Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Yle Teeman elokuvasarjan innoittamana: kerro film noir-suosikistasi

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 27.9.2010 08:01

Teemalla pyörivä film noir -sarja on ymmärtääkseni aika hyvin koostettu, televisiosyksyn ehdottomia valopilkkuja. Mutta mitkä ovat ne kaikista parhaat noirit?

Teeman peräti 17 elokuvan sarja alkoi syyskuun alussa. Tähän mennessä on nähty muun muassa suurenmoinen Kiertotie (Detour).

Ensi viikolla (ke 6.10.) vuorossa on Varjot menneisyydestä eli Out of the Past, toinen omista suosikeistani.

Sarjan päättää joulukuussa lajityypissäkin poikkeuksellisen tyly Kiss Me Deadly eli Kohtalokas tapaaminen.

Käytän rinnakkain näitä englanninkielisiä nimiä, jotta pysyisin itsekin kärryillä – en olisi edes tiennyt tuota viimeksimainitun kotimaista käännösnimeä, vaikka kyseessä on kiistaton klassikko.

Mitenkään kattavana ei tätäkään elokuvasarjaa voine pitää – kuten Teemalla kutakuinkin aina, se lienee koostettu pääasiassa niistä elokuvista, mihin kanavalla on valmiiksi sattunut tällä hetkellä oikeudet olemaan.

(Tästähän on hassuja ja kyseenalaisia esimerkkejä, kuten muutaman vuoden takainen ihan hatusta tempaistu Peter Sellers -sarja. Siitä puuttuivat useimmat niistä elokuvista, joissa Sellers teki hänen bravuureinaan pidetyt roolit.)

Noir-sarjasta puuttuu muun muassa allekirjoittaneen – ja aika monen muunkin – kaikken aikojen noir-ykkössuosikki, Nainen ilman omaatuntoa eli Double Indemnity.

Myönnän, etten ole tämän genren asiantuntija. En ole nähnyt tarpeeksi. Suoraan sanottuna olen nähnyt hävettävän vähän kultakauden noireja. Osittain siksi kysynkin tätä.

Mitkä ovat parhaat film noirit?

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Pakko lisätä vielä yksi film noir listalleni. (Miten pystyinkään unohtamaan sen? Nyt hävettää.)
Räsynukke (The Night of the Hunter). Robert Mitchum ”love” ja ”hate” -rystystatuointeineen on sentään pahisten aatelia.

Syvä Uni (The Big Sleep) on ihan ehdoton tietysti.

Ja Nicholas Rayn In a Lonely Place, mikälie on suomenkielinen nimi, on erinomainen film noir elokuvakäsikirjoittajasta jota esittää Bogart – piristävästi ei ole sitä perus gangsterijuttua, mitä film noirit yleensä.

Double Indemnity on muuten tullut jo parikin kertaa Teemalta.

Sunset Boulevard menee varmaan kans film noir osastolle. Perusklassikkoja, kaikkihan nämä on nähnyt.

Mikä ihme sitten on noiria, jos oikein järkeillään?Lasketaanko filmiekspressionismi?Tai kimurantti gotiikka? Synkkä ristiaallokkoinen melodraama!Jos pitäydytään tiukassa tulkinnassa, Night of the Hunter (Räsynukke) ei liene film noiria. Tästä linkki http://filmsnoir.net/film_noir/the-night-of-the-hunter-1955-not-noir.html
Jos se Räsynukke olisi noiria, se olisi ilman muuta paras. Mutta kun ei se taida sittenkään olla, vai mitä tykkäätte? Mutta ah, sitä Big Heatia (Gangsterikuningas) Sodankylässä!Ja loistavat In a Lonely Place sekä Detour. Hesarin tv-sivu antoi niille vain pari-kolme staraa. Voi aikoja, voi tapoja.

PS: Se piti vielä sanoa, että ihanaisinta noiria on kyllä Nainen menneisyydestä (Out of the Past/Build My Gallows High). Ja Tourneurin myöhemmästä tuotannosta noirsävytteinen kauhujuttu Night of the Demon (Curse of the Demon). Mutta missäpä näitä näkisi, muualla kuin Teemalla, tietty. Onneksi edes siellä.

