Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Yön ritarin paluu: eliitin supersankari Batman näyttää, miten demokratiaa vedetään turpaan

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 18.7.2012 06:31

Christopher Nolanin Batman-trilogian synkkä ja taitavasti tehty viimeinen osa suosittelee yhteiskuntaan rautakoura-hallintoa, koska ihmisiin ei kerta kaikkiaan voi luottaa.

”Amerikka näkee itsensä Teräsmiehenä, mutta muun maailman silmin se on Lepakkomies”, Michael Caine sanoi edellisen Bat-elokuvan Yön ritarin aikoihin.

Cainen osuva oivallus – Teräsmieshän on supersankareista puhtoisin ja yli-inhimillisin, hämärässä hiipivä Lepakkomies neuroottinen ja erakoitunut kostajaluonne – tuli nopeasti mieleen Yön ritarin paluuta katsellessa. Kaikki on poliittista, supersankarielokuvatkin – ja etenkin nämä Nolanin spektaakkelit.

Uuden lepakkoelokuvan maailmankuva paljastuu vielä edeltäjää synkemmäksi. Sen esittämät ongelmat ja ratkaisukeinot vihjaavat lähes fasistisesta asenteesta käsikirjoituksen taustalla.

Yön ritarin paluussa Bruce Wayne (Christian Bale) palaa Batmaniksi, kun Bane-niminen terroristi uhkaa Gotham Citya. Kaupunki on entistä selvemmin New York, vaikka nimi on eri.

Ennen kuin kaupunki pelastuu, se romahtaa täysin. Banen perimmäinen tavoite on tappaa aivan kaikki, mutta sitä ennen saada ihmiset tuntemaan tilanteensa toivottomaksi ja sysäistä yhteiskunta kaikki kaikkia vastaan -tason hulluuteen.

En paljasta yksityiskohtia juonesta, mutta Bane onnistuu suuressa osassa tavoitteitaan.

Yön ritarin paluun pääajatukset ovat tällaisia:

Massat ovat vaarallisia. Roskaväki saattaa ottaa vallan milloin tahansa.

Pahuus pysyy kurissa, jos kansalle valehdellaan sopivasti. Siihen tarvitaan myyttejä, marttyyrien palvontaa ja vahva johtaja.

Ilman vahvaa johtajaa sorrutaan anarkiaan. Vahvat johtajat saavat tehdä likaisia temppuja, jotta epäluotettava kansa ei tartu agitaattorien koukkuihin.

Yön ritari oli moraliteetti, jossa oli allegoriaa WTC-iskuihin ja terrorismin vastaiseen sotaan. Psykopaatti Jokeri (Heath Ledger) myös kyseenalaisti demokratian pakottamalla tavallisia ihmisiä äänestämään omasta henkiinjäämisestään toisten kustannuksella. Erityisen hyvän yksilön moraalinen ratkaisu pelasti ne tilanteet: joukkoihin ei voinut luottaa, päinvastoin.

Yön ritarin paluu menee pidemmälle, vallankumoukseen asti, ja toisaalta siinä on yhä enemmän viittauksia tähän aikaan ja Yhdysvaltojen todellisuuteen. Occupy -kansalaisliike rinnastuu Banen aikaansaaman rappio-Gothamin surrealistiseen ”oikeuslaitokseen”, joka jakaa automaattisia kuolemantuomioita esimerkiksi poliiseille ja rikkaille. Toden kertominen puolestaan pilaa Bruce Waynen ja Cainen näyttelemän Alfred-hovimestarin elinikäisen ystävyyssuhteen.

Banen ja eräiden muiden roistohahmojen pahuus perustellaan sillä, että he ovat olosuhteiden uhreja. Se, ettei pahuus ole myötäsyntyistä ei kuitenkaan tee elokuvaa ainakaan yhtään arvoliberaalimmaksi. Pahat ovat absoluuttisen pahoja, mielisairaita pyrkimyksenään aiheuttaa mahdollisimman paljon kärsimystä niin monille kuin mahdollista. (Tämän lisäksi on myös korruptoituneita typeryksiä, jotka aina paljastuvat ennen kaikkea pelkureiksi.)

