Virtual print fee -maksu lähestyy: Finnkino antaa amerikkalaisjäteille etulyöntiaseman

Elokuvalevitys Suomessa on muutosten edessä. Kirjoitin tammikuussa virtual print feestä, maailmalla yleisestä digitaalisiirtymän rahoitusohjelmasta, josta Finnkino kehitti oman versionsa. Vpf-kysymys ei ole kadonnut minnekään.

Asiasta ei ole Suomessa tietääkseni mediassa juuri puhuttu. Kirjoitin siitä tähän blogiin tammikuussa kahdesti, ensin tilannetta kuvaillen ja sitten Finnkinon täsmennyksistä.

Viimeisin artikkeli toissa viikon Suomen Kuvalehdestä löytyy tämän linkin takaa: Finnkinon virtual print fee rankaisee pieniä elokuvia. Siinä levitysyhtiöpomo Antti Toiviainen, tuottaja Markus Selin ja toinen, nimettömäksi jättäytyvä tuottaja avautuvat asiasta. Myös Finnkinon toimitusjohtaja Liisi Jauho kommentoi.

Juttu jäi aika vähälle huomiolle, koska julkaisupäivänä tapahtui Norjan tragedia. Luonnollisesti kyseessä on vähempiarvoinen asia kuin tuo murhenäytelmä.

Kulttuuripoliittisesti vpf-sotku on silti Suomen viime vuosikymmenien elokuvahistorian merkittävimpiä kysymyksiä: mihin ollaan menossa? Annetaanko amerikkalaisille viihdejäteille taloudellinen etulyöntiasema elokuvateatterilevityksessä aivan tuosta vain? Annetaanko suurimpien kaupunkiemme elokuvateatterien taloudellisesta hallinnasta siivu monikansallisille, kasvottomille tahoille?

Vpf-maksun suuruus ja ajankohta hämmentävät. Syksyn kotimaisista ensi-illoistakaan ei nähtävästi osata päättää, kuinka monella kopiolla ne tuodaan levitykseen. On selvää, että viime vuoden huikeat kotimaisten elokuvien katsojaluvut jäävät ainutlaatuiseksi poikkeukseksi, jos levittämisestä tulee kalliimpaa – silloin ensi-iltoja ei tulla enää näkemään niin monilla paikkakunnilla kuin ennen.  (Toki asiaa vähän auttaa, että pienemmillä paikkakunnilla Finnkinolla on suhteessa vähemmän teattereita.)

Nyt tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat koko vuosikymmenen ajan. Vpf-maksun on sanottu kestävän 7-8 vuotta, mutta kuka uskoo, että nykyisiä digiprojektoreita ei siihen mennessä vaihdettaisi uusiin ja parempiin? Ajatus, että niin ei kävisi, on outo.