Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Yhdestä tähdestä viiteen: toimintaelokuva The Raid todella jakaa mielipiteet

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 5.5.2012 13:01

Eilen ensi-iltaan tullut indonesialais-amerikkalainen toimintaelokuva The Raid – Redemption totisesti jakoi kriitikoiden mielipiteet. Iltalehden Tuomas Riskala antoi viisi tähteä ja kuvaili näkemäänsä ”toimintaelokuvien Citizen Kaneksi.” Aamulehdessä ja nettilehti Film-o-Holicissa närkästyttiin moraalisesti ja perään kolahti yksi tähti. Luonnollisesti tämä elokuva ei ole jokaiseen makuun – mikä (hyvä) elokuva olisi – mutta mistä oikein on kyse?

Elokuva on asetelmaltaan simppeli: poliisin erikoisjoukot iskevät kerrostaloon, joka on rikollisliigan hallussa. Väijytystä seuraavat taistelut tuliasein, teräasein ja aseitta, indonesialaisella silat-taistelulajilla. Väkivalta on sen verran rajua, että ikäraja on K-18.

Minusta elokuva toimii – ja hyvin toimiikin. Ihmettelin mäiskettä lumoutuneena Tukholman elokuvafestarien yönäytöksessä. Tällainen  ei-postmoderni ja ei-itsetietoinen action on nykyään harvinaista, ja se on puhtainta liikkeen elokuvaa siinä missä joku Buster Keaton tai Jackie Chanin parhaat.

Älyllistä sisältöä ei ole – ei tosiaankaan. Mutta intensiteetistä ei ole puutetta.

Eikä juoni ole ihan niin yksinkertainen, että vastustajaa vain hakattaisiin kerroksesta toiseen, mutta juonesta ei edes ole kysymys, vaan kuvan kuljettamisesta ja vapaaehtoisen katsojan fyysisestä moukaroinnista. Vuoristoradan jälkeen voimat ovat loppu.

Moinen ei onnistuisi, ellei pääosan Iko Uwais olisi omalla tavallaan myös karismaattinen. Mielenkiintoni pysyi yllä, toisin kuin joitain vuosia sitten fanitettujen thaimaalaisten Tony Jaa -toimintaleffojen parissa. Niistä en saanut mitään irti, vaikka meno oli näennäisen hurjaa. Ei Uwais missään tapauksessa mikään uusi Bruce Lee ole, mutta brittiohjaaja Gareth Evans saa hänestä irti kosketeltavaa inhimillisyyttäkin – juuri sopivasti.

”Toimintagenre kokee vallankumouksen mestariteoksella, jonka voi helposti julistaa lajityypin uudeksi virstanpylvääksi. The Raid: Redemption on toimintaelokuva, johon verrataan kaikkia tulevia toimintaelokuvia”, Riskala tunnelmoi ja sanoo elokuvaa ikimuistoiseksi – itse en sitä sentään näin uraauurtavana pidä.

Mielenkiintoiseksi elokuvan vastaanoton tekee sen kaksijakoisuus. Jukka Kangasjärvi on Aamulehdessä täsmälleen eri linjoilla kuin Riskala.

”Vaikka The Raid: Redemption haluaa sadoilla viimeisillä hengenvedoillaan olla väkivaltaisin elokuva vuosikausiin, sen henkilöt eivät tunnu päältä päin ihmisiltä, vaan kaltaisiaan kappaleiksi rusikoivilta kuvakkeilta. – Kenties olemme kehittymässä sellaisiksi”, Kangasjärvi pohtii.

Film-o-holicissa Lasse Rintakumpu inhoaa ja päivittelee. ”Suomeen tällainen harvinaisuus on todennäköisesti tuotu sen saatua kiittävän vastaanoton elokuvafestivaaleilla.”

Niin, miksi tämä on tuotu Suomeen? Asiaan on varmasti vaikuttanut se, että The Raid – Redemption on ollut yllätysmenestys useissa maissa, joissa sitä on levitettty. Yhdysvalloissa tämä miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva levisi lopulta samanaikaisesti lähes tuhanteen elokuvateatteriin – mikä saattaa olla ennätys tuotantokustannusten suhteessa levityksen kokoon.

Sitten Rintakumpu lyö vielä kovempaa:

”Nähtiin Suomessa kuinka vähän aasialaista elokuvaa hyvänsä olisi The Raid: Redemption pitänyt päästää suoraan videolevitykseen.”

Tuossa ylitetään raja, jota elokuvakriitikon ei ehkä kannattaisi vapaassa maassa lähestyä: dumataan paitsi elokuva, myös kerrotaan minne se muka kuuluu. Asetutaan ehdotta yläpuolelle ja makumooseksen omassa mielessä kielletään toisiltakin teos, kun se ei miellyttänyt.

Mielipiteitten kirjo on hyvä asia, kritiikkiä tulee ja pitää antaa – mutta toisten maun tuomitseminen on mautonta.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Mielestäni elokuvakriitikoiden olisi hyvä kertoa elokuvasta oleelliset.
Pääasiat yleisesti ottaen millaiseen gengreen leffa sijoittuu, millainen tuotanto leffassa on, millainen tekninen taso, tarinan yleiskuvaus, päänäyttelijät ja ohjaaja, budjetin kokoluokka (valitettavasti kertoo aika paljon tuotannosta, niin se vain on), kuinka hyvin tarinaa kerrotaan ja kuinka sujuvasti tarina etenee (yleisesti), etc …

Mielestäni elokuvakriitikon EI pidä istua mielipidejohtajana kertomassa mikä on hyvä elokuva ja mikä ei, se on yksittäisen kuluttajan päätös.

