Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Vuosikymmenen parhaat elokuvat: 2000-2009

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 29.12.2009 08:05

Listojen tekeminen on lapsellista ja hauskaa. Siispä nyt vuosikymmenen parhaiden elokuvien pariin.

Ensin vilkaisu ulkomaisiin julkaisuihin.

The Onion tunnetaan huumorilehtenä, mutta sen vakavalla AV Club-populaarikulttuuriosastolla on usein USA:n parasta elokuvakritiikkiä. AV Clubin omien arvostelijoiden koostamalla listalla on peräti 50 elokuvaa.

Kärkikymmenikkö:

1. Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind)
2. 25th Hour – viimeinen ilta
3. There Will Be Blood
4. Menetetty maa (No Country for Old Men)
5. Memento
6. Henkien kätkemä (Spirited Away)
7. Kill Bill vol. 1
8. Capturing the Friedmans
9. The New World
10. Ihmisen pojat (Children of Men)

The Onionin Scott Tobiasin top 10:

1. 25th Hour – viimeinen ilta
2. In the Mood for Love
3. Rakkautta ennen auringonlaskua (Before Sunset)
4. 1+2  (Yi Yi)
5. Tahraton mieli
6. Menetetty maa
7. There Will Be Blood
8. Zodiac 
9. Dogville
10. Wall-E

The Onion valitsi myös vuosikymmenen parhaat huonot elokuvat. Niihin lukeutuvat tietenkin skientologi-scifi Battlefield Earth, Britney SpearsinCrossroads ja Stephen King-vitsi Dreamcatcher, kaikki erittäin viihdyttäviä järjettömyyksiä.

Hollywood Reporterin Kirk Honeycutt myöntää, ettei hänen listansa ole varsinainen parhaat-valikoima vaan joukko joitain erityisen mieleenpainuneita teoksia.

1. Kirjeitä Iwo Jimalta (Letters from Iwo Jima)
2. United 93
3. Menetetty maa
4. Sodan oppitunnit (The Fog of War)
5. 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää
6. Kaukana taivaasta (Far From Heaven)
7. Tapahtuipa kerran Israelissa / Rakkauden ja kärsimyksen kronikka (Divine intervention)
8. Kätketty (Caché)
9. Perhonen lasikuvussa (The Diving Bell and the Butterfly)
10. Valkoinen nauha (The White Band)

New Yorkerissa Richard Brody on valinnut listoilleen todella eklektisen elokuvajoukon. Kärjessä Godard, nimikkeinä obskyyreja taide-elokuvia joista monista Suomessa ei olla kuultukaan – kärkikympissä silti myös Judd ApatowinPaksuna. Onhan se zeitgeistia määrittävä instant-klassikko, piti siitä tai ei.

Village Voicessa asiaa kysyttiin vuoden parhaat elokuvat -kriiitikkoäänestyksen yhteydessä 94 elokuva-arvostelijalta. Jokainen sai äänestää vain yhtä ”vuosikymmenen parasta”, mikä noin suurella otannalla tuottaa jo ihan kiinnostavia tuloksia.

Kärkikymmenikkö ja nimikkeiden perässä äänien määrä:

1. Mulholland Dr. 10
2. In the Mood for Love 5
3. 25th Hour – viimeinen ilta 5
4. La Commune (Paris, 1871) 4
5. Zodiac 4
6. 1+2 4
7. Dogville 3
8. The New World 3
9. There Will Be Blood 3
10. Herra Lazarescun kuolema (The Death of Mr. Lazarescu) 3

Itseäni eniten viihdyttänyt lista on The Guardianin kriitikkojen kokoama. 20 parhaan joukossa on sellaisia vähälle huomiolle jääneitä merkkiteoksia, joita amerikkalaiset eivät enää tunnu muistavan, esimerkiksi Jacques Audiardin suurenmoinen Kun sydän lakkaa lyömästä, Bernard Rosen riipaiseva Ivansxtc ja Paolo Sorrentinon virheetön Consequences of Love.

Varsinainen kärkikymmenikkö paljastetaan The Guardianissa kuitenkin yksi kerrallaan, ja nyt ollaan vasta puolivälissä.

Ehkä kuitenkin kiinnostavin aihetta sivuava juttu on Village Voicen aikajana vuosikymmenen elokuvahistoriasta. Se on niin paljonpuhuva – tai huolestuttava – että useimpia merkintöjä siinä voisi pitää jonkinlaisina sarkastisina vitseinä. Kuitenkin vain yhdessä anekdootissa on pila, sekin sangen ilmeinen (John Kerry).

Julkaisen omat listani ensi viikolla (sitä ennen vuorossa ovat vielä omat valintani vuoden 2009 parhaiksi elokuviksi; tässä kooste ulkomaisten kirjoittajien kärkilistoista).

