Vuoden 2016 ensi-iltoja, joita kannattanee odottaa
Pidän elokuvista. Tässä eräänlainen julkinen mindmap aiheesta näitä elokuvia odotan vuonna 2016. Jätin pois kaikki jo näkemäni ja vielä Suomen ensi-iltaa odottavat, sekä saman tien myös sellaiset vielä näkemättömät, joita ylipäänsä on jossain festareilla jo näytetty (Manchester by the Sea, Birth of the Nation, ja niin edelleen).
Tämä ei ole mikään esittelyjuttu – en ole halunnut hankkia näistä liikaa ennakkotietoja. Spoileririski siis nolla.
Money Monster Jodie Fosterin ohjaama trilleri, jossa näyttelee George Clooney. Suomeen toukokuussa. Miksi odotukset korkealla? No, tätä on muun muassa kuvailtu Koomikoiden kuninkaan henkiseksi.
Neon Demon Nicolas Winding Refnin uusi kauhuelokuva (?) sijoittuu Los Angelesin muotipiireihin. Maailmanensi-ilta oletettavasti Cannesissa, Suomen ensi-ilta ilmeisesti heti perään.