Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Yllätyskö: Harry Potter surmasi Rare Exportsin

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 8.12.2010 07:31

Meillä toimittajilla on taito löytää negatiivinen kulma positiivisiinkin suomalaista elokuvaa käsitteleviin uutisiin. Rare Exportsin menestystä koskeva Helsingin Sanomien tämänpäiväinen juttu oli hatunnoston arvoinen suoritus.

Juttu on Hesarissa maksullisella puolella.

”Rare Exports löi Potterin vain Suomessa”, kuuluu otsikko.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko yksikään ihminen maailmassa ajatellut, että parin miltsin budjetilla Lapissa tehty esikoiselokuva ilman tähtiä menisi ohi maailman suosituimmasta elokuvafranchisesta. Tai olisiko kukaan tosissaan kirjoittanut ennen ensi-iltaa juttua otsikolla ”Lyökö Rare Exports Harry Potterin maailmalla?”

Otsikko on suunnilleen yhtä informatiivinen kuin ”Helsinki ei lyö Pariisia turistien määrässä”. Mutta saatiinpa tölväistyä.

Juttu jatkuu: ”Britanniassa Rare Exports oli viikonlopun tilaston 16. katsotuin elokuva, kertoo alaa seuraava Screen-lehti. Suomalaiselokuvan edellä oli muun muassa viisi muuta perjantain ensi-iltaelokuvaa.”

Pitää paikkansa, että viisi muuta meni ohi. Mitä ne olivat? Esimerkiksi DreamWorksin mega-animaatio Megamind ja iso seikkailuelokuva Warrior’s Way. Hesarin jutussa jätetään nimet mainitsematta, samoin se, että noiden kopiomäärät ovat kolminkertaisesta 15-kertaiseen Rareen verrattuna. Budjeteista ei kannata edes alkaa puhua.

Jos kokonaiskatsojalukua tarkkaillaan, vain yksi elokuvista meni Raren ohi pienemmällä kopiomäärällä – Jumalista ja ihmisistä, joka sattuu jo olemaan viime Cannesin puhutuimpia ja Ranskan vuoden katsotuimpia elokuvia. Rare puolestaan porhalsi ohi monista ensi-illoista, esimerkiksi (Perhonen lasikuvussa-ohjaajan, yhden tunnetuimmista nykytaiteilijoista) Julian Schnabelin uudesta Miralista.

”Suomalaisfaneja lohduttanee se, että Rare Exportsin katsojakeskiarvo valkokangasta kohden oli parempi kuin monella top 10 -elokuvalla” on pieni lohtu, mutta siinä olisi katsojalukutotuuksien ydin. Ei Rare ollut mikään iso suksee, mutta levittäjän odotuksiin verrattuna ei floppikaan, toisin kuin vaikka uusi Schnabel, tai Warrior’s Way.

Olennaisia nimittäin ovat katsojaluvut per esityskopio. Vain niiden kautta voi suhteuttaa ja vertailla, mikä on milloinkin oikeasti menestys ja mikä ei (kun viikonloppuna lumikin sotki brittien kuvioita). The Guardian auttaa luvuissa, vaikka laskuria joutuu itse käyttämään.

Muita tulokulmia uutiseen olisivat voineet olla esimerkiksi, että Rare pärjäsi kohtuullisen hyvin vaikeilla Britannian markkinoilla (kyseisenäkin viikonloppuna oli 17 ensi-iltaa), tai että Rare sai poikkeuksellisen suuren määrän katsojia esityskopiota kohti paitsi Suomessa, myös New Yorkissa, jossa sen toistaiseksi ainoaa jenkkikopiota esitetään. Kiinnostus siellä siis todennäköisesti ylitti levittäjän odotukset mukavasti.

Miten Hesari tämän kertoo? ”Yhdysvalloissa Raren menestys oli vielä pienempää, sillä elokuvaa esitetään vasta yhdessä teatterissa New Yorkissa.”

Lopussa sentään mainitaan, että esitykset leviävät vielä muuallekin Yhdysvaltoihin.