Mitkä elokuvat omasta mielestäsi ovat vuosikymmenen parhaat? Entä mitkä ovat huonoimpia?

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Jos tähän alkaisi pidempää listaa tekemään, niin jonkun leffan unohtaminen jäisi kuitenkin myöhemmin harmittamaan. Tyydyn siis listaamaan vuosikymmenen parhaaksi elokuvaksi Kelly Reichardtin Old Joyn. Paskin leffa on samalta vuodelta 2006 Sean Ellisin Cashback.

Huonoja elokuvia on varmasti satoja ja suurin osa niistä on toivottavasti näkemättä. Kiinnostavampaa on listata sellaisia elokuvia jotka olen katsonut siitä syystä, että joku (kriitikot/kaverit) on niitä kehunut, mutta itse todennut huonoiksi. Tässä joitakin mieleen tulevia:

-District 9 – rasittava päähenkilö, tylsämielistä alleviivaavaa ”satiiria” (pelkät efektit ja pirtsakka käsivarakuvaus ei riitä viihdyttämään)
-Benjamin Button – sentimentaalinen ja kömpelö, ei toimi, takaperoinen cgi-vanheneminen pelkkä kikka
-Eden Lake – puhtoisen ihannepariskunnan kivulla ja kärsimyksellä mässäilyä, mukarankkaa tyhmäilyä (Hostelit ja vastavaat väkivaltapornot on jäänyt katsomatta)
-Devil’s Backbone & Pan’s Labyrinth – huonolla tavalla sarjakuvamaisia elokuvia, pahvisia hahmoja, mustavalkoisia pahiksia, fantasiaelementit peittelee tylsää draamaa
-21 grammaa – kuvaajalle ja näyttelijöille pisteet, mutta kronologian rikkomisella peitellään sisältä onttoa melodraamaa, jossa taitavat näyttelijät esittää henkilöitä joilla menee helvetin huonosti (pelkkä itku ja kärsimys ei anna elokuvalle riittävää sisältöä)
-Paha maa – ”Suomen 21 grammaa”, ontto, pelkkä ”huonosti menee” ei riitä sisällöksi, eikä mikään ”ehkä meille kaikille käy lopussa hyvin” hokema anna haluttua painokkuutta/runollista efektiä kuin ei myöskään toteama että sielun paino on 21 grammaa tms. mukarunollinen lässytys. Irtiottoja -sarja on paljon parempi.

Betonimyllärin listaan lisäisin vielä Coenin veljesten Menetetyn maan JA A Serious Manin sekä Lars von Trierin Dogvillen: en ymmärrä miksi misantropia ja nihilismi koetaan aina automaattisesti älykkyydeksi… Aivan liian helppoa!!

Höh, minä en listaisi noita Le Fillen mainitsemia huonoiksi. Väittäisin että niissä on muutakin – sitä pelättyä älykästä – sisältöä kuin pelkkää kurjuutta. Dogville on omalla listallani vuosikymmenen paras (jaetulla sijalla Mulholland Driven kanssa).

Menetetty maa ja A Serious Man ovat niin taitavasti tehtyjä ja kaikessa surkeilussaan oikeasti ”nokkelia” (sillä ärsyttävällä tavalla kuin joku Jari Tervo Uutisvuodossa parhaimmillaan – vaikka naamataulu v*tuttaa niin vaikea olla nauramatta sutkauksille), että pakko niistä on pitää vaikka vähän ärsyttävätkin (kaikissa noissa on sellainen ”matto jalkojen alta” -loppu, mikä toimii toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin).

Toisaalta ehkä tunnistan ajoittain itsessäni jonkin asteisia misantropian ja nihilismin häivähdyksiä, vaikken sitä aina haluaisi myöntää, että saavat kaikupohjaa jos joku onnistuu pukemaan ne älykkääseen muotoon (ainakin Dogvillen tapauksessa – vaikka onkin kiistaa aiheuttava elokuva, kuten uutta luovat elokuvat lähes aina).

Nuo mainitsemasi elokuvat esittävät ihmisessä piilevän paskamaisuuden, ehkä vähän ärsyttävälläkin tavalla, mikä taas sopii aiheeseen nähden. Niistä puuttuu myös samaistuttavat hyvikset (puhdas hyvyys elokuvissa onkin useimmiten pelkkää propagandaa – kaikissa ihmisissä on huonot puolensa). Toinen käsitys on tietysti se, että taiteen pitäisi aina jotenkin ylevöittää ja tarjota positiivisia ratkaisuja, mutta en jaa tätä käsitystä.

