Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Viikko uutisia Ylen Mannerheim-projektista: totuus ja elokuva, reaktiot ja ajankuva

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 19.8.2012 20:25

Suomi on nuori kansakunta. Me olemme taistelleet, me olemme selvinneet. Se on hienoa. Mutta me emme ole kulttuurikansa. Ylen Mannerheimiin kohdistunut aggressiivinen reaktio on siitä taas yksi osoitus. Moni suomalainen kuvittelee, että elokuva – jokainen elokuva? – yrittää olla totuuden kuva. Ei näin tietenkään ole. Suomen Marsalkan näyttelijän ihonväri puhuu siitä aika selvää kieltä.

Ymmärrän toki, että tuntuu oudolta, kun C.G.E. Mannerheimia esittää ei-valkoihoinen. Se on toki outoa, vieraannuttavaa – karnevalististakin.

Jotkut pitävät – näkemättä, tietenkin – elokuvaa ”monikulttuurisuuden tuputtamisena”. En oikein hiffaa ajatusta. Hyvin erilaisten kulttuurien asettaminen rajusti rinnakkain ei ainakaan allekirjoittaneesta tunnu tuputtamiselta.

Joillekin musta näyttelijä Marskina on rienausta. Se nyt on ilmiselvästi rasistinen ajatus, sehän kiteyttää rasismin määritelmän.

Kuuntelin perjantaina, kuinka Järviradion ohjelmaan soittanut kuuntelija, vanhempi rouvashenkilö, arvioi Suomen Marsalkan olevan ”kaiken kunniallisen ivaamista ja rienaamista”. Tuollainen hysteria herättää jo huolestuneita ajatuksia. (Tosin iltapäivälehden kuvavalinta näyttelijän esittelemiselle kannessa – jostain oli löydetty kuva jossa Telley Savalas Otieno loikoilee rannalla – oli rasistisia mielleyhtymiä ruokkivassa sensaatiohakuisuudessaan suorastaan likainen.)

Monista tämän elokuvauutisen herättämistä vertauksista syntyy vaikutelma, että vuosien 1939-1945 sodat olisi ihmisten mielissä käyty afrikkalaisia vastaan. Niin rankkana ja kauheana ristiriitana pidetään nimenomaan sitä, että tulkinta Mannerheimin elämästä on kenialainen.

Äärireaktioina on tiettävästi jo tappouhkauksia Suomen Marsalkan suomalaisille tekijöille. Niiden rinnalla Muhammed-pilapiirroskohu on sikäli huono vertauskohde, että kai nyt jokainen täyspäinen pitää verenhimoisia uskonnollisia fundamentalisteja ääliöinä ja todellisena ongelmaväkenä. Mutta että marsalkka Mannerheim olisi sellainen lasileuka, että hänelle olisi kauhistus, jos jonain päivänä elämästään tehdään eri kulttuuripiiriin viety tulkinta? Että Mannerheim-tulkinta taiteessa olisi tappouhkauksen arvoinen?

Vaikka väitettä huonosta suomalaisesta itsetunnosta on pidetty myyttinä, tietyn rautanyrkkisuomalaisuuden kiivaimmat kannattajat osoittavat sen nyt todeksi.

Mannerheim on siis tabu. Ei ihminen, vaan fanaattisen palvonnan kohde. Tuntuu kummalliselta, että olemme osin näin primitiivinen kansakunta.

Ehkä kyseessä on kuitenkin myrsky vesilasissa.

Jonkinlainen asiat ankkuroiva pohjanoteeraus kaiken keskellä oli iltalehden otsikko ”Veteraanit järkyttyivät Mannerheim-näyttelijästä”.

Kun itse jutun lukee, ei Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja siinä järkyttyneeltä vaikuta. Eikä Rintamaveteraaniliiton puheenjohtajakaan muuta kuin ihmettele. Järkytys on vain toimittajan keksimä reaktio.

Ihmettely onkin ihan luvallista ja suotavaa.

