Wonder Woman tekee ihmetempun: samaan aikaan striimaukseen ja teattereihin
Jos elokuvateatterit ovat kiinni tai ihmiset eivät niissä käy, joku johtopäätös on tehtävä.
Warner ratkaisi Wonder Woman 1984 -elokuvan dilemman rajulla tavalla. Elokuva, joka normaalioloissa olisi tehnyt edeltäjänsä ja vastaavien elokuvien menestyksen perusteella lähes miljardin euron liikevaihdon elokuvateattereissa, tulee joulupäivänä Yhdysvalloissa ilmaiseksi katsottavaksi HBO Max -suoratoistopalveluun.
Toisaalta: kun kukaan ei tiedä, milloin maailman ja elokuvateatterien tilanne palaa normaaliksi, jotainhan isoille ja jo valmiille elokuville pitää tehdä.
Muualla maailmassa Wonder Woman 1984 tulee elokuvateattereihin viikko ennen joulua. Keskiviikko 16.12. ei ole vielä tätä kirjoittaessani julkisesti varmistunut Suomen ensi-iltapäiväksi, mutta ei sille mitään kuviteltavaa estettä ole.
Myös Yhdysvalloissa elokuva tulee valkokankaille, mutta siltä jakelutavalta tuskin odotetaan suuren suuria tuloja.
Pandemian aikana jakelukuvioilla on suuria eroja.
Suomessa elokuvateatterit ovat pysyneet auki, eikä niistä ole raportoitu tartuntaketjuja meillä eikä muuallakaan. Muualla tilanne on häilyvä. Ruotsissa suurin ketju Filmstaden ehti tällä viikolla sekä ilmoittaa sulkevansa teatterinsa että peruvansa päätöksen. Turkissa kaikki elokuvateatterit on eilen pantu loppuvuodeksi kiinni.
Yhdysvalloissa Regal-ketju ja Britanniassa Cineworld ovat kiinni.
Warnerilla on tietenkin kova paine nostaa konsernin omaa HBO Max -palvelua, joka ei ole ilmeisesti pärjännyt Netflixin ja Disney+:n puristuksessa niin kuin oli toivottu. HBO Max on kilpailijoitaan kalliimpi, peräti 15 dollaria kuussa, joten asiakkaille tuleekin antaa jotain ekstraa. Wonder Woman 1984 on tyyris, mutta todella houkutteleva sisäänheittotuote.
Toisaalta: kuinka paljon elokuvan arvo vähenee, kun se on samaan aikaan Yhdysvalloissa jo striimauksessa? Vai käykö niin, että siitä tulee vielä suurempi puheenaihe? Sama Patti Jenkinsin ohjaama elokuvahan se on, ja nimenomaan suurelle kankaalla jättiresurssein tehty.
On toki ennenkuulumatonta, että suuri elokuva on samaan aikaan valkokankailla ja striimauksessa.
Yhdysvalloissa elokuvateatterien tilanne on niin vaikea, että entiset rutinat siitä, kuinka elokuvien tulee olla kuukausia yksinoikeudella valkokankaalla tuntuvat unohtuneen täysin: suurin elokuvateatteriketju AMC kertoo olevansa täysillä mukana WW1984-operaatiossa.
Katsotaan, tuleeko Wonder Woman 1984 Finnkinolle, joka on vielä pitänyt kiinni eksklusiviteettivaatimuksesta.
Niin tai näin, alaa seuraavien toimittajien ja asiantuntijoiden näkemykset ovat vähintääkin värikkäitä.
This is where we are. Warner Media just lit $1B+ in box office on fire to try to boost its struggling streaming service, and Wall Street will cheer. https://t.co/68KYBAGDVY
— Matthew Belloni (@MattBelloni) November 18, 2020
Honestly, Warner's "Stay the fuck home and we'll give you WONDER WOMAN on HBO MAX" is more than the Trump administration is doing to keep Americans safe this Christmas
— Norm Wilner (@normwilner) November 18, 2020