Black Mirror on sielun peili
Mitä mä just katoin?
Kysymys nousee huulilla lähes jokaisen Black Mirror -sarjan jakson jälkeen. Tunne voisi olla ärsyttävä, mutta tässä tapauksessa se on kaikkea muuta. Televisiodraama hiihtää tutuilla kaavamaisilla ja ennalta-arvattavilla poluilla, ja kaikki vähänkin yllättävä on plussaa. Brittiläinen Black Mirror tekee kaiken omilla ehdoilla ja se on todennäköisesti kiinnostavin uusi laatusarja. Mistä oikein on kyse?
Jokainen Black Mirror -sarjan tunnin mittainen jakso on itsenäinen tarina, joka sijoittuu määrittelemättömään lähitulevaisuuteen. Kai sitä voisi kutsua tieteissarjaksi, ja sitä onkin verrattu legendaariseen Twilight Zone -sarjaan (Suomessa esitetty nimellä Hämärän rajamailla), jossa normaalit ihmiset kohtaavat erikoisia tilanteita. Tapahtumille ei anneta realistista selitys. Looginen se kuitenkin aina on.
Itse muistan, kuinka hämmentynyt olin lapsena, kun katsoin 1980-luvulla tehtyä Twilight Zone -remakea. (Alkuperäinen on 1960-luvulta, ja 2000-luvun alussa on tehty vielä kolmas versio.) Yhdessä jaksossa (nimeltään Button, button) talousongelmien kanssa painiva aviopari saa kotiinsa laatikon, jonka päällä on nappi. Nappilaatikon tuoja kertoo säännöt: aviopari saa 200 000 dollaria, jos he painavat nappia. Mutta jos he painavat, joku, jota he eivät tunne, kuolee.
He käyvät pitkiä ja vaikeita keskusteluita, mitä heidän pitäisi tehdä. Rahahuolet voisi unohtaa – nappia painamalla. Toisaalta, voisivatko he elää syyllisyyden kanssa? Lopulta vaimo tekee päätöksen ja painaa nappia, minkä jälkeen laatikon tuonut muukalainen palaa rahasalkun kanssa ja vie napin mukaansa. Mitä seuraavaksi tapahtuu, juuri rikastunut pari kysyy. Muukalainen vastaa – lähinnä vaimolle: ”Voin vakuuttaa, että sama tarjous tehdään jollekin, jota te ette tunne.”
Psykologisesti murskaava ja eettisesti oikeudenmukainen loppuratkaisu on seurannut minua koko elämäni. Se oli vaikuttavaa televisiota. Black Mirror ei jää kakkoseksi, se on vähintään yhtä tarkkanäköistä mustaa satiiria. Olen pahoillani, mutta minun on aivan pakko avata avausjaksoa. Spoilaus alkaa seuraavasta kappaleesta.
Britannian pääministeri saa kesken unien tärkeän puhelun: maan rakastettu prinsessa on kaapattu ja kaappaaja on jo ilmoittanut vaatimuksensa. Yllättäen hän ei halua rahaa. Ainoa ehto vangin vapauttamiselle on se, että pääministeri harrastaa suorassa televisiolähetyksessä seksiä sian kanssa.
Vaatimus on absurdi, mutta nerokas. Ensimmäinen ajatus pääministerillä on luonnollisesti se, että tietenkään hän ei suostu ehdotukseen. Mutta se on vaikeaa, kun uhkavideo on ladattu Youtubeen, ja – viranomaisten epätoivoisista blokkausyrityksistä huolimatta – pian koko maailma tietää, mitä pääministerin on seuraavana päivänä tehtävä mieliäkseen pelastaa rakastetun prinsessan.
Vaikka hän ei rakastelisikaan emakon kanssa, mielikuva pääministeristä tekemässä sitä, on iskostunut kansalaisten mieleen. Siihen liittyy vanha vitsi: Jos sanoo toiselle, että ”älä ajattele sinistä lehmää”, niin kuulija ei voi olla ajattelematta muuta kuin sitä.
Jakso kommentoi laajemmalla tasolla nykyistä mediakulttuuria ja mediaterrorismia, jossa nöyryytys on arvokkaampaa kuin raha. Samalla se banalisoi niitä uhrauksia, joita päättäjät joutuvat tekemään. Nykyisessä valtakäsityksessä maine on kaikki kaikessa.
”Mediaterrorismi toimii vain, koska ihmiset janoavat nöyryytystä.”
Lopulta pääministeri joutuu toteuttamaan aktin. Kun hän harjoittaa seksiä sian kanssa, kamera kuvaa brittejä, jotka katsovat tapahtumaa televisiosta eri puolilla maata. Heidän ilmeensä vaihtuvat riemusta ja vahingonilosta sääliin ja häpeään ja lopulta suruun ja inhoon. Vain heidän takiaan nöyryytysterrorismi on mahdollista; ilman mediatirkistelijöitä uhkaus olisi tehoton. Se toimii vain, koska ihmiset janoavat nöyryytystä.
Samalla lailla kuin Twilight Zonen nappi-jakso, myös Black Mirrorin sikajakso pakottaa katsojan pohtimaan, mitä minä olisin samassa tilanteessa tehnyt. Jokainen Black Mirrorin tarina tekee saman eri tavalla – osoittaa sormensa katsojaan: olisitko sinä yhtään rohkeampi, parempi, selkärankaisempi? Tuskin. Myös jakson loppuratkaisu – jonka jätän paljastamatta – tuo jo entuudestaan monikerroksiseen jaksoon uuden tason.
Tämän kaiken Black Mirror annostelee syyllistämättä sormi ojossa. Toistaiseksi jaksoja on vain seitsemän, mutta syyskuussa Netflix ilmoitti tuottavansa uusia jaksoja.