True Detective – floppi vai helmi?

Profiilikuva
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka rakastaa hyvää tarinankerrontaa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tammikuussa 2014 sain katsottavaksi HBO:n True Detectiven ensimmäisen tuotantokauden ensimmäiset jaksot. En odottanut mitään ihmeellistä. Tummasävyisistä etsiväsarjoista ei sinänsä ollut pulaa eikä tuolloin hiipuneiden elokuvatähtien Matthew McConaugheyn ja Woody Harrelsonin läsnäolo sarjassa ollut laadun tae. Mutta kulman takaa tultiin ja kovaa. True Detective oli viime vuoden paras sarja. Se voitti viisi Emmy-palkintoa ja lukuisia muita palkintoja.

Mikä True Detectivestä sitten teki niin hyvän? Syitä on monia. Se toi tv-etsivät uuteen aikaan ilman, että olisi unohtanut lajityypin perinteet. Päinvastoin: sarjan luoja Nic Pizzolatto leikitteli etsiväsarjojen kliseillä taitavasti. Harrelsonin näyttelemän etsivä Marty Hartin ja McConaugheyn näyttelemän Rust Cohlen hahmojen välinen kollegiaalinen suhde toi mieleen lukuisat epäsuhdat poliisiaisaparit (muun muassa Konnankoukkuja kahdelle, Miami Vice ja Tappava ase -elokuvat.) True Detective ei ainoastaan toistanut vanhoja trooppeja, vaan sarja käytti hyväkseen katsojan odotuksia.

Yksi syy on kahdeksanosaisen sarjan rakenne. Se oli selkeän lineaarinen mutta myös kehämäinen, mikä myös kiertyi sarjan teemaksi; elämä etenee sykleissä, tietyt asiat toistuvat samanlaisina. Kahdessa aikatasossa etenevä kerronta näyttää sen konkreettisesti. Spiraalimaisuus ei  ole vain juonessa. Vihjeet ja vihjailut jopa ajoivat nettikansan hulluuden partaalle, kun katsojat yrittivät ”ratkaista” sarjan mysteeriä.

Itse ihastuin erityisesti siihen, että True Detective muistutti enemmän kaunokirjallisuutta kuin televisiota: tyyli ja tunnelma, näkökulmavaihdokset ja monikerroksinen temaattisuus tuntuivat läpeensä kirjallisilta tehokeinoilta. Jopa audiovisuaaliset keinot – T Bone Burnettin ääni- ja musiikkisuunnittelu – olivat proosallisia. Se myös nosti sarjan omaan sarjaan, kokonaistaideteokseksi, vaikka ei äkkiseltään erityisen mullistava ollutkaan (pienissä määrin oli jopa kliseinen). Joka tapauksessa: True Detectiven ensimmäinen kausi oli ainutlaatuinen.

Entä nyt, kun on kujeet ovat uudet? Mukana uudella tuotantokaudella ei ole Rust Cohlea – heittämällä ”tunnevammaiset mutta tarkkanäköiset etsivät, jotka samalla ovat epätodennäköisiä seksisymboleita” -listan top kymppiin – eikä Louisianan ”psykosfääriä”. Eilen alkanut toinen tuotantokausi sijoittuu aurinkoiseen Los Angelesiin eikä päänäyttelijöillä, edes Colin Farrellilla ole Matthew McConaugheyn kaltaista riutuvaa charmia.