Double Indemnity on minunkin ykköseni. Lähellä ovat Out of the Past ja Chandler-filmatisointi Murder, My Sweet. Oudommista noireista tyyliin Night of the Hunter ja Touch of Evil en niin välitä.

Myös ”kokeellinen” Lady in the lake ansaitsee maininnan. Ko. elokuva on kuulemma ollut vaikutteena Enter the voidille…

Jostakin syystä ensimmäinen Alien-leffa hahmottuu mieleeni jollakin, epäortodoksisella tavalla, filmnoirmaiseksi.

Heti ensimmäisinä tulivat mieleen Coenien Blood Simple ja The Man Who Wasn’t There sekä David Lynchin Blue Velvet, vaikkeivat nämä kaikkien mielestä Noiria varmasti olekaan.

miksu ”…vaikkeivat nämä kaikkien mielestä Noiria varmasti olekaan.”

Uudemmasta film noir -vaikutteisesta leffasta käytetään joskus nimeä neo noir. Ja Lynchiltä etenkin Lost Highway ja Mulholland Drive kierrättää ihan tietoisesti film noirin tarina-aihioita ja ideoita. Samoin Nolanin Memento. Kaikista näistä löytyy femme fatale, muistinmenetys ja pessimistinen lopetus, jotka lienee aika yleisiä film noirin tarinan aiheita/keinoja. Sitten on tietysti Sin City, joka kiihdyttää film noirin kuvastoa ja tarinaideoita ylilyötyyn miltei runolliseen (vai koomiseen?) huippuunsa, tai ehkä jo huipun yli toiselle puolelle. Ja varmaan jonkun Brian De Palman leffoissa on paljon film noirilta lainattua. Niin ja tietysti Chinatown, näistä film noirin perillisistä, ihan huippu.

Eikö olisi kohtuullista pitäytyä tässä Wikipedian määritelmässä: ”Film noir is a cinematic term used primarily to describe stylish Hollywood crime dramas, particularly those that emphasize cynical attitudes and sexual motivations. Hollywood’s classic film noir period is generally regarded as stretching from the early 1940s to the late 1950s. Film noir of this era is associated with a low-key black-and-white visual style that has roots in German Expressionist cinematography.”

Räsynukke on tietenkin yksi parhaista elokuvista, mutta onko se tosiaan noiria?

Internet Movie Database on samaa mieltä kanssani Räsynuken lajityypistä:

The Night of the Hunter (1955)
92 min – Drama | Film-Noir | Thriller

Mutta eihän tämä nyt haudanvakavaa ole. :)

Tässä sen näkee miten hyvin johonkin imdbiin voi luottaa parhaiden elokuvien listauksina tai määritelminä.Siellä pitää ilmeisesti olla jokin helppotajuinen ”lokero”, johon kaikki elokuvat monisisältöisyydestä huolimatta suistetaan.Kuten aiemmin laittamastani viitteestä ilmeni ei Räsyssä ole mitään ambivalenttia, vaan selkeä sadunomaisesti kehitelty painajainen hyvän hyvän ja tosi pahan pahan kamppailusta. Pelkkä ekspressionismi, tai pikemminkin gotiikka, ei noiria tee.Ei unohdeta viimeiseksi noiriksi mainittua Pahan kosketusta, Wellesiltä, jonka loistava Nainen Shanghaista tuli viime viikolla sekin.Yksi lemppareistani, varsinkin nyttemmin Wellesin muistiinpanojen pohjalta lähinnä alkuperäistä suunnitelmaa mukaillen entisöitynä.

Seuraavaksihan KK voisi kysyä meiltä eroottisen elokuvan suosikkia jotta pääsisimme halkomaan hiuksia mikä on erotiikkaa ja mikä pornoa! :)

Pääasia kaiketi, että Hollywoodin kultakauden leffoja selkeästikin yhä katsotaan.

