Voi rähmä, mikä Spede-dissonanssi
Harva elokuva on oitis julkistamisvaiheessa riitautunut asiaa tuntevien ja asianomaisten kesken niin kuin Yellow Filmin Spede-elämäkertaelokuva.
Tiedote pätkähti julki perjantaiaamuna, ja siinä kerrotaan, miten poikkeuksellinen aihe Spede Pasanen on. No niin onkin! Toista Spedeä ei ole.
Elokuvan kerrotaan pohjautuvan kahteen Tuomas Marjamäen kirjaan. Spede, nimittäin on vuonna 2017 julkaistu Pasasen elämäkerta. Toinen kirja on uusi opus Uuno Turhapurosta. Hankkeen ohjaajaksi on kiinnetty kolmikymppinen Aleksi Delikouras. Tuottajat ovat Olli Haikka ja Marko Talli.
Tiedotteessa korostui kaksi seikkaa. Se, että asia pitää julkistaa ja levittäjä ja televisiokanava ovat jo sitoutuneet hankkeeseen, vaikka elokuvalle ei vielä edes nimetä käsikirjoittajaa. Julkistus vaikuttaa kiireiseltä valtaukselta tilanteessa, jossa on tärkeää mennä muiden edelle. (Tuli mieleen tapaus muutaman vuoden takaa, jolloin tekeillä oli kaksi elokuvaa suositusta rock-henkilöstä. Toisen ohjaajaksi tiedotteessa nimetty henkilö mainitsi minulle pari vuotta myöhemmin, ettei hän missään tapauksessa ollut kyseistä leffaa ohjaamassa, ainoastaan antoi painavan nimensä, kun kaksi yhtiötä kamppaili siitä, kumpi saa elokuvansa tuotantoon.)
Toinen seikka on se, että Pirre Pasasen hyväksyntä hankkeelle on todella iso asia tekijöille, tai ainakin tiedottamisen kannalta. Toki tyttären osallistaminen on arvokas teko. Toisaalta en ymmärrä, mitä se antaa itse elokuvalle.
Heti perjantaina iltapäivällä alkoi tapahtua.
Kokenut ja palkittu käsikirjoittaja Mike Pohjola julkaisi avoimella Facebook-sivullaan päivityksen siitä, millaisen keskustelun hän oli käynyt tämän nyt tehtävän Spede-elokuvan tuottajien kanssa keväällä 2021. Pohjola on laatinut käsikirjoitusta elämäkertaelokuvaan Pasasesta toisen tuottajan kanssa todella pitkään, mutta hanke ei ollut toteutunut. (Hanke on ollut julkinen, Elokuvasäätiö on tukenut sen kirjoittamista ja Pohjola on haastatellut laajasti Speden tunteineita ihmisiä; minäkin olen keskustellut hänen kanssaan mahdollisista lähteistä jo vuosia sitten.) Hän tarjosi Spede-käsikirjoitustaan Yellow Filmille.
Yellow Film on Suomen suurin tuotantoyhtiö.
”He kutsuivat minut tapaamiseen ja olin innoissani. Viimeinkin homma lähtisi käyntiin!”, Pohjola kirjoittaa.
Pohjolan mukaan tapaaminen meni niin, että häntä kiitettiin aiheen tuomisesta, jonka jälkeen hänelle sanottiin, että hänen käsikirjoitukseensa ei kuitenkaan nyt tartuta. Sen sijaan elokuvaa lähdetään tekemään jostain Spede-aiheisesta näytelmästä.
Pohjolalle näytettiin ovea.
Hän kuuli Yellow Filmin hankkeen etenemisestä nyt tiedotteen julkaisupäivänä.
”Miten on mahdollista tehdä Speden elämästä leffakäsis, jossa ei olisi mitään samaa kuin minun kirjoittamassani käsiksessä? Tietenkään kenenkään henkilön elämään ei ole tekijänoikeuksia, mutta tulkintaani ja käsikirjoitukseeni on”, Pohjola kirjoittaa.
”Tällainen toiminta vahingoittaa alaa, kun käsikirjoittajat eivät voi enää luottaa tuottajiin ja tarjota heille tekstejä.”