Sitten voi alkaa itse pohtia, onko ajatus mustasta miehestä näyttelemässä Mannerheimiä Nairobissa pelkkä provokaatio vai ehkä jotain, mikä voisi kertoa ylipäänsä ihmisyydestä.

Erkko Lyytinen on kuvaillut elokuvaa, dokumenttisarjaa ja nettisivuja multimediaprojektiksi siitä asti, kun hän allekirjoittaneelle aiheesta ensimmäisen kerran puhui tammikuussa. (Laaja seurantajuttu on nyt myynnissä olevassa Suomen Kuvalehden numerossa 33/2012.) Keniassa kuvattu Suomen Marsalkka on siis osa suurempaa kokonaisuutta. Kaikki nämä reaktiot siihen ovat osa teosta.

Elokuvan rinnalla tehdystä ja takuulla myös nämä julkistusmyrskyt sisältävästä Operaatio Mannerheim -dokumenttisarjasta tulee siis aivan varmasti mielenkiintoista katsottavaa. Sitä se on todennäköisesti myös muualla Euroopassa, mutten ole varma, voiko siitä olla ylpeä. Jo nyt uskallan ennustaa, Marsalkka-projekti on ja tulee olemaan ajankuvana jotain ainutlaatuista.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

”pitää itseään sivistyneimpinä”

Minä ainakin pidän itseäni tappouhkauksien levittelijöitä sivistyneempänä. Vai onko sinulla joku puolustus tällaiselle sikamaiselle käytökselle?

Lukekaa nyt se Hesarin pääkirjoitus 18.8., siinä on tiivistetty koko tämän vedätyksen juoni.

Miksi SK lähtee voimalla mukaan melko tylsään performanssiin?

Ja TuomasH: minun silmiini sattuneiden lehtitietojen mukaan ei ole olemassa muuta näyttöä uhkailusta kuin tuottajan itsensä antama haastattelulausunto. Tuskin hän sen enempää valehtelee kuin täsä jutussa muutenkaan, käsikirjoituksen mukaan mennään.

”Jos Mannerheimin ajatuksia ei saatu selville hänen eläessään, miten se olisi nyt mahdollista muille kuin minulle, Lyytinen kysyy.” (SK 33/2012) Lyytisen mielestä on absurdia etsiä ”totuutta” 60 vuotta kuoleman jälkeen. Toisaalta Lyytinen kertoo etäännyttäneensä ”Mannerheimin tarinan” vieraaseen kulttuurin ja rajanneensa sen ”henkilökohtaiseen elämään”. Minkä tarinan, ja mistä tuottaja sen ”henkilökohtaisen elämän” ottaa, jos se kerran on mahdotonta? Alkuperäisessä ideassa päähenkilö pakeni ihmissuhdevaikeuksia, siis naissuhteita, sotimiseen. Sepäs onkin omaperäisesti keksitty, ja varmasti yleisempää ja yleisinhimillisempää kuin G. Mannerheim.

Projektin tavoitteena on käydä läpi tietyn porukan äärimmäisen aggressiivinen reaktio ja puhua siitä. Kyllä meidän pitää nyt avoimesti keskustella ja käsitellä tätä äärimmäisen aggressiivista reaktiota! On mielenkiintoista nähdä projektin lopputulos: rakentaako se esittämällä ja väittämällä ennakko-oletusten mukaista ”äärimmäisen aggressiivista reaktiota” sinne, missä sitä ei ole ollut, vai myöntääkö se, että projekti meni näiltä osiltaan pieleen.

Jaa-a. Itse asiassa idea Mannerheimista toisen kulttuurin silmin on ihan näppärä. Olisi suonut, että projekti olisi ollut se eikä tälläinen provokaatio + jälkiseurauksista dokkarin tekeminen. Pikkaisen kyseenalainen metodi.