Hyvä kysymys, johon on monta hyvää vastausta.
YLE Teeman loistavan sarjan paras löytö on Edgar G. Ulmerin Kiertotie (PRC), jota ei ole ennen Suomen tv:ssä lähetetty. Se ei tullut milloinkaan elokuvateatterilevitykseenkään, mutta Finnkino on julkaissut sen dvd:llä.
Eräs oma suosikkini on Robert Siodmakin ohjaama Criss Cross / Elämän ja kuoleman leikki (Universal), ”rikosmaailman Tristan ja Isolde” (Carlos Clarens), pääosissa Burt Lancaster ja Yvonne De Carlo.
Kannatan Kalle Kinnusen selkeää määrittelyä. Film noirin luonteeseen kuuluu myös, että sillä on mielenkiintoisia edeltäjiä ja seuraajia ja rinnakkaisilmiöitä. Unohtumaton film noir -henkinen aikalaisteos on Henry Hathawayn 13 Rue Madeleine (Twentieth Century-Fox), jonka nimi viittaa Gestapon päämajaan Le Havressa. Sinne johtaa päähenkilön, USA:n tiedustelupalvelun agentin (James Cagney) tie. Rävähtämättömästi kuvatussa väkivallassa oli suoria vaikutteita Roberto Rossellinin elokuvasta Rooma, avoin kaupunki. Elokuvaa ei ollut nähty Suomessa sukupolviin ennen kuin FS Film julkaisi sen Twentieth Century Classics -dvd-sarjassa. Tuo elokuva on tärkeä film noir -yhteydessä siksi, että siitä käy suoraan ilmi, miten väkivallan painajaismaisuus ja ilmaisun realistiset vaikutteet liittyivät toisen maailmansodan kauhuihin.
Lueskelen parhaillaan Orionin sarjaan liittyen myös film noirille tärkeän Samuel Fullerin omaelämäkertaa. Fuller tunnustaa olleensa psykoosissa sodasta palattuaan, eivätkä kauhut lähteneet hänen painajaisistaan koskaan.

No eihän tuo Räsynukke tosiaan noita muita noireiksi kutsuttuja kyllä niin paljon muistuta, niin monet ovat vain puhuneet siitä noirina. Rajatapaus, sanoisin. Vähän niin kuin Sunset Boulevard/Auringonlaskun katu, jonka olen myös nähnyt ainakin jossain määriteltävän noiriksi.

Noiria ei tulisi sekoittaa rikoselokuvaan yleensä, tai edes epämääräiseen käsitteeseen neo-noir, koska silloin alkuperäinen pointti hautautuu Scarfacejen ja Boundien alle. Kyse ei ole vain sanarunkkauksesta, vaan itse tarkoituksesta. On helpompaa sanoa ”listatkaa noireja”, kuin ”listatkaa 40-50 -luvun pessimistisiä, eroottisesti latautuneita ekspressionistisen mustavalkoisia rikoselokuvia Hollywoodista”. Tai ainakin tähän asti on ollut…

No kyllähän Auringonlaskun kadussa on enempi sellaista moraalista ambivalenssia ja tiettyä pessimismiä jotka film noiriin kuuluu, että laskisin sen kuitenkin film noirin piiriin, vaikkei ehkä sen tyypillisimmäksi edustajaksi, jos taas Räsynukke lasketaan selkeän hyvä-paha -asetelmansa johdosta sen ulkopuolelle, vaikka kuvalliselta tyyliltään on jopa ekspressionistisempi kuin monet ”puhdasoppisemmat” film noirit. Toisaalta taas esim. Vertigo on aika lähellä film noiria tarinansa asetelmien vuoksi, mutta värillisenä ja tyylillisesti muutenkin ihan omaan luokkaansa nousevana ei ehkä sellaiseksi heti ole miellettävissä. Vai mitä sanoo asiantuntijaraati?

Kiss Me Deadly, joka näytetään sarjan viimeisenä, on ehdoton suosikki. Elokuvassa yhdistyy moderni yhteiskuntavittuilu ja klassinen noir-maailma. Juoni kulkee jouhevasti ja samaan aikaan lajityypillisen sekavasti. Loppua myöten katsoja ihmettelee ja ihailee.

Toinen suosikki on muuten myös alkuperäinen Cape Fear, jossa pääosassa loistava Robert Mitchum ja toisena Gregory Peck.
Mitä hyvä ja paha rooleihin tulee, ne on tässä teoksessa sopivan kimurantteja, ja kuvaustyyli lähes yhtä taitavaa kun vanhimmissa Kubriceissa. Valojen ja varjojen sinfoniaa.
nimimerkki setämies, sun kannattaa tsekkaa tää.

Näitä luetaan juuri nyt