Päivitys on saanut viitisensataa tykkäystä. Illalla päivityksen kommentteihin ilmestyi Tuomas Marjamäki. Hän kääntää Pohjolan sinänsä asialliset ja asiallisesti esitetyt pointit päälaelleen.
Nyt homma lähtee kierroksille.
”Vaikka minua ei ole ainakaan nimeltä mainiten syytetty mistään, tuntuu kuin itse asiassa minä olisin pöllinyt Miken käsikirjoituksen”, Marjamäki kirjoittaa ja rakentaa kehäpäätelmän, jonka mukaan Pohjola on väistämättä kähveltänyt käsikirjoitukseensa materiaalia hänen kirjastaan. Mitään todisteita tällaisesta ei ole.
”Neljän vuoden aikana [kirjajulkaisun jälkeen] puhelimeni ei ole soinut kertaakaan minkäänlaisen konsultoinnin merkeissä, joten Mike on saanut käsikirjoituksen tehtyä erinomaisesti ilman apuani ja ilmeisesti myös hyödyntämättä tekemääni elämäkertaa. Ihmettelen vain sitä, että kun elämäkerran kirjoittajana pyrin saamaan 100 prosenttia kohdehenkilöstä kansien väliin ja saavutan tavoitteesta ehkä 70-80 prosenttia, miten Mike on onnistunut ilman kirjaani ja apuani keräämään tuosta poisjääneestä osasta kokonaisen elokuvakäsikirjoituksen verran käyttistä?”, Marjamäki kirjoittaa.
Hän siis ilmoittaa olevansa jonkinlainen ylittämätön Spede-auktoriteetti. Avautuminen on suoraa vähättelyä Pohjolan suuntaan. Mikäs siinä, mutta Pohjolakin on työskennellyt käsikirjoituksensa parissa vuosia, tavannut Speden lähipiiriä ja mikä kiinnostavinta: kysynyt myös niitä kysymyksiä, joita Marjamäki ei halua ajatellakaan.
Asia on niin, että mikäli Spede Pasasesta halutaan rehellisesti persoonaa kuvaava elokuva, en käyttäisi ainakaan ainoana lähteenä teosta Spede, nimittäin.
Marjamäen Pasanen on joskus korkeintaan vähän äkkipikainen, hyvin sympaattinen ja touhukas ukkeli. Kaikki selittyy aina parhain päin, myös raivokohtaus lastenlasten edessä. Kirjassa riemastutaan, on rattoisaa ja monet sitaatit päättyvät huutomerkkiin! Teoksessa myös oikein paheksutaan Jorma Sairasen muistelmakirjaa Daddy Cool (jonka tämän tekstin kirjoittaja laati Sairasen kanssa) siitä, että Spedeä muistellaan muutaman sivun verran kriittisesti. Koska havainnot ovat Marjamäelle epämieluisia, hän tomerasti sivuuttaa ne panetteluna.
On kuvaavaa, että kun kirjassa kuvaillaan Speden suuttuneen elokuvakriitikolle, Marjamäki kirjoittaa, ettei Spede kritiikeistä mitään välittänyt, ja seuraavassa lauseessa kirjoittaa, miten Spede iski takaisin.
Marjamäen paksu kirja on suuren työn tulos, täynnä asioita tuotannoista, tupakoinneista ja keksinnöistä. Siinä lukevissa asioissa tuskin on sinänsä virheitä. Faneille se on kivojen anekdoottien aarreaitta. Kyse on siitä, mitä puuttuu ja miksi.
(Rivien välistä voi poimia mielenkiintoisia asioita. Spedellä, jolla oli neuroottinen suhe alkoholiin ja poikkeuksellinen röökiaddiktio, oli kirjan mukaan 1970-luvun alussa tapana juoda yskänlääkettä joka kerta kun hän kävi jääkaapilla. Yksi plus yksi on kaksi eli kuulostaa opiaateilta, mutta Marjamäki ei ota asiaan kiinni, hänelle se on vain hauska detalji: savolainen vitsiniekka joi yskänlääkettä.)