Mitä tulee primitiivisyyteen, niin tuota noin. Mitenkähän tämän nyt sanoisi. Mannerheim on nyt muutaman vuoden sisään todettu homoksi (Lillqvist), sotarikolliseksi (Tontti), lahtariksi (Paleface) ja eläimiinsekaantujaksi (Seppälä). Jotenkin luulen, että esim. briteistä olisi vaikea löytää ”taiteilijaa”, joka lähtisi etsimään Churchillista miestä myytin takana näin alkeellisin keinoin.

Primitiivisyyttä siis esiintyy, mutta enemmänkin taiteilijapuolella.

HS:nkolumnistin mukaan hanketta alettiin YLE:ssä valmistella heti viime eduskuntavaalien jälkeen.
Liekö tavoiteltu jotakin antijytkyprovokaatiota. Käynee päin vastoin.

Outoa hankkeessa on perusteluissa moneen kertaan mainittu Mannerheimin myyttisyys. Myyttinen hän lienee vain lukutaidottimille. Tuskinpa monenkaan ihmisen elämästä on kirjoitettu yhtä monipuolisesti.

Toinen kummallisuus on se, että elokuva on tekijöidensä mukaan tarkoitettu lähinnä ulkomaiseen levitykseen. Varmaankin lisää tätä ns. myyttisyyttä niiden keskuudessa, jotka eivät ole koskaan kuulleet mitään Suomesta tai Mannerheimista.

Tänään Mika Kaurismäki esittää mielestään kaksi vahvaa perustetta: taiteilijan vapaus ja sen että Mannerheim teki virheitä.

Kun YLE tilaa elokuvan todellisesta historiallisesta henkilöstä taiteellinen vapaus ei saisi olla ristiriidassa tosiasioiden kanssa. Eikö Mika Kaurismäki ole tunnettu lähinnä dokumenteristina?

Ei Mannerheimia koskeva kirjallisuus ole koskaan väittänyt häntä virheettömäksi. Hänessä yhtyi ratkaisevalla tavalla sekä poliittinen että sotilaallinen johtajuus ja vastuu kun itsenäisyytemme oli veitsen terällä 1944.

Suosittelen epäilijöille lukemiseksi vaikkapa Paavo Rantasen tuoretta teosta Vaikea tie rauhaan tai Laaksosen hieman vanhempaa Eripuraa ja arvovaltaa.

Koko häly tämän ympärillä on kyllä poikkeuksellisen suuri, joten jos kyse on vain YLEn uudistuneesta tavasta mainostaa ohjelmiaan, ovat onnistuneet kerrankin mainiosti: kaikki tietävät, mitä muuta YLE:ltä on tulossa kuin ne jokailtaiset uutiset, urheilu ja sää. ;)

Kukaan ei tunnu ajattelevan asiaa oikeastaan Mannerheimin, henkilön, kannalta. Kirjoitin myös omaan blogiini koko keskustelusta yhteenvetoa, tällä kertaa suomeksi ja tuosta kulmasta lähdeviittein: http://thezetareviews.blogspot.fi/2012/08/mannerheim-paketti.html

”Mannerheim on nyt muutaman vuoden sisään todettu homoksi (Lillqvist), sotarikolliseksi (Tontti), lahtariksi (Paleface) ja eläimiinsekaantujaksi (Seppälä).”

Näiden esimerkkien kautta tulee itseasiassa esiin tuo ensimmäisessä viestissäni esiintuoma asia, eli Marskin kritiikistä ärsyyntyvien heppoisuus. Seksuaalisuus ja ihonväri ovat toistaiseksi saaneet aikaan suurimman kohun, mutta tuota lahtarimääritelmää tai sotarikollisuusasiaa ei kukaan enää muistanut eikä niitä silloin viimeksikään juuri noteerattu. Tämä on mielenkiintoista sikäli, että ne liittyvät todelliseen historialliseen kontekstiin, jossa kritiikin aiheena on Mannerheimin toiminta vuosien 1918-1920 tapahtumissa. Miksi tämä todenperäinen viite ei kuitenkaan herätä konservatiiveissa närkästystä, mutta mielikuvituksen tasolla pyörivä sukupuolisuus ja rotu kuitenkin kiihdyttävät mieliä?