Dogville, Menetetty maa ja A Serious Man tarjoavat riittävästi aivopähkinää ainakin minulle, että nousevat kaikessa ärsyttävyydessäänkin jonkun 21 grammaa tyyppisen muotitietoisen tyylittelyn taakse piilotetun yksipuolisen tunteisiin vetoavan surkeilun yläpuolelle. Vaikka noista kolmesta nostaisin Dogvillen kaikessa kikkailevuudessaankin älykkääksi elokuvaksi, kun taas nuo Coenien elokuvat jäävät lähinnä taidokkuuden ja nokkeluuden tasolle – ihailtavia ominaisuuksia nekin (vaikka nokkeluuden sekoittaa helposti näsäviisaudeksi ja ylimielisyydeksi).

Sellainen klassinen humaani draama, joka muotopuhtaasti käsittelee jotain yleisinhimillisiä ongelmia tarjoten ”oikean” ratkaisun (”natsit on pahoja”, ”rasismi on väärin” jne. – vaikka jossain määrin ovatkin ”oikeassa”, niin esitetään usein turhan mustavalkoisesti) tuntuu nykypäivänä vanhentuneelta formaatilta ja aiheuttaa ainakin minussa usein lähinnä haukotusta. Viattomuus on menetetty.

Olen samaa mieltä Betonimyllärin kanssa siitä että Coenin veljesten leffat ovat nokkelia; mutta se mikä tekee niistä minulle vastenmielisiä on vilpittömyyden puute. Ironia ja sarkasmi ovat erittäin viihdyttäviä, mutta jos niiden taakse piiloudutaan kokonaan eikä joukossa vilahda vilpittömyyden häivääkään muuttuu nokkeluus (kuten itsekin totesit) näsäviisaudeksi, ylimielisyydeksi ja ilkeydeksi. Heidän viimeisimmät elokuvansa ovat nokkelia ihmistä alistavalla ja nöyryyttävällä tavalla; koen elokuvat juuri ylimielisiksi ja siksi vastenmielisiksi. Elokuvissa nauretaan nokkelille tavoille potkia pieniä ihmisiä päähän vielä kerran. Ja nöyryytetyn nöyryyttäminen ei koskaan ole kovin palkitsevaa – se on vain äärimmäisen helppoa ja älyllisesti laiskaa.

Ihmisvihamielisyyden ainoa vaihtoehto ei ole kirkas-silmäisen naiivi optimismi. ”Ihmisten paskamaisuudella” kun on myös eri asteita. Yksitotinen toteaminen ihmisyyden paskamaisuudesta ei avaa kenenkään silmiä millekään uudelle ja siksi en koe misantropiaa erityisen älykkäänä teemana elokuvissa. Haluan taiteelta oivalluksia ja vanhojen asioiden näyttämistä uudessa valossa. Ehkä minussa piilee todellinen ihmisvihaaja ja nihilisti kun koen piirteet niin vanhahtaneina ”itsestäänselvyyksinä”…

Ja itsetutkiskelun jälkeen vielä esimerkki elokuvantekijästä joka tunnustaa ihmisten paskamaisuuden ja kyvyttömyyden asoiden todelliseen muuttamiseen, mutta joka silti jaksaa olla pienen ihmisen puolella ja kuvata meitä ilman sääliä tai ilkeilyä – suorastaan armoa osoittaen: Darren Aronofsky! Sekä Unelmien sielunmessu että The Wrestler ovat molemmat erittäin karuja eikä niiden lopussa juuri tarjota ”oikeita ratkaisuja yleisinhimillisiin ongelmiin”, mutta niiden sävy on ihmisyyttä kunnioittava ja juuri se puuttuu sekä Coenin veljesten että von Trierin elokuvista.

Ja kyllä, Mullholland Drive on minustakin vuosikymmenen paras leffa!

Vilpittömyyden puute juuri teki A Serious Manistä minulle jotenkin liian viileähkön kokemuksen. Mutta Coenien parhaissa elokuvissa ironia ja vilpittömyys ovat samaa aikaa läsnä ja eri elämän vaiheissa ne jättävät aivan erilaisia fiiliksiä.

The Big Lebowski ei suinkaan ole veljesten paras, mutta ehkä kaikkein vilpittömin elokuva. Buscemin hahmon kuolema koskettaa joka kerta. En tiedä miksi.

Ne parhaat, joissa jotenkin vilpittömyys, nihilismi ja nokkeluus tasapainoilevat sopivasti: Blood Simple., Miller’s Crossing ja Barton Fink.

Myös Menetetyn maan viimeinen monologi vanhenemisesta kosketti.