En millään usko Spede, nimittäin -kirjassa lämpimällä kitsch-tyylillä kuvatun veijarin olevan kovin vankka luonnekuvaus Spede Pasasesta. Marjamäelle Speden motto oli ”pääasia, että on kivaa!” Sen verran kun olen puhunut sellaisten Pasasen kanssa vuosien ajan yhteistyötä tehneiden ihmisten kanssa, joilla ei ole emotionaalista suhdetta Pasaseen, kuva on aika surullinen ja synkkä.
Jos Speden kanssa olisi ollut kivaa, hänellä varmaan olisi ollut hyviä ystäviä. Marjamäki ohittaa kysymyksen siitä, miksi ei ollut. Aika iso asia tiiliskivielämäkerrassa ja aika iso asia mahdollisen elokuvatulkinnan kannalta. Ymmärrän tämän puutteen paremmin Tommi Aition vuoden 2002 elämäkerrassa Spede, joka syntyi niin pian Pasasen kuoleman jälkeen.
Kiinnostava ja 2020-luvulla relevantti elokuva kai kertoisi siitä, millainen mies on, ei sitä, millaisten hankkeiden parissa hän on puuhastellut.
Kaikki on kiinni siitä, ketä kuuntelee tai siteeraa. Haastatteleeko ennen kaikkea tahoja, jotka eivät halua vaikeuksia tai vaivaa, sekä tahoja, joilla muuten on vahva emotionaalinen side kohteeseen. Käyttääkö vankkoina tunnelmankuvauksen lähteinä aikalaislehtijuttuja, joissa ei tietenkään koskaan sanottu mitään ikävää suurimmasta suomalaisesta viihdemaailman kukosta, ja ottaako markkinointimielessä julistetut kehut varauksetta totuuksina.
Tai kuunteleeko myös tahoja, joilla on neutraali suhtautuminen entiseen yhteistyökumppaniin sinänsä, mutta myös huolestuttavia havaintoja hänen toiminnastaan ja käytöksestään. Millaisia johtopäätöksiä tekee Speden uhkailuista, huutamisista ja esimerkiksi naisiin liittyvistä sanavalinnoista, ja niin edelleen.
Pohjola vastasi Marjamäen kommenttiin sovittelevasti ja mainitsee, että heidän välillään on pidetty yhteyttä enemmän kuin kirjailija kuvailee.
”Mutta täytyy sanoa, että olen luottamuksellisissa taustahaastatteluissa kuullut myös sellaisia juttuja, mitä kertojat eivät ole halunneet julkisesti sanoa”, Pohjola kirjoittaa.
Varsinainen ongelma kahden Spedeen perehtyneen välillä alkaa selvitä. Käsikirjoitusta lukematta voin arvioida, että Pohjolan näkemys Spedestä ei siinä taida olla naiivin ihaileva, puunattu ja hurskas.
Päivityksen kommentteihin syntyy hieno dramaturgia. Jos tähän asti Marjamäen kommentointi tuntui oman tontin puolustamisesta, seuraava vastaus antaa vihjeen, mistä hänen puolustautumishyökkäyksessään lienee pohjimmiltaan kyse: Spede-kuvan suojelemisesta mahdollisilta tuleviltakin paljastuksilta.
”Laitoin kirjaan kaikkea Speden persoonaa valaisevaa tietoa, oli sitten kohteelleen edullista tai epäedullista. En kuitenkaan lähde julkaisemaan mitään ainoastaan epämääräisten huhujen perusteella. En ole vielä kertaakaan kuullut ilmeisesti vihjaamiasi mielikuvituksellisimpia juttuja edes yhtenä luotettavana versiona. Kun sulla on luotettavasta lähteestä saatua tietoa, niin julkaise ne.”
Jos kuolleesta ihmisestä kerrotaan uusia ikäviä asioita, todistustaakka on toki kertojalla. Jos valinta on kertoa vain mukavia asioita – tyyliin lastenlasten vakuuttelua, että Spede oli mukava – todistustaakkaa jää kannettavaksi hyvin vähän.
Asia on näin riippumatta siitä, mikä on totuus.