Banen kätyrit ovat itsemurhaan suostuvia fanaatikkoja. Tätä seikkaa ei edes avata. Viittaus islamilaiseen terroriin on kuitenkin selvä.

Pidin Yön ritarista. Jotkut pitivät siitä fanaattisesti. Lähes kolmituntinen Yön ritarin paluu ei ole elokuvana samaa tasoa, vaan rönsyilee liikaa ilman, että mikään osa-alue puhkeaisi kukkaan. Insinöörihenkisesti – teknisesti moitteettomasti ja spontaaniudelle mahdollisimman vähän marginaalia jättävästi – ohjaava Nolan on myös vielä tosikkomaisempi kuin viimeksi.

Iso ongelma on pahuuden luonteessa. Heath Ledgerin unohtumaton Jokeri oli monisäikeinen ongelmakimppu, fantastisen hullu nero. Tom Hardyn sinänsä erittäin hienosti näyttelemä, hengityslaitteen taa naamioitunut Bane ei vain ole yhtä jännittävä hahmo – tai oikeastaan hänestä ei oteta kaikkea irti.

Siksi Yön ritari ei ole koskaan jännittävä, korkeintaan tyydyttävästi viihdyttävä. Jää aikaa ihmetellä sen ilottomuutta ja ajatusmaailmaa. Elokuvassa on enemmän vakavia ideoita kun puolessatusinassa keskiverrossa Hollywood-leffassa, mutta sisältö on masentavaa.

Yön ritari oli pessimismissään ”post-sankarillinen”, kirjoitti New York Timesin Manohla Dargis. Elokuva käsitteli usellakin tavalla tekopyhyyttä. Yhtä pessimistisen Yön ritarin paluun maailmassa tekopyhyyden yleisyys suoraan perustelee voimankäyttöä ja harvainvaltaa.

En kerro mitä lopussa tapahtuu, mutta mikäli kyseessä ei olisi tuottoisa, varmasti jonkun muun kuin Nolanin ohjaksissa jatkuva elokuvasarja, reaktionäärisen tarinan looginen loppuratkaisu olisi julistaa sankari presidentiksi ja tehdä maasta kansalaisten täyttä kuuliaisuutta edellyttävä poliisivaltio. Se on olotila, jossa Yön ritarin paluun esittämiltä kauhukuvilta vältyttäisiin.

Päivän sulattelun jälkeinen vaikutelma: melko inhottava elokuva.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Tätä uusinta näkemättä, niin olin edellisessä elokuvassa näkevinäni aika selvää yleisön moraalisen kompassin ”venyttämistä” siinä mielessä että Batmanhan teki aika paljon niitä juttuja, mitä sodassa terrorismia vastaan on väitetty välttämättömäksi (ihmisten kännyköiden urkinta, gangsterin kidutus tiputtamalla katolta jne). Monella tapaa Batman oli konservatiivien märkä uni: sankari, joka onnistuu (jotankuinkin) pitämään itsensä oikeamielisenä, vaikka joutuukin turvautumaan näihin kyseenalaisiin keinoihin hetkellisesti. Elokuvan lopussahan Batman mm. tuhoaa sen teleurkintalaitteensa vielä ja näin ”puhdistaa” itsensä.

Oma ennakkokäsitys on edelliseen elokuvaan pohjautuen on siis, että tämä uusin elokuva ei niinkään promotoi tätä fasistista viestiä (arvostelusta saa vähän tällaisen kuvan, en tiedä onko tarkoitus), vaan samalla tavalla pakottaa yleisön epämukavuusalueelle, mutta vielä rajummin kuin edellinen. Lisäksi kuulostaa siltä, että tuossa ”kaikki vastaan kaikki” yhteiskunnassa on peilattu myös tuota jenkkien Tea Party libertarismia ja Ayn Randismia tuon Occupy-liikehdinnän lisäksi.

