Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Ylen tutkivat journalistit paljastavat: suomalaista elokuvaa tuetaan!

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 16.12.2015 09:06

Yle yllätti. Juttu on sitä tyyliä, jolla iltapäivälehdet ruotivat suomalaista elokuvaa aikoina, jolloin suomalaisia elokuvia ei katsottu.

On numeroita ja rivien välissä paheksuntaa. Kysytään, kannattiko näitä elokuvia tukea. Ollaan niin ”tutkivaa journalistia”.

Tässä linkki: There´s no busines…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Totta on, että ko. Ylen juttu on aikamoinen floppi. Täysin iltapäivä- ja muiden kannibaalilehtien tasoa.

Järkyttävintä oli esittää taulukot vähiten ja eniten veikkaustukea/maksanut katsoja elokuvateatterikierroksella -käyttäneistä tuotannoista. Ja onnistuneeksi projektiksi ilmoitettiin sumeilematta yksi viime vuosien surkeimmista elokuvista. Samoin vihjailtiin kansainvälistä menestystä saaneiden laatuleffojen huonommuudesta.

Ei minkääntasoista asiantuntemusta noilla toimittajilla. Mainitsematta jätettiin mm. se, että elokuvateatterikierroksella saadaan käytännössä aina vain pieni osa katsojaluvuista. Ja niitä sitten pokkana vertaillaan. Voi hallelujaa…

Yle on kovaa vauhtia liukumassa ulos kulttuurilaitoksen tehtävästään, joka on koko sen olemassaolon ydin ja peruste. Ilmeisesti eräät tahot haluavat lähentää Yleä kaupalliseen mediaan, jotta voitaisiin todeta että kun ne eivät poikkea toisistaan, niin yksityistetäänpäs tuo Ylekin tuosta.

Nuo ”eräät tahot” näet riehuvat muutenkin tällä hetkellä elefantteina Suomen posliinikaupassa.

Joku tutkiva journalisti voisi tietysti selvittää sen, paljonko YLE on vuosien mittaan laittanut fyrkkaa omaan elokuvatuotantoonsa, ja tukituotantoahan sekin taitaa olla. Ne luvut YLE on varmaan unohtanut tuosta jutustaan.

Hei,

muutama kommentti blogiisi.

Jutun motiivi ei ollut tehdä skandaalijournalismia tai arvostella suomalaisen elokuvan tukikäytäntöjä. Tarkoitus oli tarkastella kulttuurin aluetta, joka saa merkittävästi julkista rahaa.

Se, että tieto on julkista, ei tarkoita, että se olisi yleisesti tiedossa. Lähde mainitaan jutussa.

Kysymys miksi elokuvaa tuetaan, ei ollut jutun varsinainen pointti. Esitimme sen kuitenkin SES:in toimitusjohtajalle Irina Krohnille. Hän perusteli lähetyksessämme järjestelmää juuri kieliasilla. Krohn myös selitti perusteita, joilla tukea myönnetään. Sivuhuomautuksena, Krohn suhtautui juttuumme myönteisesti.

Siinä olet oikeassa, että elokuva saa katsojia myös tv:ssä. Merkittävin tulonlähde on kuitenkin maksettu elokuvalippu. Siksi on järkeä suhteuttaa elokuvan saama tuki ja keskeisin tulonlähde, lipunmyynti.

Tähän liittyy myös jutussa kerrottu SES:in aloite: menestyselokuvat, nimenomaan siis paljon lippuja myyneet, velvoitettaisiin palauttamaan osa tuesta. En siis ole ainoa, joka näkee yhteyden lipunmyynnin ja tuen välillä.

Jutussa kerrotaan pariinkin kertaan, että elokuvalla on muitakin arvoja kuin kävijäluvut. Siinä nimenomaan kirjoitetaan, että He ovat paenneet -elokuva huomioitiin Torontossa ja Venetsiassa. En siis väitä, että laatu ja kävijämäärä ovat sama asia.

Jotta ei jäisi epäselväksi, minulla ei ole mitään suomalaista elokuvaa ja sen tukemista vastaan – jos ennakkoluuloja olisi, jättäisin alaa käsittelevät jutut muiden tehtäväksi.

Mikko Pesonen, kulttuuritoimittaja, Yle

Kylläpä osui Ylen juttu arkaan paikkaan. Kalle Kinnuselle voisi sanoa, että suomalaiset elokuvat eivät muutu yhtään laadukkaammiksi, vaikka kuinka nimittelisi Yleisradion toimittajia. Ja turha tässä on yrittää kääntää keskustelua Ylen asemaan, kun suomalaisen elokuvan taso on surkea, eikä sitä saada näköjään nousemaan avokätisellä julkisella rahoituksellakaan.

Mikko Pesoselle –

kiitos vastauksesta!

Väite, että elokuvaa tuetaan sadoillakin euroilla per katsoja ei oikein pidä paikkaansa. Siinä puhutaan ainoastaan valkokangaskatsojista. Koska televisio ja nimenomaan Yle on keskeinen elokuvien ostaja (ja siis tuotantokulujen osittainen maksaja), televisiokatsojalukujen unohtaminen on kovin hupsua. ”Merkittävin tulonlähde” toki on maksettu lippu – mutta televisiokanava on jo maksanut osuutensa elokuvan tuotantobudjetista! Vähänkin isommasta elokuvasta tv-kanavan osuus on satoja tuhansia euroja.

Kun elokuva näytetään televisiossa, se saa valkokangaskatsojamääräänsä verrattuna 2-100 kertaa enemmän katsojia.

Jutussa puhutaan elokuvan keskimääräisestä lipputulosta. Luvun vertaaminen suoraan tuotantobudjettiin on järjetöntä, ellei myös muisteta, että lipputuloista menee (verojen jälkeen!) lähes puolet elokuvateatterille ja siivu levittäjälle. Lipputuloista siis vain 30-40% palaa tuottajalle.

Samasta syystä jutussa sitä lähestytään väärin luvuin kysymystä siitä, pitäisikö tuottoa tekevän suosikkielokuvan maksaa tukia takaisin. Jos elokuvan tekeminen on maksanut 1,5 miljoonaa euroa, se tuskin on julkisista tuista huolimattakaan tuottanut omiaan takaisin, kun lipunmyynti saavuttaa on 1,5 miljoonan euron saldon. Hyvin harva suomenkielinen elokuva tuottaa rahaa viivan alle, ja siksi hyvin harva kotimainen elokuva saa rahoitusta yksityisiltä sijoittajilta.

”Kannattiko SES:in panostaa juuri näihin elokuviin?” on kysymys, jolla jutussa oman lukutapani mukaan tuomitaan matalien katsojamäärien elokuvia. Saatan olla väärässä.

Jutussa on siis puuttellista taustoitusta, vääriä johtopäätöksiä tai ainakin epämääräistä johdattelua. Lisäksi siinä on joitain virheitä, joita en blogimerkinnässäni maininnut. Esimerkiksi väite ”Käytännössä Suomessa ei synny yhtään elokuvaa ilman SES:in tukea.” ei enää pidä paikkaansa. Tämän vuoden valkokangasensi-illoista mm. Bunny the Killer Thing, Olipa kerran seminaari ja Teräsvaari tuotettiin ilman SESin tukea.

Kalle Kinnunen

Näitä luetaan juuri nyt