Ehkä yksi syy on siinä, että näistä on jo keskusteltu viimeiset sata vuotta. Eipä ollut Paleface ensimmäinen joka kutsui Marskia lahtariksi. Hänen tekonsa on joko työnnetty sivuun tai sitten hyväksytty. Ja sitten närkästys täytyy napata keksityistä jutuista.

Eivätkö konservatiivit todellakaan pysty parempaan.

TuomasH, kun ei vaan kiinnosta. Mannerheim sotilaana, poliitikkona ja miehenä on käyty läpi suurin piirtein niin tarkkaan kuin vain voi. Jotenkin hämmästelen sitä lapsenomaista riemastusta, millä jokainen uusi sukupolvi liberaaleja/vasureita hänet haudastaan keksii.

Mitä tulee seksuaalisuuteen ja rotuun niin blääh. Mannerheim nyt kuitenkin on melkoinen Suomen vapauden sankari, sille ei voi Palefacekaan mitään. Vähän samaa luokkaa kuin Nelson Mandela. Jotenkin luulen, että jos paikallinen yleisradio tekisi filmin Mandelasta homoseksuaalisena, eläimiin sekaantuvana buurina, jonkinlainen mekkala voisi nousta.

Paljon naurettavampi olisi Urkki mustana. Kiipeilisi palmuissa ja joisi votkaa Kremlissä; valkovenäläisiä ja mustia ryssiä.

Tosiaan musta Urkki naurattaisi laajoja kansankerroksia enemmän.

”Reaktiot tällaiseen ovat myös hyvä kansakunnan aikuisuuden mittari”, voisi siitäkin Erkki Tuomioja kirjoittaa blogissaan, siis samoilla sanoilla kuin nyt kirjoittaa Marskista.

Minusta Marski tässä yhteydessä haiskahtaa ajatushautomoiden tuotteelta.

YLEn edustaja totesi itse, että monikulttuurinen ideologia oli aihetta tärkeämpää:

”Tuotannon ja käsikirjoituksen siirtäminen Keniaan oli Ylen draamaosaston mukaan ”monikulttuurinen teko”. Tiedotustilaisuudessa Yle Draaman edustaja antoi ymmärtää, että monikansallinen tuotanto oli Mannerheim-elokuvassa Ylelle tärkeämpää kuin itse aihe.”

http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/52760-erkko-lyytinen-piiskaa-suomalaista-mannerheim-myyttia-tekoviikset-ja-pitkat-saappaat

Aina kun Mannerheim esitetään muussa kuin sotahistorian faktojen valossa, otsikoita tehtaileva lehdistö ja muutamat kiihkoilijat, siis eivät sotaveteraanit tai kansan enemmistö, repii pelihousunsa. Kohu oli laskelmoitu temppu YLE:ltä. Antamalla kenialaisen ryhmän toteuttaa tulkintansa Mannerheimista YLE antoi sivistyneistölle keppihevosen irvailla kansan rasistisuudesta ja suvaitsemattomuudesta, sekä toissijaisesti ymmärtämättömyydestä taidetta kohtaan.

YLEn nykyisen kansanvalistuksen mukaan isänmaallisuus ei kuulu 2010-luvulle, ja se on kansankin nyt syytä oppia. Suomalaisten suurimmat sankarit voivat olla minkälaisia tai -näköisiä tahansa, sitä nyt taotaan mustan Marskin avulla suomalaisten paksuihin rasistisiin kalloihin.

Postmodernissa maailmassa konservatiiviset arvot, kuten koti, uskonto ja isänmaa, ovat vanhakantaisia ja siksi vaarallisia. Kaikelle on voitava nauraa, mikään ei saa olla arvokasta tai pyhää – paitsi silloin kun tarvitaan jumalanpilkkatuomioita muita kuin kristinuskoa kritisoiville.

