Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Ylen Ihmebantu on kopio brittisarjasta Jam

Blogit Kuvien takaa 9.6.2009 08:59
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Viime lauantaina alkanut Ihmebantu -sketsisarja on kiinnostava kokeilu usein kovin lattean suomalaisen televisiohuumorin saralla. Harmi vain, että sarjan visuaalinen ilme, äänimaailma ja sketsien tyyli on jäljitelty suoraan brittisarjasta Jam.

Pidin Ihmebantussa sen rohkeudesta olla erilainen, mutta ei se ensimmäisellä jaksollaan kummempaa vaikutusta tehnyt.

Jam puolestaan on loistava. Arvostellessani sen vuonna 2003 Nöjesguideniin kirjoitin pikimustasta huumorista, mikä nyt vähän harmittaa. Ei siinä ole huumorista kyse. Jamin ei ole tarkoitus naurattaa, vaan hämmentää ja häiritä, jäädä kiusaamaan. Käsikirjoittaja Chris Morrisin visio on kirkas.

Ihmebantu pyrkii samaan – ainakaan useimmat vitsit eivät naurata. Aika monissa sketseissä venyteltiin yhtä keskinkertaista ”surrealistista” eli hupsua (okei, myös makaaberia tai irvokasta) ideaa loputtomiin.

Useimmissa Jamin sketseissä ihmiset joutuvat noloon tai outoon tilanteeseen jonkin sisäisen pakkonsa vuoksi. Mies yrittää itsemurhaa pudottautumalta yhä uudelleen ensimmäisen kerroksen parvekkeelta, kun ei uskalla korkeammalle – 40. kerroksesta hypättyä ei voisi enää muuttaa mieltään.

Toinen ostaa savukkeita aseella uhaten. Kolmas menee naimisiin itsensä kanssa. Ja naisella on kiperä fysiologinen huolenaihe.

Kaikki on toteutettu viileästi, jopa uhkaavasti. Ahdistavan pinnan alla on ravistelevia kysymyksiä modernista elämästä: sivistyksestä, tapakulttuurista ja ihmisten kuvitelmista kyetä kontrolloida maailmaa ja itseään. Kaupankäynti- ja lääkärisketseillä Morris näyttää, että joskus ”terve järki” ja tiede ovat paradoksaalisesti itsepetosta ja älyllistä epärehellisyyttä. (Harmi, että Youtubessa on aika vähän Jamia, lähinnä pimeimpiä juttuja.)

Suosikkini Jam-sketseistä on kuitenkin perinteisen nyrjähtänyt tarina nöyryytetyksi tulemisesta: mitä tehdä, kun uusi televisio vuotaa liskoja?

Erityisen omintakeista Jamissa oli paitsi asenne, myös tyylikkäästi piinaavat musiikkivalinnat sekä huuruinen visuaalinen tyyli, jotka on Ihmebantuun matkittu huolella mutta esikuvaa myöntämättä. Hidastukset ja muut kuvaefektit, valvontakamerakuvat ynnä muu ovat selkeästi ihan samaa kauraa, puhumattakaan siitä, miten siirtymät sketsistä toiseen on toteutettu. Kameralle eli katsojalle jutellaan suoraan. Ja välillä sketsit ovat kuin tavanomaista ajankohtaisohjelmaa, vaikka aihe on todella kipeä.

Ihmebantun sketsien ideat sinänsä ovat varmaan omia, mutta esikuvasta ei voi niidenkään osalta erehtyä.

Jam valmistui vuonna 2000. Se esitettiin Channel Fourilla keskellä yötä, ja silti siitä kertyi rutkasti valituksia. Ei ihme, kun heti ensimmäinen jakso alkaa näin. Ihmebantun alkuun oli keksitty hölmömpää sekoilua.

Suomen televisiossa Jamia ei ole nähty, eikä kai muuallakaan Iso-Britannian ulkopuolella. Puhuin asiasta joskus erään Subtv:n työntekijän kanssa, joka kertoi, että Jamin runsaasti eri esittäjien poppia ja ambientia sisältävän ääniraidan oikeudet on maksettu vain Britteihin, joten ulkomaanoikeuksien hankkiminen niihin tulisi mahdottoman kalliiksi ja hankalaksi.

Linkittämistäni Youtube-jaksoista saa Jamista vain harmaan aavistuksen. Jaksot ovat yhtenä pakettina toimivia kokonaisuuksia. Koko kuusiosaisen sarjan sisältävä britti-dvd maksaa Suomeen tilattuna kymmenisen euroa.

Ihmebantu lauantai-iltaisin TV1:llä.