Kotkanpesä on kyllä nyt aika yössä. ElokuvaKRIITIKOIDEN (katso nykysuomen sanakirjasta mitä sana ”kriitikko” ja ”kritiikki” tarkoittaa) tehtävä ei todellakaan ole jakaa triviaalia pikkutietoa, jonka jokainen voi katsoa itsekin IMDB:stä. Kriitikon tehtävä on nimen omaan kertoa se oma subjektiivinen mielipiteensä. Hyvän ja huonon kriitikon eron voi sitten nähdä siinä kuinka kriitikko mielipiteensä perustelee.

Sen sijaan juonen liiallinen kuvaus (kuin myös nippelitiedon jakaminen) on aika usein kriitikon laiskuutta, sitä ettei keksitä elokuvasta mitään oikeata sanottavaa. Hyvän kriitikon ei tarvitse elokuvan juonesta kertoa usein kuin lähtötilanne. Poikkeuksia toki on: jonkun Iron Skyn arvosteluissa on aikalailla pakko huomioida myös elokuvan syntyprosessi tai vaikuttaa tietämättömältä. Tai 127 tuntia -elokuvasta on aika vaikea kirjoittaa järkevää kritiikkiä kertomatta sen keskeisintä juonenkäännettä. Mutta nämä ovat poikkeustapauksia. (Kuten myös tavallaan The Raid. Tässä oma tekstini: http://punakoura.blogit.fi/night-visions-btb-2012/)

Kriitikko saa myös julistaa jonkun elokuvan huonoksi tai hyväksi (sehän on jopa hänen tehtävänsä äärimmilleen tulkittuna!), katsojan tehtävä taas on muodostaa oma mielipiteensä ja väitellä siitä vaikkapa interwöbin keskustelupalstalla.

Luen mielummin kriitkkoja, joilla on vahvat mielipiteet ja voimaa seistä niiden takana (vaikka olisinkin täysin eri mieltä heidän kanssaan), kuin kritiikin nimellä levitettäviä puffijuttuja ja/tai juonireferaatteja.

Ymmärrän täysin että Raid saa joltain kriitikolta yhden tähden. Samalla ymmärrän täysin että joiltain se saa jopa viittä. Itseltäni jotain siltä väliltä eli 4 ja puoli.

Itseasiassa kirjoitin elokuvasta myös, että halusin (genre-elokuvan suurena ystävänä) kovasti pitää siitä.

Valitettavasti vain järjellisen juonen sekä henkilöhahmojen puute jätti kovin tyhjän, kolkon olon, joka lopulta ajoi minut jopa moralisoimaan, mitä ei usein tapahdu — samasta syystä en myöskään ihan ymmärrä teoksen päätymistä elokuvateattereihin. Teatteriesitys oli siis yllättävää.

Toivottavasti vaihtoehtoleffa vetää katsojia, mutta maailmallan on paljon parempaakin festari-ihailtua elokuvaa, joka ei Suomeen päädy välttämättä edes videolla. Missään nimessä en halua evätä The Raidista nauttivien nautintoa, mutta aion jatkossakin kirjoittaa siitä, mitä on hyvä ja mitä huono elokuva.

Se mikä jäi kritiikissä sanomatta oli, että miljoonan taalan budjetilla oli kyllä tehty sinänsä näyttävää jälkeä. Ehkä tästä hyvästä olisi voinut antaa sen toisenkin tähden, mutta ei tällä kertaa.

JLehtonen, lukaisin kommenttisi elokuvasta ja olen alusta lähestulkoon samaa mieltä. Samaa mieltä olen myös lopusta, tylsäksi kävi. Mutta tylsistymisen lisäksi odotin jatkuvasti, että elokuvakin alkaisi. Valitettavasti loppua kohden mentiin vain enemmän kohti videopeliä.

Genre-elokuvaa pitäisi toisaalta punnita sen omat lainalaisuudet huomioiden, mutta tässä oma katsomiskokemus vei voiton. Jos leffaan olisi saatu edes hieman pyöreyttä jälkimmäisellä puoliskolla, katsoisin sen mielellään uudelleen. Sixpackin kera. Tällä kertaa meni turhan vastenmieliseksi.

Rintakumpu: ”Toivottavasti vaihtoehtoleffa vetää katsojia, mutta maailmallan on paljon parempaakin festari-ihailtua elokuvaa, joka ei Suomeen päädy välttämättä edes videolla. Missään nimessä en halua evätä The Raidista nauttivien nautintoa, mutta aion jatkossakin kirjoittaa siitä, mitä on hyvä ja mitä huono elokuva.”

Mutta kirjoitit, että tätä elokuvaa ei olisi pitänyt päästää elokuvateattereihin. Se on ihan eri asia kuin sinänsä tarpeellinen ja tärkeä mielipiteen jakaminen.

Näitä luetaan juuri nyt