluita, mitä heidän pitäisi tehdä. Rahahuolet voisi unohtaa – nappia painamalla. Toisaalta, voisivatko he elää syyllisyyden kanssa? Lopulta vaimo tekee päätöksen ja painaa nappia, minkä jälkeen laatikon tuonut muukalainen palaa rahasalkun kanssa ja vie napin mukaansa. Mitä seuraavaksi tapahtuu, juuri rikastunut pari kysyy. Muukalainen vastaa – lähinnä vaimolle: ”Voin vakuuttaa, että sama tarjous tehdään jollekin, jota te ette tunne.”