Vuoden 2008 parhaat elokuvat
Valitsin vuoden 2008 aikana Suomessa kaupallisen valkokangasensi-iltansa saaneista elokuvista kymmenen parasta. Ne ovat alla, aivan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Listaan myöhemmin täydennyksiä ja eri genrejen parhaita elokuvia. Dvd:nä ilman teatterilevitystä ilmestyi ainakin yksi elokuva, joka olisi ehdottomasti kuulunut tähän joukkoon ja ihan kärkeen.
Andrew Dominik:
Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta
Australialaisohjaaja Andrew Dominikin eleginen western jäi Suomessa melkein huomiotta, mutta se on kauneimpia amerikkalaiselokuvia vuosiin ja kantaa kolme tuntiaan vaivatta. Brad Pitt ja Casey Affleck tekevät loistoroolit.
Jon Favreau:
Iron Man
Kaikki Hollywoodin viime vuosien supersankarielokuvat kalpenevat Iron Manin ja uusimman Batman-seikkailun Yön ritarin rinnalla. Näistä kahdesta nautin kuitenkin enemmän Iron Manista, joka on samaan aikaan rento ja vauhdikas, fiksu ja kevyt. Kuten viime vuoden Transformersissa, kalliit ja meluisat tehoste- ja toimintajaksot ovat oikeastaan elokuvan tylsintä antia. Suurin ansio Iron Manin onnistumisesta kuuluu muuntautumiskykyiselle ja mahdottoman karismaattiselle Robert Downey Jr.:lle. Hän on tämän hetken kiinnostavin amerikkalainen näyttelijä. Nero.
Tomas Alfredson:
Ystävät hämärän jälkeen
Absurdin rajoja kolkutteleva, kiusoittelevan hillitysti kipeä Ruskean neljä sävyä (2004) on uuden ruotsalaiselokuvan suosikkejani. Ohjaaja Tomas Alfredsonin toinen pitkä elokuva on aineksiltaan ihan muuta: yhdistelmä koulukiusaamisteeman ympärille kiedottua urbaania skandirealismia, sarjamurhaajaelokuvan rujoa kuvastoa ja vampyyrifantasiaa. Mikä parasta, hurja pakkaus toimii.
Coen-veljekset:
Menetetty maa
Kun näin elokuvan ensi kertaa Cannesissa toukokuussa 2007, olin väsynyt, janoinen ja päätäkin särki, sillä jonotin näytökseen toista tuntia suorassa auringonpaahteessa (ja silti pääsin sisään viimeisten joukossa piippuhyllylle). Pitkälti aavikkomaisemiin sijoittuva elokuva vaikutti taitavasti tehdyltä, muttei mitenkään mestarilliselta. Lähinnä toivoin, että se loppuisi. Toinen katselukerta miellyttävämmissä oloissa iski aivan eri tavalla. Nyt olisin valmis julistamaan Menetetyn maan Coenien parhaaksi elokuvaksi. Vuoden 2008 toinen Coen-ensi-ilta Burn After Reading on toisenlaista meininkiä, enemmän Fargon tyylinen kolkko farssi. Mainio sekin.
Fatih Akin:
Taivaan reunalla
Fatih Akinin toinen elokuva jatkaa esikoisen Suoraan seinään teemoja, mutta kasvaa paljon suuremmaksi tarinaksi. Akin käyttää lomittain kerrottuja tarinoita huomattavasti taitavammin kuin monet tähän trendikkääseen tyyliin haksahtaneet amerikkalaiset.
Errol Morris:
Standard Operating Procedure
Errol Morris paljastaa Abu Ghraibin kidutusskandaalin koko kuvan? Ei, vaan totuuden kohukuvien levittämisen taustoista ja armeijan moraalin suhteellisuudesta. Trilleri, huippudokumentti, sairauskertomus.
Julian Schnabel:
Perhonen lasikuvussa
Myönnetään, minulla oli suuret epäilykset elokuvaa kohtaan, ennen kaikkea siksi, että aiheeltaan samantapainen Meri sisälläni oli niin teennäinen ja filosofialtaan epäilyttävä tekele. Kuvataitelija Julian Schnabel tekee kuitenkin täysosuman. Perhonen lasikuvussa kertoo luopumisesta viisaasti, sortumatta uikuttavaan sentimentaalisuuteen ja antamatta liikaa arvoa kuolemalle. Mathieu Amalric on pääroolissa suurenmoinen. Mikä hulluinta, amerikkalainen, äidinkielenään englantia puhuva Schnabel ohjasi herkän teoksen ranskaksi, vaikkei osannut kieltä juuri lainkaan ennen elokuvantekoon ryhtymistä.
Paul Thomas Anderson:
There Will Be Blood
Kun vastaan tulee näin järkälemäinen elokuva, on pakko pysähtyä hengittämään. Ja on katsottava se uudelleen. Kapitalismia, ihmistä ja ahneutta monista suunnista peilaava There Will Be Blood ei ole aivan Stanley Kubrickin parhaiden töiden veroinen, mutta jo toistuva Kubrickiin vertaaminen osoittaa, että nyt ollaan elokuva-asian ytimessä. Andersonin jylhät kuvat jäävät mieleen elämään, eikä Daniel Day-Lewisin mahtipontinen roolityökään hevin unohdu. There Will Be Bloodin ihailijoiden kannattaa katsoa myös Nic Roegin merkillinen Eureka vuodelta 1984 – yhtäläisyydet eivät jää teemoihin.
Andrew Stanton:
Wall-E
En ole koskaaan nostanut animaatioita vuoden parhaiden elokuvien listoilleni – paitsi joitain Miyazakeja. Wall-E olisi keskinkertaisen elokuvavuoden kärkeä jo viihdyttävyytensä ansiosta. Kaupan päälle siinä on enemmän ja fiksumpaa yhteiskuntakriittistä ajattelua kuin amerikkalaisilta art house -elokuviltakaan on viime vuosina kehdannut odottaa.
Baz Luhrmann:
Australia
Näin Australian vasta kirjoitettuani tämän listan kutakuinkin valmiiksi. Kävi niin, että surumielinen ammattitappajadraamakomedia Kukkoilijat sai pudota top kympistä Australian tieltä. Luhrmannin häpeilemättömän romanttinen rajaseutu- ja sotaseikkailu on rutkasti mainettaan parempi, jos ei kuitenkaan erityisen uraauurtava elokuva.
Nyt voit kertoa, miksi olen väärässä ja mitkä elokuvat unohtuivat.