Yle piilottelee ohjelmiaan
Yksi 2000-luvun parhaista brittisarjoista on vallanpitäjien kulissien taa kurkistava satiirinen Politiikan nappula eli The Thick of It.
Se on aivan pirullisen hauska ja terävästi kirjoitettu.
Loistava sarja on esitetty jo kahteen kertaan Ylen TV1:llä. Tänä iltana 7.3. uusintakierroksen viimeinen jakso.
Kai olette katsoneet? Ettekö?
No, en minäkään huomannut uusintakierrosta ennen kuin nyt. Katsojaluvutkin ovat onnettomat. Missä syy? Ylen tiedotuksessa.
Välillä täytyy ihmetellä, miksi Ylelle ostetaan hyviä ulkomaisia sarjoja, kun niiden markkinoimiseksi ei tehdä mitään. Ja markkinoimisella en nyt tarkoita vain katsojien haalimista hassuin mainoksin, vaan ylipäänsä sitä, että kerrottaisiin, mitä kanavalta tulee.
Katsoin The Thick of Itin aikanaan briteistä tilaamaltani dvd:ltä, kun olin lukenut siitä niin paljon hyvää ulkomaisista lehdistä. Sen jälkeen tuli ensimmäinen Ylen lähetyskerta, joka meni täysin ohi, koska eivät lehdetkään juuri sarjasta kirjoittaneet. Tiedän kymmenen vuoden kokemuksesta, että toisin kuin kaupalliset kanavat, Yle ei oikein tarjoa ohjelmiaan edes niistä kirjoittaville toimittajille katsottavaksi. Liian työlästä?
Kuinka katsojien oletetaan löytävän erilaiset ohjelmat kanavapaljoudesta? Hyvällä onnella?
Toisaalta laadukkaiden ulkomaisten sarjojen määrä Ylellä on romahtanut viime vuosina, joten enää ei tarvitse pelätä lupamaksurahojen valuvan tältä osin hukkaan.
Kirjoittaja on freelancer, jolla on määräaikainen työsopimus Ylelle.