#olisinpatiennyt – Nuori ylioppilas häätää keski-ikäisen kirjailijan

Pihakeinussa istuva lakkipää löystää kravattiaan. Viimeiset vieraat ovat poistuneet, vihdoin voi tupakoida. Istun nuorta ylioppilasta vastapäätä.

– Moro.

– Kuka helvetti sinä olet?

– Sinä 24 vuotta myöhemmin.

Nuori ylioppilas tutkii kasvojani.

– Ollaanpa me lihavia, hän sanoo. – Paljo sä painat?

Jätän vastaamatta. Yskäisen, haen empaattista auktoriteettia.

– Kuule. Olisinpa tiennyt…

– Olisinpa mä tiennyt, että mulla on parta. Miksi helvetissä meillä on parta?

– Koska meillä ei ole leukaa. Sitä paitsi kaikilla on vuonna 2018 parta ja pienpanimo.

– Mutta eihän mulla kasva parta. Mikä on pienpanimo?

– Samana päivänä, kun esikoisemme syntyy, parta alkaa kasvaa. Sitä leuattomuuttasi mietit siihen saakka.

 

Nuoren ylioppilaan silmät kirkastuvat.

– Onko meillä lapsia?

– Kaksi.

– Siistiä. Mä tulen siis saamaan… Vai onko ne adoptoituja?

– Saamisesi pysyy varsin maltillisissa mitoissa. Tuurilla tapaat puolisosi yöjunassa. Senkin asian tajuamiseen sulla menee kaksi vuotta.

Nuori ylioppilas ärtyy.

– Äijä hei, pientä rajaa. Mä tajuan kaikesta kaiken. Mä oon tän jutun päällä. Mä kirjoitin ällän paperit, vaikka kukaan ei uskonut.

– Ällällällää. En ihan hirveästi leuhuttelisi tuolla.

 

Olemme hetken hiljaa, annan hyökkäysvuoron hänelle.

– Mitä me tehdään. Ton ikäsenä? Mitä sä oot?

– Pääasiassa kirjailija.

Nuori ylioppilas nyökkäilee tyytyväisenä.

– Arvasin. Just noin tää menee. Mä pääseen heti lukemaan hissaa, valmistun kolmessa vuodessa, kirjoitan suuren suomalaisen romaanin ja pääsen Hyviin, pahoihin ja rumiin. Joko vieraaksi tai Sarasvuoksi.

– Ei mene. Et pääse. Olet työttömänä ja lusmuilet ympäriinsä etkä tajua mistään mitään. Laiskottelet Ruotsi-Suomen -historian lukemisen, koska sellaisia me olemme. Siinä sun kannattaisi parantaa. Käyt armeijassa polttamassa pilveä ja syömässä sotkun munkkeja. Siitä tämä lihominen alkaa ja itse määrittelemääsi nerouttasi ei huomata, alat vetäytyä ihmisten parista.

Nuoressa ylioppilaassa näkyy kyllästymisen merkkejä.

– Tuliko meistä jotain psykologeja vai mitä vittua sä siinä analysoit?

– Kolmannella kerralla pääsit.

– Ollaanko me maistereita?

– Yksi opintoviikko.

– Mutta justhan sä sanoit että…

Nuori ylioppilas yrittää kasata palikoita ja käsittää mitä tapahtuu.

– Jos joisit vähän vähemmän ja olisit vähemmän kyyninen ja päästäisit ihmisiä lähellesi niin… Olet ryhmässä joko hiljaa tai ylimielinen ja etäännyttävä. Pidät suurinta osaa ihmisistä tyhminä.

– Rupesit heti vittuilemaan?

– Ylimielisyytesi johtuu epävarmuudestasi.

– Kiitti hei. Kiitti tosi paljon.

– Ei mitään.

 

Nuori ylioppilas sytyttää uuden savukkeen ja tyhjentää kuohuviinilasin. Haluan selittää mikä minut tänne toi.

– Sain tällaisen tehtävän somesta. En minä valinnut tehtävää, tehtävä valitsi minut.

– Ja mikähän tämä Soume on?

– Sosiaalinen media. Sellainen niin kuin kanava, tai tota…

Nuori ylioppilas nojautuu taaksepäin, tutkii kasvojani.

– Mitä sä oikein änkytät?

– Taivaalla on verkko ja siellä kulkee tietoa ja kaikilla ihmisillä on aivan älyttömästi mielipiteitä, vaikkei mitään sanottavaa. Tämäkin keskustelu menee yhteen blogiin.

– Blogiin? Onko se joku maa? Jugoslavian uusi tasavalta?

– Siellä on tämmösiä… tota noin… kampanjoita.

– Jugoslaviassa?

– Verkossa.

Keskustelumme ei etene. Kumarrun eteenpäin, puhun yhä matalammalla äänellä.

– Sun kannattaisi miettiä vähän tarkemmin mitä haluat ja sitten pyrkiä kohti sitä.

– Tän perusteella mä haen toimeentulotukea heti. Kotona asuva saa tonnikolmesataa markkaa ennen kuin työmarkkinatuki alkaa juosta.

Isällinen otteeni alkaa selvästi purra. Samalla nuoren ylioppilaan kaverit saapuvat paikalle. He ovat käyneet hakemassa kaupasta lisää olutta.

– Emmä tiedä mikä Jehova tää on, nuori ylioppilas sanoo kavereilleen. – Tuli tuolta puskasta neuvomaan.

– Sosiaalinen paine on kova, yritän vielä . – Ihan niin kuin sinulle nyt tässä. Kehotan itsenäiseen ajatteluun. Et uskalla tehdä sitä mitä ihan oikeasti haluaisit.

– Mitä sä siitä tiedät mitä mä haluan?

– Enpä juuri mitään, kun olen sinä.

– Lähe nyt partajeesus menee, sanoo yksi nuoren ylioppilaan ystävistä.

– Sinä opit vain siitä mitä muut eivät pysty sinulle neuvomaan, yritän vielä kerran.

– Sä oot patu taas yhtä kiinnostava kuin rehtorin puhe. Me annetaan sulle viiskyt metriä etumatkaa.

 

Haluan sanoa nuorelle ylioppilaalle vielä viimeiset sanani ennen kuin palaan tulevaisuuteen.

– Semmonen juttu Tuomas…

– No? Nopeesti.

– Älä varasta sitä soutuvenettä, kun lähdette juhlista takaisin mantereelle. Tulee taas sanomista.