Lisäys: Juttu on näköjään Hesarin maksuttomassa netissä mukavammalla otsikolla.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Täällä puhuvat niin Kinnunenkin kuin kommentoijatkin sillä meiningillä kuin elokuvat olisivat ravihevosia. Kun sille linjalle lähdetään, pitäisi katsoa montako istumapaikkaa kummallakin elokuvalla on ja Rarellahan nyt vaan on tällä hetkellä reilusti enemmän. Se, että elokuva saa ensimmäisenä viikonloppuna suuren katsojamäärän, on hienoa, mutta täytyy muistaa että valinnanvapautta ei juuri ole, kun se pyörii melkein kaikissa saleissa ja siitä on rummutettu kuukauden verran joka mediassa. Viikonlopun katsojat ovat menneet sen takia elokuviin. Seuraavat viikot vasta näyttävät kuinka menestyksekäs elokuvasta todella tulee, kun elokuviin pitäisi mennä niiden, jotka harkitsevat menoa ja saavat kuulla tutuiltaan kannattaako sinne ylipäätään mennä.

Filmin alkumenestys antaa varmasti aika hyvän ja oikeansuuntaisen kuvan elokuvan kokonaisyleisökertymästä. Rare saa kevyesti 200.000 katsojaa.

Olin itse kirjoittamassa tähän tölväisyä Suomen maabrändin rakentamisesta, kunnes tilanteen absurdius iski; Helsingin sanomat kirjoitti negatiivissäyvytteisen artikkelen suomalaisesti menestyselokuvasta, johon Suomen Kuvalehti vastasi kirjoittamalla positiivissävyisen valituskolumnin suomalaisten negatiivisuudesta. Lähes kaikki kommentitkin ovat jonkinasteisia tölväisyitä negatiivisuutta kohtaan. Ilmeisesti suomalaiset osaa olla positiivisia ainoastan tuplanegatiivisuuden kautta.

Onneksi rare exports on suomen kuvalehden erikoissuojelussa. Moneskos blogi ko. elokuvasta tämä viikon sisällä oli.

”Se, että elokuva saa ensimmäisenä viikonloppuna suuren katsojamäärän, on hienoa, mutta täytyy muistaa että valinnanvapautta ei juuri ole, kun se pyörii melkein kaikissa saleissa ja siitä on rummutettu kuukauden verran joka mediassa.”

Aina voi olla menemättä elokuviin. Melkein 50 000 kuitenkin päätti mennä.

Vaikka moni on poistunut teatterista pettyneenä, joulunajan vapaat nostanevat Raren yli 200 000 katsojaan jo tämän vuoden aikana. Se on paljon elokuvalle, jota eivät voi katsoa lapsiperheet, eivätkä todennäköisesti halua katsoa nostalgialeffoihin rynnivät seniorit.

pekka h: ”Onneksi rare exports on suomen kuvalehden erikoissuojelussa. Moneskos blogi ko. elokuvasta tämä viikon sisällä oli.”

Kolmas. Kyseessä on kuitenkin vuoden merkittävin kotimainen ensi-ilta, monien mielestä myös paras – ja nyt yllätysmenestyskin. Sikäli kolme ei ole paljon. Tätä blogia ei olisi kirjoitettu, ellen olisi eilen aamulla Hesaria lukiessani hämmästynyt niin kovasti.

tare: ”Täällä puhuvat niin Kinnunenkin kuin kommentoijatkin sillä meiningillä kuin elokuvat olisivat ravihevosia. Kun sille linjalle lähdetään, pitäisi katsoa montako istumapaikkaa kummallakin elokuvalla on ja Rarellahan nyt vaan on tällä hetkellä reilusti enemmän. Se, että elokuva saa ensimmäisenä viikonloppuna suuren katsojamäärän, on hienoa, mutta täytyy muistaa että valinnanvapautta ei juuri ole, kun se pyörii melkein kaikissa saleissa ja siitä on rummutettu kuukauden verran joka mediassa.”

Väitätkö tosissasi, että elokuvan suosio johtuu vain siitä, että se on noin monessa salissa? Mediarummutuskaan tuskin on sen runsaampaa kuin vaikkapa Harjunpäällä kuukausi sitten, se tai näyttelijät olivat tuolloin ainakin kolmen aikakauslehden kannessakin. Harjunpää lähti 81 kankaalla, Rare 82 kankaalla. Harjunpää sai ensi-iltaviikonloppunaan 12 600 katsojaa, Rare 47 500.

Väite siitä että ”valinnanvapautta ei ole” on härskiä liioittelua. Helsingissä pyörii joka ilta kymmeniä eri elokuvia. Muilla paikkakunnilla Rare on vain yhdessä elokuvateatterisalissa, muissa esitetään muita elokuvia.

Uskon Raren menestyksen jatkuvan – harvalla elokuvalla on niin hyvä word of mouth kuin tällä.

