Heavya hanurilla hautajaissa - Musiikki on törkeä tunnesieppari

Musiikki läpäisee tiukimmankin puolustuksen. Eri sukupolvilla on omat heikot kohtansa. Yhdellä se on Erkki Junkkarinen, toisella Metallica, useimmilla Suvivirsi.

Profiilikuva
Blogit Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.

Nautin musiikin mieluiten yksin autossa, työhuoneella tai lenkillä. Kaksitoistatuhatta harmaantuvaa metallifania kuuntelemassa keski-iän ylittäneitä metallityöntekijöitä tuntui etukäteen ahdistavalta. Tuntia myöhemmin poljin jalkaa lattiaan Tanskan Pasi Rautiaisen, Lars Ulrichin lyöntien tahtiin.

Musiikki on törkeä tunnesieppari. Se lävistää puolustuksen, paljastaa inhimilliset heikkoudet, sivistyksen pintakuorrutuksen ja toimii aikakoneena. Kun Kirk Hammetin kitarasta kuuluivat tutut riffit, palasin lapsuuteen ja teini-ikään. Tunne- ja fyysiset tilat joiden en tiennyt enää olevan olemassa, iskivät pintaan. Tuli kylmiä väreitä, kyyneleitä ja määrittelemätön olemisen tila, joka oikeastaan hävettää jälkeenpäin. Missä ihmeessä kävin?

Tämä tapahtuu säännöllisesti lasten kevätjuhlissa. Vaikken tunnusta mitään uskoa enkä käy kirkossa, liikutus iskee kun Suvivirsi soi. Pätee muihinkin virsiin ja Finnhitseihin, joita on turha eritellä. Myös satunnaiset klassisen musiikin sävellykset aiheuttavat odottamattomia tunnereaktioita. Vuonna 2004 ajoin moottoritieltä ulos, kun radiosta tulleissa Kalevi Sorsan hautajaisissa soi Albinonin Adagio. En nähnyt kyyneleiltäni ja lumisateelta tietä.

 

Ensi viikolla on edessä Iron Maidenin keikka. Pelkään valmiiksi. Yleensä keikoille varataan mukaan sytyttimiä, salapulloja ja bändipaitoja. Minä varaan rauhoittavia ja paperinenäliinoja.