Vuoden parhaat elokuvat 2010, osa 3: listoja, listoja, The Social Network

Mistä elokuvista Quentin Tarantino, Stephen King ja johtavat elokuvakriitikot innostuivat vuonna 2010? Entä mitä kuuluu kovalle Carlosille?

Kansainvälisten listojen Suomessa julkaisemisen ongelmana on aina ensi-iltojen vaihtelevuus. Oscareita tavoittelevat elokuvat tuodaan meille lähes poikkeuksetta vasta keväällä, palkintojenjaon molemmin puolin. On siis odotettava, ja listat poikkeavat tästä syystä aina meikäläisten tekemistä.

Siksi kirjoitin alle ensi-ilta-ajankohdista, jos niitä on tiedossa, ja toki kommentoin myös joitain yksittäisiä elokuvia.

Ensimmäisenä Tarantinon kärki, johon kuuluu kaksi Disney-konsernin animaatiota:

1. Toy Story 3
2. The Social Network
3. Animal Kingdom (komea australialainen rikollisperhedraama, Suomen ensi-ilta 21. tammikuuta)
4. Rakkautta italialaisittain (I Am Love)
5. Kaksin karkuteillä – hiuksia nostattava seikkailu (Tangled, Disney-animaatio, joka saapuu meille helmikuussa)
6. Kova kuin kivi (True Grit, Coen-veljesten uusi lännenelokuva, Suomeen 18.2.)
7. The Town
8. Greenberg (suoraan dvd:lle Suomessa, ilmestyi jo)
9. Cyrus (sittenkin suoraan dvd:lle Suomessa, ilmestyy keväällä)
10. Enter The Void

Linkin takaa löytyvät myös sijat 11-20, valitettavasti ei perusteluja – paitsi hauska kommentti Enter the Voidista.

Entertainment Weeklylle avautunut kirjailija Stephen King on reipas elokuvissakävijä, jonka maussa näkyvät sekä amerikkalainen populismi että rakkaus genre-elokuviin, tietysti etenkin kauhuun.

1. Let Me In (Ystävät hämärän jälkeen -remake; Suomen ensi-ilta on yhä avoin kysymys)
2. The Town
3. Inception
4. The Social Network
5. Takers (Suomessa vain dvd-levitys)
6. Kick-Ass
7. Splice
8. Monsters (Cloverfieldin ja District 9:n henkinen brittiläinen independent-tuotanto, joka todistaa hurjan CGI-kuvaston olevan mahdollista pikkurahalla; Suomen ensi-ilta auki)
9. Jackass 3D
10. Green Zone

Sight and Sound -elokuvalehden massiivinen kriitikkoäänestys tuotti seuraavanlaisen listan:

1. The Social Network
2. Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives (thaimaalainen Cannes-voittaja, jonka Suomeen tulosta ei ole takeita)
3. Vuosi elämästä (Another Year, meikäläinen ensi-ilta maaliskuussa; Mike Leighin uutuus, joka on varmasti kovassa kurssissa omalla vuoden 2011 parhaat -listalla)
4. Carlos (Olivier Assayasin mestariteos tulee Suomessa vain dvd:lle tammikuun lopussa – mikä häpeä!)
5. The Arbor (dokumenttielokuvaa ja näyteltyä materiaalia ihan uudella tavalla yhdistelevä elämäkertaelokuva nähdään Docpointissa)
=6. Rakkautta italialaisittain

=6. Winter’s Bone (trillerimäinen jenkki-indie tyttärestä isänsä vaarallisilla jäljillä saapuu Suomeen 28.1.)
=8. The Autobiography of Nicolae Ceausescu (vuoden paras dokumentti?)

=8. Film Socialisme (Jean-Luc Godardin uusi, turha odottaa Suomeen)

=8. Nostalgia for the Light (dokumentti, en pidättäisi hengitystä Suomen ensi-illan suhteen)

=8. Poetry (korealaista draamaa, ei tulle Suomeen)
=8. Profeetta (Sight and Soundin samaisen äänestyksen viime vuoden voittaja nousi taas jaetulle sijalle)

Tilastotietoa vuoden elokuvista tarjoaa vielä vaikkapa Wikipedia.

Merkiliepantavaa on ainakin The Social Networkin suvereenius. En ole monia sellaisia listoja nähnyt, joilla sitä ei mainittaisi. Itsellänikin se on kärjessä.

Sekä Tarantinon että Kingin arvostama, Suomessa kovin vähälle huomiolle jäänyt The Town on hieno elokuva, joka jäi omalta listaltani ihan mielialan mukaan. Neljän tähden kamaa kuitenkin, jos banaali tiivistys sallitaan.

Ensi-iltojen määrä Suomessa on pysynyt joitain vuosia suunnilleen samana. Uncle Boonmeesta tulee kuitenkin pitkästä aikaa ensimmäinen Cannes-voittaja, joka ei saa meillä valkokangaslevitystä. Edellinen taisi olla Ken Loachin hieno The Wind that Shakes the Barley, jota ei ole Suomessa esitetty televisiossakaan.

Antti Alanen kirjoitti levityskuvioiden muuttumisesta maininnan blogissaan.

Olen samaa mieltä, vaikken 1980-luvulla vielä elokuvissa juuri käynytkään. Tai eihän se mielipidekysymys välttämättä ole. Ei-englanninkielisen elokuvan määrä on pieni ja ne vähänkään hankalammat tapaukset jäävät tuomatta.

Carlosin putoaminen Scanboxin teatterilevityksestä vain dvd:lle on tappioista kivuliain. Olen nähnyt pitkän version, mutta on todella ikävää, ettei teos päässyt meillä levitykseen edes tiivistetyssä, ohjaajan hyväksymässä kahden ja puolen tunnin muodossa – etenkin kun elokuva on pituudesta riippumatta niin vauhdikas, että harvoin joutuu moiseen kyytiin.