Palaan vielä tuohon edelliseen postaukseeni. Eli, missä menee raja, että voi sanoa juuri ensi-iltansa saaneen elokuvan lyöneen jo kauemmin teattereissa pyörineen elokuvan katsojatilastoissa? Eli, onko kolme viikkoa sopiva aika verrokkielokuvan ensi-illasta vai voiko samaa sanoa vielä kymmenen viikkoakin ”vanhan” elokuvan kohdalla? Tällä logiikallahan mikä tahansa (ensi-illan saava) elokuva voittaa minkä tahansa muun katsojaluvuissa..

Ei kai siihen mitään journalistin ohjeissa määrättyä sääntöä ole.

Elokuvakirjoittamiseen liittyy niin valtava määrä löysää tekstiä, että ”Rare Exports pyyhki Potterilla pöytää” -tyyppisiä otsikoita tulee jatkuvasti.

Olennaista vertailussa on tietenkin aina erottaa kyseisen viikon tai viikonlopun tulos ja elokuvan siihen mennessä keräämä kokonaistulos.

Viikonlopun tuloksia vertaillessa ei liene suunnaton synti kertoa uudemman elokuvan syrjäyttäneen vanhemman, väistämättä niin käy. Loppu on sävyeroja.

Mutta kuka osaisi kertoa, miksei Suomessa voida julkaista elokuvien tulosta euroina kävijämäärien sijaan? Ainahan kävijämäärän voi kertoa kymmenellä ja saada siten summittaisen bruttotuloksen, mutta hieman tuntuu siltä, että elokuvan taidestatusta halutaan suojella silläkin.

Ettei elokuvaa vain pidettäisi silkkana bisneksenä…

”Mutta kuka osaisi kertoa, miksei Suomessa voida julkaista elokuvien tulosta euroina”

Totta, eihän Jenkeissäkään lasketa katsojia vaan dollareita..

Katsojamäärähän on paljon tarkempi ja mielenkiintoisempi mittari kuin pelkkä rahamäärä. Elokuvaliput ovat eri hintaisia eri puolilla Suomea. En tiedä miksi raha olisi relevantimpi mittari etenkin, kun Suomessa harvat elokuvat tuottaisivat voittoa ilman elokuvasäätiön tukia.

Harry Potterilla oli avauksessaan 100 kopiota.

Mitä suurempiin kopiomääriin mennään, niin vaikutus lukuihin per kopio on negatiivinen. Eli pienemmän kopiomäärän elokuvissa on useimmiten kovemmat luvut per kopio.

Erilaiset yleisömittarit tuottavat lähinnä uutisia, joilla saadaan lisää katsojia. Hesarin uutisointipolitiikka on pitkään ollut täysin metsässä.

Ylipäätänsä elokuvien vertaamisessa paras tapa on verrata ensimmäisten kokonaisten viikkojen tuloksia.

Verrataan vaikka kotimaisia:
Napapiirin sankarit teki vuoden kovimman kotimaisen avausviikon tuloksen. Rarella oli parempi avausviikonloppu, mutta viikolla katsojia ei käynyt samaan tahtiin. Siitä pystyy päättelemään katsojaryhmää, WOM:ia ja samalla suuntaa antavan lopputuloksen.

Prinsessalla ja Napapiirin sankareilla on vuoden alhaisimmat tiputukset prosentuaalisesti. Jo sen perusteella pystyi ennustamaan 250 000 katsojan ylitystä.

Rare Exportsille ennustan 250 000 katsojan ylitystä, mutta se tulee jäämään Prinsessan ja Napapiirin sankareiden luvuista. Tämä siis pelkästään analysoiden ensimmäisen viikon lopputulemaa paikkakunnittain.

Mutta mediaa ei kiinnosta uutisoita lukemia viikon tai kahden päästä. Vain tässä ja nyt uutiset kiinnostavat.

”En tiedä miksi raha olisi relevantimpi mittari etenkin, kun Suomessa harvat elokuvat tuottaisivat voittoa ilman elokuvasäätiön tukia.”

Jos tarkastellaan elokuva-alaa sekä taiteena että bisneksenä eurot kertovat tarkemmin, miten elokuva menestyy. Ei elokuvan kustannuksiakaan kerrota henkilömäärinä vaan euroina.

Esim. Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan budjetti oli 1,7 miljoonaa euroa (SES). Siinä kyllä tuskin ovat mukana markkinointikulut, eli elokuvan kokonaishinta on todennäköisesti noussut reilusti yli 200 000 euron.

Elokuvan on nähnyt tähän mennessä n. 330 000 katsojaa. Onko tulos siis plus- vai miinusmerkkinen?

