Yes Men pelastaa maailmaa ja aiheuttaa pahennusta

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Berlinale on ollut aika särmätön niin valkokankaalla kuin salien ulkopuolellakin, mutta ainakin jotkut yrittävät.

Yes Men -aktivistikaksikko eli Andy Bichlbaum ja Mike Bonanno tunnetaan suuryrityksiä halvalla panevista, leikkisistä tempauksistaan. Suomalaisille tutuin lienee isku Tampereelle 2001. Bichlbaum soluttautui konferenssiin esittelemään ”tulevaisuuden tekstiilejä” ja puhumaan orjuudesta positiiviseen sävyyn. Kliimaksina hän esitteli ”tulevaisuuden johtajan” asua, jonka fallosmainen etu-uloke oli muka laite, jolla vapaa-aikaa viettävä pomo voi kätevästi valvoa alaisiaan.

YouTube-video kertoo enemmän kuin sanat.

Aiempi, ilmeisesti Tampere-tempauksen siivellä Suomenkin elokuvateattereissa piipahtanut Yes Men -dokkari oli sisällöltään kiinnostava, mutta rakenteeltaan kömpelö.

Nyt kaksikolla oli Berliinissä esillä uusi, paljon edellistä parempi dokumentti Yes Men Fix the World. Siinä he muun muassa esittelevät survival ballsit, hullunnäköiset muka tulevaisuuden rikkaille suunnitellut selviytymispallot, joilla pärjää ilmastomuutoksen aiheuttamissa katastrofeissakin.

Eikä amerikkalaisaktivistien Saksan-reissu jäänyt dokkarin mainostamiseen. Eilen Bonanno ja Bichlbaum iskivät BMW:n sponsoroimaan Cinema for Peace -tapahtumaan.

Kutsuvieraat, muiden muassa Leonardo DiCaprio ja Mihail Gorbatshov saivat ihmetellä ilmastomuutossatiiria, jonka pointti ehkä ei tullut ihan tarpeeksi selväksi paikallaolijoille.

Keikka tallennettiin luonnollisesti YouTubeen.

Oli tuosta iskusta mitä mieltä hyvänsä – vähän hakuammunnaltahan se tuntuu – Yes Men Fix the World lunastaa lupaukset. Upouuden dokkarin polttavin pätkä, BBC:n ajankohtaisohjelmaan vedätetty uutinen myöhästyneestä korvausten maksusta Bhopalin myrkkykatastrofin uhreille on osittain katsottavissa YouTubesta. Aika velikultia.


Kaikki Kuvien takaa -blogin merkinnät löydät täältä