Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Vuoden parhaat elokuvat 2010, osa 2: omat valintani

Blogit Kuvien takaa 24.12.2010 09:32
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Elokuvavuosi 2010 on menossa pakettiin. Laskin ensi-iltojen määräksi tasan 180. Niistä olen nähnyt 131.

Kuten ennenkin, elokuvat on tälle listalle poimittu niistä, jotka saivat tai saavat Suomessa kaupallisen ensi-illan vuoden 2010 aikana. Elokuvien järjestys alla on sattumaa, ehkä alitajuisin vaikuttein.

Vuosi oli näin jälkikäteen pohtien yllättävän koominen. Kymmenen parhaan valitseminen tuntui helpommalta kuin aikoihin, ehkä koskaan omalla kriitikonurallani.

Kotimaisista kirjoitan erikseen lähiaikoina, samoin dvd-ensi-illoista.

Profeetta
Jacques Audiardin vankila- ja rikoseepos on vuoden jännittävin elokuva. Myös sen yleinen estetiikka miellyttää allekirjoittanutta tavattomasti. Tässä on vuosiin ensimmäinen elokuva, jonka soundtrackiakin olen ahkerasti kuunnellut.

Four Lions
Joitain ihmisiä voi myöntää fanittavansa ilman, että yhtään hävettää. Ei heitä montaa ole, mutta Chris Morris kuuluu listalle. Komedia tyrivistä terroristeista on samaan aikaan riemastuttava farssi ja kouraisevan kipeä tragedia. Parani muuten toisella katselukerralla merkittävästi. Uudessa Imagessa on Morris-haastatteluni.

Paha poliisi: Määräsatama New Orleans
Siteeraan häpeilemättä itseäni Mitä missä milloin -kirjan vuosikatsauksesta: ”Amerikkalaisen elokuvan piristävimpiä tapauksia oli saksalaissyntyisen Werner Herzogin ohjaama Paha poliisi – Määräsatama New Orleans. — Nicolas Cagelta ei yli vuosikymmeneen oltu nähty yhtä antaumuksellista eläytymistä. Rämäpäisen Herzogin herkullisesti ylilyövä elokuva oli kuin tuulahdus amerikkalaisen independent-elokuvan loiston vuosilta kymmenen vuoden takaa ja ehkä myös 1970-luvulta, jolloin myös Hollywoodissa ohjaajat saivat läpi mitä henkilökohtaisempia projekteja.”

Enter the Void
Sanaa ”visionääri” on käytetty niin, ettei siihen tulisi mieleenkään tarttua. Paitsi yhdestä ohjaajasta puhuttaessa. Gaspar Noé on nero ja tekee aivan omanlaistaan elokuvaa. Enter the Voidin hieman aiemmin esitettyä pidempi director’s cut (yli kaksi tuntia ja 40 minuuttia!) sai muuten juuri ensi-iltansa Kino Engelissä.

Valkoinen nauha
Olen aiemmin arvostanut Michael Hanekea, mutten niinkään innostunut edes hänen puhutuimmista elokuvistaan (Funny Games, Kätketty). Viileä, vertauskuvallinen ja arvoituksensa säilyttävä Valkoinen nauha on helpoimmin lähestyttävää Hanekea.

The Social Network
Etenkin modernista kuvakielestään tunnetun perfektionistiohjaaja David Fincherin ja West Wingillä huipulle nousseen käsikirjoittaja Aaron Sorkinin ilmeinen dream team ei tosiaan pettänyt: ”Facebook-elokuva” on ykkössarjan draamaa menestyksestä, katkeruudesta ja huonosta itsetunnosta.

The Ghost Writer
Roman Polanskin pikimusta huumorintaju voi vaatia sulattelua, mutta eräänlainen komediahan tämäkin on.

Piranha 3D
Kova valinta: oliko vuoden paras amerikkalainen komedia Uutisankkurin veroinen Will Ferrell & Mark Wahlberg -poliisisekoilu The Other Guys, vai ranskalaisen Alejandro Ajan äärimmäisen genretietoinen, aidosti postmoderni kauhuelokuva? Näköjään valitsin jälkimmäisen.

Gainsbourg
Mikä ilo ja onni, että sarjakuvantekijä Joann Sfarin esikoiselokuva teki kunniaa Serge Gainsbourgille. Olisivatpa kaikki henkilökuvaelokuvat samaan tapaan persoonallisia ja totuudellisia ilman lapsellista tarrautumista faktoihin.

Fantastic Mr. Fox
Wes Andersonin paras elokuva on nukkeanimaatio. Jotenkin se sopii kuvaan: aina keinotekoisia maailmoja kuvannut ohjaaja sai siis kontrolloida vihdoin kaikkea, ”näyttelijöiden” ilmeitä ja eleitä myöten.

Aika lähelle pääsivät myös upea Rakkautta italialaisittain, ilahduttavan suuruudenhullu Mr. Nobody, monipuolisen Olivier Assayasin keskusteluelokuva Kesähetket, Sofia Coppolan uusi Somewhere, Christopher Nolanin nokkela Inception, mainio The Kids Are All Right, Carey Mulliganista tähden tehnyt An Education, loppumetreillä lässähtävä, muuten todella asian ytimeen iskevä tanskalainen Kosto, hetkittäin huima mutta kokonaisuutena vain erikoinen romanttinen komedia Love and Other Drugs sekä Jane Campionin kaunis Bright Star. Ne voisivat muodostaa siis top 20-listan.

Kuvittelisin nähneeni kaiken varteenottavan – paitsi yhden: Toy Story kolmosen. Se jotenkin lipesi välistä. Aion kyllä katsoa. Ensi vuonna.

Hyvää joulua!