Jos katsojamäärä kerrotaan kymmenellä, saadaan tuloksi 3,3 miljoonaa. Mutta onko se elokuvan todellinen bruttotuotto? Moniko on katsonut leffan halvemmalla, moniko suorastaan ilmaiseksi? Paljonko luvussa on koululaisnäytöksiä, jotka hinnoitellaan eri tavalla?

Ehkä viralliset luvutkin ovat jossain nähtävillä, mutta enimmäkseen voi vain arvailla. Siksi vähintäänkin katsojalukujen rinnalle pitäisi nostaa myös eurosumma, koska – jos en ole aivan väärässä – Suomesta sellainen kuitenkin ilmoitetaan tilastoja varten ulkomaisille toimijoille.

Räppääjä-leffan kustannusarviosta jäi nolla pois. Po. 2 000 000 euroa.

Rahamäärien ilmoittamisesta tuskin olisi mitään hyötyä kotimaiselle elokuvalle. Lisäisi vain negatiivista itkemistä.

Ensinnäkään säätiön tukia ei käsittääkseni tarvitse palauttaa (korjatkaa jos olen väärässä). Jätit mainitsematta dvd-myynnin, joka on etenkin lastenelokuvilla aika mittavaa (hollywoodissahan jo vuosikausia suurin osa tuloista on tullut videomyynnistä). Et myöskään ajatellut sitä että teatterit ottavat oman siivun lipputuloista yms. jne. Tuollaisia arvioita on ulkopuolisen yksinkertaisesti erittäin vaikea tehdä.

Mutta jos vuoden katsotuin kotimainen elokuva ei tuota levittäjille ja tuotantoyhtiölle yhtään mitään, niin miksi jatko-osia sitten tehtäisiin?

Miten vertaat sitä, jos jotkut nigerialaiset käyvät miljoonasakilla katsomassa jonkun omanmaalaisensa actionpaukauksen, ja maksavat esim. 50 centtiä per lippu? Box office kalpenee väistämättä kaikkien jenkki- ja EU-leffateattereiden box officen edessä. Valuuttakurssimuutoksetkin (esim. nyt dollari heikentynyt reilusti jeniin nähden) aiheuttaisivat näennäisen jenkkibox-officen heikentymisen, vaikka katsojia olisi aivan yhtä paljon kuin ennen.

Minusta olisi itse asiassa kiva saada USAstakin leffojen kävijämäärä box office -tulon sijaan.

”Miten vertaat sitä, jos jotkut nigerialaiset käyvät miljoonasakilla katsomassa jonkun omanmaalaisensa actionpaukauksen, ja maksavat esim. 50 centtiä per lippu?”

Miksi sitä pitäisi verrata. Jonkun nigeriassa suositun videolle tehyn rykäyksen suosio on vain hauska fakta,ilman taloudellista tai taiteellista merkitystä länsiafrikan ulkopuolella. Toisaalta,nehän leviävät vain videoina, joten katsojamääriä ei edes voida laskea, korkeintaan arvata.

Mitä väliä sillä jos jenkki boc office suhteellisesti vähenee valuuttakurssin mukaan. Kummallista että elokuvan menestys pitäisi laskea eri säännöin, kuin muu bisnesmenestys.

”Jätit mainitsematta dvd-myynnin, joka on etenkin lastenelokuvilla aika mittavaa (hollywoodissahan jo vuosikausia suurin osa tuloista on tullut videomyynnistä).”

DVD-myynti ei liity elokuvateattereihin millään tavalla.

Sitä paitsi tallenteiden myyntilukuja ei julkaista, paitsi jos jokin yksittäinen nimeke myy erityisen paljon. Olisikin kiinnostavaa tietää, miten suuret DVD-markkinat oikeasti ovat.

”Et myöskään ajatellut sitä että teatterit ottavat oman siivun lipputuloista yms. jne. Tuollaisia arvioita on ulkopuolisen yksinkertaisesti erittäin vaikea tehdä.”

Totta kai, kaikki asianomaiset ottavat, verottajaa myöten. Ei se poista sitä, että todellisen bruttotuloksen kertominen valaisisi bisnestä paremmin kuin pelkkä katsojalukutilastointi.

Ei kaupan joulumyyntiäkään lasketa asiakkaissa per kauppakeskus, vaan kokonaistulos kerrotaan.

Tietenkin myös elokuvateatterit saavat tukea. Varsinkin maakunnissa tuki per lippu on sitä suurempi, mitä vähemmän katsojia elokuva saa. Teatterille kuitenkin kioskituotteilla on parempi kate kuin elokuvalla.

Näitä luetaan juuri nyt