Ota riski, tee lapsi - Kokemusasiantuntijan näkemys
Lasten ansiosta yksi elämä on monta elämää.
Suomalaisia ei kiinnosta lisääntyä. Tähän saakka omien geenien jatkaminen on ollut elävien organismien päätehtävä.
Muutos on valtava, mutta looginen. Enää jälkeläisiä ei tarvita turvaamaan omaa vanhuutta. Ehkäisy mahdollistaa perhesuunnittelun, naisilla on hiljalleen samat valinnan mahdollisuudet kuin miehillä. Monen mielestä vauva on huono sijoitus ja liian suuri riski.
Maapallollisesti valinta on oikea, kukapa muu ilmastoa pilaa kuin homo sapiens. En ole vielä nähnyt yhtäkään sutta tai varaania lentämässä yksityiskoneella tai järjestämässä maailmanmestaruuskilpailuja ilmastoidulla stadionilla. Lihaa ne kyllä syövät, lähiluomua.
Kokemusasiantuntijana kuitenkin huomautan, että jälkeläinen on varsin toimiva konsepti.
Jouluna 2003 ostin 2800 grammaa painavan joulukinkun. Neljä päivää aaton jälkeen syntyi samanpainoinen ihminen. Niissä oli sama pehmeä pintatuntuma, mutta joulukinkulle ei saanut pitää unikoulua, sitä ei täytynyt röyhtäyttää. Sinappihuntu heitä yhdisti.
Sen minkä vapaudessa menetti, vastuussa voitti. Aiemmin piti varoa, ettei pudota käsistään olutpulloa. Nyt piti varoa pudottamasta elämää.
Ennen lapsia luuli olevansa omassa elämässään keskeinen henkilö. Saattoi pohtia tunteja syödäkö kahden euron juustohampurilainen. Saattoi miettiä tuleeko minusta koskaan mitään, olenko niin turha kuin luulen, mikä on elämän tarkoitus.
Kolmekiloisen äärellä ymmärsi, että hänen elämänsä riippuu näistä tyhmistä käsistä ja päästä. Sen jälkeen olemassaolon ahdistusta ei ole ollut.
Työteho ja -motivaatio kasvoivat yhdessä yössä. Romaanin hierominen poikamiesläävässä on toisenlaista kuin vaatekomerossa, jonka ovelle ilmestyy lapsi vaatimaan bebe-leivosta tai leegoseuraa.
Elämä rytmittyi syömisen, nukkumisen ja kakkimisen pyhänä kolminaisuutena. Sekä vauvan että omalla kohdalla. Kun neljä vuorokautta sisuksissa pysynyt aine vihdoin pusertui vaippaan, helpotus oli kuin olisi selvinnyt lento-onnettomuudesta.
Suhteellisuudentaju kasvoi, lapsi kasvoi. Ensimmäisestä vuodesta selvittiin, neljännestä, syntyi toinen, selvittiin kymmenennestä ja viidennestätoista vuodesta. Niiden muisteleminen on suuri osa elämän sisältöä.
On aika ennen niitä ja heidän kanssaan. Nyt se kinkku osallistuu ilmastolakkoon ja kertoo minulle kuinka maailma on. Eikä syö jouluna kinkkua. Toivon, että meillä on vielä viisikymmentä joulua.
Ilman lapsia en olisi koskaan käyttänyt useita öitä sopivan farmariauton etsimiseen. En olisi muuttanut maalle. En olisi ottanut asuntolainaa. En olisi itkenyt sairaan lapsen vieressä sairaalassa ja sohvalla Toy Story kakkosta katsoessani.
Omia vanhempia ymmärtää paremmin, kun on omia lapsia, joita yrittää ymmärtää. Ilman lapsia en olisi käynyt perhelomalla Teneriffalla all-inclusive hotellissa ja saanut hotellin muurien sisällä itkupotkuraivaria. Ilman lapsia en olisi tehnyt lastenkirjoja enkä viikottaisia makaronilaatikkoja. Ilman lapsia en tietäisi, kuinka tärkeää on pitää verensokeri tasassa. Omalla kohdalla. Ilman lapsia en olisi lopettanut tupakanpolttoa ja aloittanut tupakanpolttoa. En tietäisi kuka on Ed Sheeran. En tietäisi, kuinka suihkuvirtaukset kulkevat ja missä Montenegro on. Ilman lapsia en tietäisi muistuttavani Homer Simpsonia.
Heidän ansiostaan yhteen elämään mahtuu monta elämää.