Visa Mäkisen kulttiklassikko Yön saalistajat palaa valkokankaalle

Mikä on kaikkien aikojen hauskin suomalainen elokuva? Jos minulta kysytään, joko Speden ja kumppaneiden Pähkähullu Suomi tai Visa Mäkisen Yön saalistajat.

Hassua tässä on se, että Yön saalistajat on porilaisen monialayrittäjä Mäkisen kultakauden tuotannossa lähtökohdiltaan vähiten komediallisin elokuva. Onhan siinä vitsejäkin, mutta tarkoitus oli tehdä vakavasti otettava pulp-jännäri.

Vuonna 1984 valmistunut Yön saalistajat oli järjestyksessä kolmas kotimainen elokuva, joka sai elokuvatarkastamolta K-18-ikärajan.

Mäkisen spektaakkeli Satakunnan alamaailmasta on houreista euforiaa alusta loppuun. On suuri kultaryöstö Porissa, naisten ilmeisen seksikkäänä pitämä rohkea soluttautujapoliisi Pete (Ilmari Saarelainen), räjähtäviä autoja, gangsteripomo nimeltä Pomo, suojelurahojen väkivaltaista perintää, tuhnuista ”erotiikkaa” saunaympäristössä, viisas vanha poliisi jota ammutaan juuri ennen eläkkeelle pääsyä sekä noir-henkisiä kuvioita kohtalokkaista naisista ja uhkapelihulluista tehtaanjohtajista.

Mallia on otettu amerikkalaisista poliisi- ja kauhuelokuvista. Poliisitutkimuksiin kuuluu jopa vierailu strippibaarissa! Heittotähteäkin käytetään surmaamiseen, olivathan ninja-elokuvat suurinta muotia videolla juuri Yön saalistajien tekemisen aikaan.

Vaarallisin roisto on narkomaani psykopaatti nimeltä Reuna (Matti Mäntylä) Hänen huumeaddiktionsa (pilveen) johtaa diilerien pahoinpitelemiseen sekä utuisiin jaksoihin, joissa epäsiisti Reuna polttaa kamaansa kynttilöiden ympäröimänä ja huutaa Äiti! Äiti!

Klaffi- ja uskottavuusvirheitä on useimmissa kohtauksissa. Takaa-ajon päätteeksi auto vaihtuu eri malliseksi ja väriseksi, ennen kuin putoaa kalliolta. Kun poliisi hyppää muka ammuttuna veteen, ui puolen tunnin matkan Pomon talon rantaan ja nousee vedestä, on hän tietenkin kuiva ja voi kaivaa taskustaan nortit ja pistää tupakaksi.

Dialogi on karskia suomi-noiria: ”Sinulla voi olla hyvä mielikuvitus ja sinä saatat kuvitella itsestäsi paljon, mutta muista, että ilman minua olisit vain sata kiloa passskaa”, Pomo valistaa Reunaa.

”Me ei tultu kuuntelemaan mitään pikkukakkosen satuja, rahat tänne luppakorva!”, suojelurahoja perivä roisto puolestaan huutaa kelloliikkeen pitäjälle.

”Jotain outoa tässä nyt on”, Kauko Helovirran näyttelemä senioripoliisi Topi mutisee, kun tylsästä kohtauksesta yritetään saada jotenkin jännittävää.

”Me olemme rikollisia kaikki. Mutta Reuna on sitä isolla ärrällä!”, julistaa ärrävikainen femme fatale, jota näyttelee Assi Nortian tytär Sari Sarmas.

Mielettömimmät lauseet on kuitenkin säästetty trailerin (löytyy dvd:ltä!) kertojalle: ”elokuva ihmisistä, jotka eivät koskaan oppineet tietämään, kumpi painaa enemmän, kilo kultaa vai kilo tiiliskiviä! Syksyn hurjin lataus, nenästä verta, sielusta kultaa!”

Yön saalistajat olisi maailmanluokassakin hyvää trashia ja campia, vaikka 1980-luvun suomalainen elämäntapa ei olisikaan tuttua eikä katsoja hoksaisi, että ohjaaja itse tekee hitchockmaisen cameon naisia narraavana juoppona. Kun taannoin tapasin Quentin Tarantinon, vein hänelle suomentuliaisina Sensuela-dvd:n. Paljon mielummin olisin vienyt Yön saalistajat, mutta valitettavasti sen dvd:ssä ei ole englanninkielistä tekstitystä, toisin kuin Sensuelassa.

Yön saalistajat on nyt mahdollista nähdä filmiltä – ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Sen 25-vuotisjuhlanäytös on keskiviikkona 28.10. elokuvateatteri Maximissa Night Visions Maximum Halloween-festivaalien yhteydessä. Elokuvaa aiemmin näkemättömille en voi kuvitella parempaa tapaa tutustua Mäkisen magnum opukseen kuin salissa täynnä elokuvanrakastajia, joista monet ovat syvällä sisällä Yön saalistajat-kultissa, osaavat repliikit ulkoa ja ovat vuosikausia odottaneet ihanuuden kokemista elokuvateatterissa.

Ai niin, elokuvassa ei ole varsinaisia yökohtauksia, eikä ole toistuvista katseluista huolimatta siinä oikein mitään saalistamistakaan havainnut.

Kirjoittaja kuuluu Night Visions- festivaalin ohjelmatyöryhmään.