Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Wikileaks-Assange ilmiriidassa Oscar-palkitun dokumentaristin kanssa – keneltä menee maine

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.6.2013 09:58

Alex Gibney on tämän ajan amerikkalaisen dokumenttielokuvan suurimpia nimiä. Amerikkalaisten kidutuskäytäntöjä paljastanut Taksi pimeyteen voitti Oscarin ja energiayhtiön kahmintoja valottanut Enron: porukan fiksuimmat kaverit oli suuri menestys dokkariksi. Nyt Gibney on joutunut vastatuuleen. We Steal Secrets: The Story of Wikileaks, hänen dokumenttinsa Julian Assangesta ja Wikileaksista, ei silitä kohdetta myötäkarvaan. Assange ja hänen seurakuntansa ovat hyökänneet Gibneyta vastaan.

En ole nähnyt We Steal Secretsiä, mutta debatti on mielenkiintoinen ja kertoo paljon intomielisten aktivistien itsekritiikin puutteesta. Toimittaja Chris Hedges on tunnetuin Gibneyn puolueettomuuden kyseenalaistanut vaikuttaja. Hänen rajun kritiikkinsä pohjalta on kirjoitettu pitkä artikkeli Salon-verkkolehteen.

Dokumentin kerrotaan kuvaavan Assangea herkkänahkaiseksi, vallanhimoiseksi ja ylimieliseksi, mutta pitävän Wikileaksin paljastuksia tärkeinä. Vuotaja Bradley Manningin seksuaalisesta suuntautumisesta esitetään dokumentissa hieman pohdintaa sikäli kun asia liittyy tapahtumaketjuun.

Gibney on sanonut, että Assange vaati miljoona dollaria haastattelusta – siksi Assange itse ei dokumentissa puhu.

Assangen puolustajat syyttävät Gibneyta Yhdysvaltojen hallinnon lakeijaksi, vaikka sitä on todella vaikea kuvitella. Gibney on aiemmissa elokuvissaan usein paljastanut nimenomaan viranomaisten salaisuuksia. Hän on ollut radikaalienkin silmissä hyvien puolella.

Mutta monien kelkka kääntyi, kun Assange ei ole Gibneyn dokumentissa hakkerimessias. Osa Assangen kannattajista reagoi fanaattisesti.

IMDb-tietokannassa We Steal Secrets on äänestetty surkeaksi. Hyvät kritiikit saaneelle dokumentille alle 4,5:n keskiarvo on todella poikkeuksellinen – ja yhden tähden pisteytyksiä annettiin käyttäjiltä satoja jo ennen kuin elokuva tuli toukokuussa levitykseen. Ei tarvitse olla kummoinen sherlock päätelläkseen massaäänestyksen olevan osa lapsellista mustamaalauskampanjaa, jota Assangen palvojat muun muassa Redditissä organisoivat.

Assange on joillekin ihailijoilleen tahraton pyhimys, jota ei saa kritisoida – kaikki muu kuin Assangen ylistys on hallitsevan eliitin propagandaa. Twitterissä Assangen seurakunta nimittelee Gibneyta kutakuinkin päivittäin lokaajaksi, homofoobikoksi ja valehtelijaksi. Wikileaksin oma Twitter-tili on valjastettu We Steal Secretsin vastaiseen kampanjaan sellaisella innolla, että jopa sen katsojalukuja on jaksettu siellä ruotia ja pilkata.

Lapset, lapset. Herkkänahkaista ja ylimielistä?

Ainakin naurettavaa touhua – eikä auta Assangen asiaa.

Alex Gibneyn vuonna 2012 valmistunut dokumentti Ja kirkko vaikeni / Mea maxima culpa nähdään Yle TV1:llä Dokumenttiprojektissa 1. heinäkuuta. We Steal Secretsin Suomen levityksestä ei ole tietoa.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Kieliseikka:

”Gibney on sanonut, että Assange vaati miljoona dollaria haastattelusta – siksi Assange itse ei dokumentissa puhu.”

Tuohan merkitsee, että Assange olisi saanut vaatimansa. Mutta ilmeisesti näin ei ole. Pitäisi siis sanoa: ”…Assange vaati miljoonaa dollaria haastattelusta…”

Henkilöpalvonta on mielenkiintoinen(ja hieman huolestuttava)ilmiö ja tarjoaisi mielestäni oivan aiheen dokumentille. On kummalista miten ihan aikuiset ja suht ”tolkulliset”ihmiset tuntevat tarvetta etsiä näitä messiaita ja nostaa heitä jalustalle-ja kirota kaikki jotka kehtaavat kritisoida idoleitaan.

Itse elokuva kiinnostaa kovasti. Gibneyn Enron-dokumentti on Errol Morrisin ”Fog of war”:in ohella parhaita koskaan näkemiäni dokumenttielokuvia.

Assangen kanssa on selvästi sangen vaikeaa tulla toimeen. Tavan takaa hänen kumppaneistaan tulee entisiä kumppaneita, jotka perustavat omia sivustojaan, joista enimmäkseen ei ole mitään tullut.

Kauan ennen Wikileaksia perustettu cryptome.org onkin ainoa, jolla on sisältöä, vieläpä kiinnostavaa sisältöä. Jos haluaa etsiä asiallista kritiikkiä Assangesta, kannattaa vilkaista.

Alussa, kun Wikileaks aloitti, näytti se puuttuvan jopa merkittäviin viranomaisten väärinkäytöksiin. Heti seuraava julkaisu oli kuitenkin tusinaluokan sensaatiolehtien tasoa.