Odotan innolla.

Jään sitten näihin tunnelmiin odottamaan luonnollisen jatkumon seuraavaa elokuvaa – Dredd, ensi-ilta 21.9. Siinäkin (suuren romahduksen jälkeiset) massat tullevat kapinoimaan ja saamaan pamppua ilman turhaa valehtelua tai demokratiaa naamioidulta sankarilta josta näkyy vain jämerä leuka.
Dreddin kohdalla pitäisi aloittaa fasismin pohtiminen Tatcherin ajan 2000AD-lyhäreistä ja siitä miten dystopiakuvauksena alkanut mielivaltainen pamputus ja poliisivaltio perustelulla ”minä olen laki” muuttui ajan saatossa muussa populaarissa, kun pikateloitusten ja mellakantorjunnan mustasta huumorista on valtavirtaa ilman satiirista yhteyttä.

Hesarin nettisivu tiesi eilen kertoa että Rotten tomatoes-nettisivulla oltiin jo jouduttu estämään uuden Batman-elokuvan arvosteluiden kommentointi kun fanaattiset bat-fanit olivat jopa uhkailleet elokuvaan nuivasti suhtautuneita kriitikoita. Siis näkemättä itse elokuvaa…
Odotan innolla millainen nettiraivo herää kun se väistämätön ”reboot” sitten vuoden parin päästä julkistetaan. Kaduille lepakko-pojat!

Hyvin ovat Batman-ideologiat uponneet Hollywoodin virtuaalitodellisuudessa eläviin jenkkeihin, kun tämänhetkisen tiedon mukaan filmin avajaisissa tapettiin 10 ja 40-40 haavoittui.

Niin sairasta joukkomurhaa ei olekaan etteikö joku keksisi siitä jotakin sairaampaa vitsailtavaa.

Mutta jos nyt jotain kommentoisi tähän politiikkaan, niin luin analyysin jonka näkemyksen mukaan Banen johtamat massat ei olisikaan Occupy-jengiä vaan Tea Party -hörhöjä. Tämä kääntäisi oikeistokonservatiivisen tulkinnan päinvastaiseksi, vaikka anti-demokraattinen sanoma säilyisikin. Itse en ole nähnyt vielä leffaa, joten en tiedä. Mielenkiintoista silti.

Jos tämä olisi sattunut kouluvuoden aikana, olisi jo päätetty tarjota tai ainakin vaatia kaikkiin kouluihin kriisiterapiaa, jotta saataisiin lapset säikyiksi ja rahastajat pääsisivät lokkaamaan yhteiskunnan pussia.
Amerikkaa kerjää näitä verolöylyjä raaistamalla ihmiset väkivaltafilmien ylenmääräisellä katselulla, työttömyyden aikaansaamalla kurjuudella ja huumeidenkäytöllä ja kenties pyssymies on Irakin sodassa kaheloitunut tyyppi. Ja kohta räsäset ovat vaatimassa metsästäjien panemista lujille ja pyssyjen poiskalistamista. Miinojen hävitys ei tietenkään riitä, vaan kiväärit pois ja myös suomalaiset miehet on kuohittava naisluonteisiksi.

(Saattaa spoilata)
En ole samaa mieltä elokuvan demokratianvastaisuudesta. Loppujen lopuksihan Batman voittaa Banen joukkiot yhdistämällä voimansa muiden kanssa. Maan alla (myös kirjaimellisesti) toimivat Banen vastustajat rinnastuvat suoraan vastaavanlaisiin kapinaliikkeisiin, arabimaiden kansannousuista Ranskan maanalaiseen armeijaan. Oleellista on tämä: Vasta kun yhteispeli alkaa toimia, saadaan Bane kukistettua. Batman ei yksin kykene voittamaan Banea, vaan tarvitsee joukon avukseen. Demokratian alleviivaamista jos mikä.

