Blogit

Televisio elää uutta kultakauttaan. Ilkka Pernu kirjoittaa siitä.

Tv-käsikirjoittaja, älä raiskaa

Blogit Lähetyssaarnaaja 12.4.2015 17:27
Ilkka Pernu
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka rakastaa hyvää tarinankerrontaa.

Mitä yhteistä on seuraavilla tv-sarjojen keskeisillä naishahmoilla? Mellie Grant (Scandal), Elizabeth Jennings (The Americans), Cersei Lannister (Game of Thrones), Anna Bates (Downton Abbey), Joan Holloway (Mad Men), Claire Underwood (House of Cards), Madison Montgomery (American Horror Story), Robin Griffin (Top of the Lake) ja Kimmy Schmidt (Unbreakable Kimmy Schmidt).

Heidät kaikki on raiskattu.

Seksuaalinen väkivalta tuntuu nykyisin häiritsevän yleiseltä amerikkalaisessa tv-draamassa. Ja nyt ei puhuta oikeus- ja rikossarjoista, joissa puidaan myös seksuaalirikoksia. Kaikki esimerkit edustavat niin sanottua laatudraamaa (ja Netflixin tuore alkuperäissarja Unbreakable Kimmy Schmidt laatukomediaa). Erityistä on myös se, että väkivaltaa kokevat hahmot ovat sarjoissa keskeisiä henkilöitä, ei litteitä, yksiulotteisia sivuhahmoja.

Vaikka jokaiselle väkivaltakuvaukselle on löydettävissä perustelu – usein henkilö hahmo kasvaa ja kyynistyy väkivallan kokemisen vuoksi –, toistuvana teemana raiskaus vain vihastuttaa: onko naisen koettava seksuaaliväkivaltaa kasvaakseen voimakkaaksi hahmoksi televisiossa? Mitä pakkomielteisyys kertoo tv-käsikirjoittajien mielikuvituksesta – ja kulttuurista ylipäätään?

Tuore Unbreakable Kimmy Schmidt on erikoinen poikkeus. Se on 30 Rock -komedian tekijöiden Tina Feyn ja Robert Carlockin kirjoittama hersyvä ja väriläiskähtelevä tilannekomedia naisesta, joka vapautuu (kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti) 15 vuoden vankeudesta. Hän oli kahdeksannella luokalla, kun oman kylän pastori houkutteli hänet mukaansa omatekoiseen tuomionpäivän kulttiin ja piti maan alla vankina kolmen muun naisen kanssa.

Sitcomiksi sarjan lähtöasetelma on häiritsevä. Moni muistaa ohiolaismiehen nimeltä Ariel Castro, joka kidutti kolmea nuorta naista yli kymmenen vuoden ajan. Sarjassa on yhteneväisyyksiä yhden Castron kaappaaman naisen elämäkertaan. Kimmy Schmidtin kokemaan väkivaltaan viitataan vain ohimennen ja aina humoristisesti. Sarjassa on monia ”saako tälle edes nauraa” -hetkiä. Uusi poikaystävä ei ihan ymmärrä Kimmyn väkivaltaisia hellyydenosoituksia.

Raiskaaminen on iso yhteiskunnallinen ongelma ja sitä vähättelevä kulttuuri on oksettava. Tietenkin aiheesta pitää puhua myös fiktiossa. Silti seksuaalirikoksen kokeminen naishahmon kasvun edellytyksenä vaikuttaa tällä hetkellä ainoastaan käsikirjoittajien maneerilta – helpolta, misogyyniseltä ja urpolta ratkaisulta.