Game of Thrones on larppausdraama, joka naamioituu laatusarjaksi

Profiilikuva
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka rakastaa hyvää tarinankerrontaa.

Ystävä pyysi Facebookissa suosituksia, mitä hänen kannattaisi HBO Nordic -palvelusta katsoa. Tietysti joku ehdotti myös Game of Thronesia, HBO:n suosituinta sarjaa.

”Mä en voi sietää mitään tonttuja ja lord of the rings -tyyppisiä larppausjuttuja”, ystävä vastasi.

Erittäin hyvin sanottu. Nyt viidenteen tuotantokauteen edennyt Game of Thrones nimenomaan on larppausdraama, vaikka sarjan fanit yrittävät muuta väittää. Ja myös sarja yrittää uskotella olevansa muuta – siis vallasta kertova laatudraama, joka vain sattuu sijoittumaan fiktiiviseen fantasiamaailmaan. Samaan tapaan kuin House of Cards on vallasta kertova draama, joka sattuu sijoittumaan poliitikkojen kabinetteihin tai kuten Isänmaan puolesta (Homeland), joka joka vain sattuu olemaan kuvattu CIA:n agenttien työn kautta. Game of Thrones ei ole pelkästään miljööltään epätyypillinen Macbeth-mukaelma. Yritän selittää asiasta niin, etten spoilaa mitään. Jos epäilyttää, lopeta lukeminen tähän.

Sarja alkoi neljä vuotta sitten ovelasti. Se ainoastaan vihjaili yliluonnollisiin elementteihin: zombimaisiin Valkeisiin kulkijoihin ja lohikäärmeisiin, joita ei sarjan nykyhetkessä enää ollut. Lohikäärmeistä oli jäljellä vain kolme munaa. Ensimmäinen kausi olikin maanläheinen, historiallisia draamoja imitoiva puhedraama. Se sisälsi paljon suusanallista juonittelua ja verkkaista kymmenien henkilöhahmojen syventämistä sekä hervottomat määrät paljasta pintaa. Epäuskottavimmat piirteet olivatkin alastomien naiset solahtaminen 2000-luvun kauneusihanteisiin ja heidän hiustuotteidensa laadukkuus.

Oli miten oli, Game of Thrones ravisteli heti kättelystä yltään ”miekka ja magia” -viitan. Unohda hobitit ja muut lapsellisuudet! Et tule näkemään taikasauvoja ja eteerisiä haltioita! Siksi myös moni fantasiaa vieroksuva alkoi seurata juonitteluihin keskittynyttä sarjaa. Näyttävään ja monisärmäiseen sarjaan oli helppo koukuttua, ja mukana oli kutkuttavia guilty pleasure -elementtejä.