JLehtonen: ”Oleellista on tämä: Vasta kun yhteispeli alkaa toimia, saadaan Bane kukistettua. Batman ei yksin kykene voittamaan Banea, vaan tarvitsee joukon avukseen. Demokratian alleviivaamista jos mikä.”

No, en kokenut tätä ratkaisua kansanvallan triumfina, vaan virkavallan ja aseistettujen joukkojen välttämättömänä uudelleenkokoamisena.

(spoilaaa)
Aa-aa, mutta siinä vaiheessahan poliisit eivät symbolitasolla edustakaan virkavaltaa, sillä asetelma on heittänyt häränpyllyä. Eli tilanne muuttuu täysin Banen noustua valtaan: hän on tyranni ja hänen joukkonsa ovat uuden hallinnon virkavaltakoneisto, väkivallan virkamiehiä. Banen joukot järjestävät jopa oikeudenkäyntejä ja pitävät majaansa oikeustalolla. He ovat status quo nyt. Poliiseilla ei sen sijaan ole enää mitään mitään valtaa kaupungissa ja heistä on tullut sen takaa-ajettuja ja vihattuja hylkiöitä – toisin sanoen, kapinallisia. Täytyy myös muistaa että Banen lyömiseksi masinoidaan myös nippu orpoja poikia. Ja lopullisen niitin Banen turmioon heittää vieläpä Kissanainen, ei suinkaan Batman.

TDKR on oikeastaan erittäin vähän fasistinen toimintaelokuva, huomattavan paljon vähemmän kuin toimintaelokuvat keskimäärin.

(Spoilereita tiedossa)

Voi höpsis, Banen ”hallinto” oli helposti johdateltavien kansanjoukkojen vallankumous. Kansantribuuneissa äkkiä surmataan silmittömästi vanhan vallan pitäjiä jne. Vrt. kansalaissodan punapartiot, Kambozha, jne. viime vuosisadan punakumoukset. Yhtäläisyysmerkit vedetään tuollaisesta tämän päivän kansalaisaktivismiin (ja Bane-tyyppiseen lisäkiihottajaan), osoittaen että yhteiskuntarauha on romahtamassa millä hetkellä hyvänsä, jos suurten kansanjoukkojen annetaan innostua.

Eikä Batman ole se tarvittava suuri johtaja, vaan tarvittava marttyyri. En hirveän tarkkaan tätä viitsinyt spoileriasian vuoksi selittää.

”No, en kokenut tätä ratkaisua kansanvallan triumfina, vaan virkavallan ja aseistettujen joukkojen välttämättömänä uudelleenkokoamisena.”

Voisiko olla vain periamerikkalaiset ”kansalaiset aseisiin” -myytin palvontaa? Siis tätä, minkä vuoksi siellä suunnilleen myydään rynnäkköaseita ruokakaupassa, jotta kansalaiset voivat tarvittaessa puolustautua sortajaksi kokemaansa hallintoa vastaan.

Zogg: ”Voisiko olla vain periamerikkalaiset ”kansalaiset aseisiin” -myytin palvontaa? Siis tätä, minkä vuoksi siellä suunnilleen myydään rynnäkköaseita ruokakaupassa, jotta kansalaiset voivat tarvittaessa puolustautua sortajaksi kokemaansa hallintoa vastaan.”

Et varmaan ole nähnyt elokuvaa?
Nimenomaan kansa nähdään epäluotettavina joukkoina ja helppoheikkien vietävänä roskaväkenä.

Aseisiin ja takaisin kontrollia pitämään tulee saada esivalta, jolla on lupa valehdella, koska muuten syntyy oitis kaaos.

Näitä luetaan juuri nyt