Odotan jännityksellä Kinnusen listaa parhaista elokuvista vuonna 2009. Edellisvuoden luetteloa selasin melko järkyttyneessä tilassa, vaikka enemmistö pätkistä olikin meikäläisen mieleen. Mutta esimerkiksi Australian kaltainen kliseesiirappi top kympissä? Aika yllätys! Vuoden 2009 Australia lienee Avatar, jossa on sinäkin paljon A-kirjaimia, kömpelöä aboriginaalipaatosta, lapsellinen juoni ja komeita maisemia…

Mielestäni yksi vuosikymmenen yliarvostetuimpia elokuvia on Scorsesen The Departed. Aivan kiva leffa, nimenomaa kuitenkin vain aivan kiva. Näyttelijäkaarti on vaikuttava, mutta Nicholson on oma maneerinen itsensä, Di Caprio kärsii kovin paljon, Wahlberg on kovuudessaan enemmänkin huvittava, Damon ei myöskään tässä vakuuta. Oikeastaan ainoan todella hyvän roolityön tekee Martin Sheen. Pisteitä voi antaa myös Alec Baldwinille. Scorsesen tuli on hiipunut, intohimo ja rosoisuus on poissa. Elokuva on lopulta hyvin pliisu ja mitäänsanomaton, hyvää viihdettä, ei sen enempää. Saapa nähdä, millainen Shutter Island on.

En nyt sanoisi The Departedia kovin yliarvostetuksi muuten kuin Oscar-palkinnoilla mitattuna. Yleinen konsensus tuntuisi kuitenkin olevan, että elokuva on parhaimmillaan vaan ihan kiva.

Mutta jotain vuosikymmenen parhaimmistoa ulkomuistista vedettynä:
– Amelie
– Oldboy
– Dogville/Manderlay
– Casino Royale
– There Will Be Blood
– Moulin Rouge!
– Taru sormusten herrasta -trilogia

Huonot leffat on sellaisia joita ei enää muistella. Ne parit uudet Tähtien sodat oli kauheita. Selinin tehtaan jämätuotanto Levottomat 3 ja Vares-franchise.

Okei, jälkikäteen tuli mieleen nämä latinohuiput:

– Ja äitiäs kans
– Amores perros
– Pan’s Labyrinth
– Ihmisen pojat
– City of God
– Uskollinen puutarhuri

Itselleni merkittävimpiä 00-luvun elokuvia ovat ilman erityistä järjestystä:

– Cidede de Deus (City of God) 2002. Yksinkertaisesti aivan loistava elokuva.
– El Labertino del Fauno (Pan´s Labyrinth) 2006. Uskomattoman kaunis ja surullinen.
– In Bruges 2008. Tunnelmaltaan ohittamaton, hienot näyttelijät.
– Taru sormusten herrasta-trilogia 2001-2003. Fantasiaa parhaimmillaan.
– The Dark Night 2008. Heath Ledger teki TODELLA hyvän roolityön.
– Wall-E 2008. Ehkä paras animaatio koskaan.
– Memento 2000. Ennalta-arvaamattomuus piti otteessaan alusta loppuun.
– Inglourious Basterds 2009. Tarantino alkaa löytää oman ilmaisunsa.
– Sin City 2005. Graafisuus kaikkinensa.
– The Bourne Ultimatum 2007. Vapise James Bond, jopa paras JB Daniel Graig.

Myönnettäköön, että listaan voisi lisätä monta muutakin.

Zodiac on oma suosikkini vuosikymmenen elokuvista, vaikka sen totuuspohjaa ei pidäkään ottaa vakavasti. Kiehtova tarina obsessioista, informaatiosta ja työstä, taustalla yksi kauniiten ja huolellisimmin tehdyistä ajankuvista koskaan. Jengileffojen kunkku City of God on lähin kilpailija.

No Country for Old Men, There Will Be Blood, Dark Knight, United 93, Viisi vuodenaikaa, The Departed, Pan’s Labyrinth, Mulholland Drive, Dogville, Spirited Away ja Memento olisivat myöskin kilpailemassa paikoista.

25th Hour, Amores Perros, Sormustrilogia ja Oldboy ovat ihan kelpo leffoja, mutta niitten varsinaista erinomaisuutta en ole koskaan tajunnut.

Monet listasuosikit ovat edelleen näkemättä, jotkut varmaan ikuisesti.

Vuosikymmenen tärkeimpiä/hienoimpia elokuvia:
Kill Bill 1 & 2
Brokeback Mountain
Avatar
XMen2
Blade2
Spider Man 2
DogVille
300
Sin City
John Rambo
Casino Royale
Planet Terror
Million dollar baby
Perikato
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
Taru sormusten herrasta trilogia
Batman begins
Kiss of the dragon
Iron Man
Gladiator
Battle royale

Suomalaisittain:
Mies vailla menneisyyttä
Sauna

Tylsimpiä/tekotaiteellista soopaa:
Zodiac
Memento
Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (nimi kertoo jo kaiken!!!)
Ihmisen pojat
I am legend
Prestige
Klassikko

Näitä luetaan juuri nyt