Itse asiassa YLE syyllistyi itse pahimman luokan rasismiin, jos lehtitietoihin on uskomista. Elokuva tehtiin halvalla ja päätähtien palkka oli muutaman sata euroa. Ei Mannerheimilla haluttu tukea kenialaista elokuva-alaa tai tehdä taidetta, vaan saada halvalla narreja omien tarkoitusperien ajamiseen. Tilannetta voi verrata tosi-tv -sarjoihin, joissa julkisuudenhaluisilta (nuorilta) ihmisiltä viedään viimeinen yksityisyys uhrattavaksi markkinan ja viihteen alttarille. Vastineeksi annetaan julkisuutta, josta on muodostunut ei-sivistyneistön uusi statussymboli.

Mustaa Kekkosta kiipeilemässä palmussa ei tule, koska musta mies kiipeämässä palmuun olisi rasistista ja halventavaa.

Kummallisinta koko jutussa on, ettei sekä tuota Ylen ”monikultturismia” määritellä oikein: juttu on yksinkertaisesti tyhmä ja mauton. Se osoittaa perustavan arvostelukyvyn puutetta. Miten kummassa tämmöisen hölynpölyn hyväksyjille ja tekijöille voidaan maksaa palkkaa julkisista varoista? Suomen ns. kulttuuri on varsin ohut, lähes olematon ilmiö, mistä muuten maan ns. suuret johtajat, ml. presidentit Paasikivestä Haloseen ovat reaalisesti – ajoin puistattavia – esimerkkejä.

Jos siis aiheettomia ikoneita halutaan poistaa seiniltä, aloittaa voi Paasikivestä, Kekkosesta, Koivistosta ja Halosesta. Eikä se vaadi matkustamisia Afrikkaan. Eikä Mannerheimiakaan tarvitse ikonisoida, mutta – vieraudestaan huolimatta – hän oli maan historian harvoja sivistyneitä henkilöitä. Osasi siis jopa syödä sekä veistä että haarukkaa käyttäen, ihan kuin Jörn Donner.

Mikä on siis pulma Suomen maassa? Eikö siellä ole enää täysjärkisiä vastuuasemissa?

Mitä tästä opimme? No, sen että KK kuuntelee Järviradiota mitähääääh.

Ei noita muutamaa elokuvaohjaajaa juuri kukaan tuntisi, jolleivat olisi keksineet makaaberia aiheetta median kaluttavaksi. Halp nalja -sanoi virolainen

Uusi käänne: kaupungilla kerrotaan, että mustaa miestä bussissa tms. tervehditään nyt Mannerheimiksi.

En ymmärrä miksi Kalle olet näin kiivastunut? Vai haluatko sinäkin ”vain” provosoida? Tuskin tällä elokuvalla on mitään sanottavaa. Tosiasiat Mannerheimista tiedetään, eikä kyseinen afrikkalaisin voimin tehty pätkä varmasti muuta yhtään mitään.

Miten musta Mannerheim voisi kertoa jotain ylipäätään ihmisyydestä: kamoon Kalle, järkikö jäi tätä kirjoittaessasi eteisen pöytälaatikkoon?

Se, että sodan kokenut sukupolvi loukkaantuu on inhimillistä, edustaahan Mannerheim heille arvoista tärkeintä: Suomen vapautta.

Kyllä viime SK:n jutussa olleesta Marskin kuvasta jo näkyy, ettei tarkoitus ole ollut tehdä Manerheim elokuvaa.
Marski nimittäin tiesi varmasti, että upseerivyön solki on vatsan puolellä eikä selässä, kuten kuvassa. Lisäksi on luultavaa, että sodan aikana Marski ei juuri Afrikan karttaa katsellut. Karttaakin meilläpäin katsellaan yleensä toisinpäin kuin kuvassa.
Ehkä seuraava monikulttuurinen Yle-elokuva voidaan tehdä siellä, missä tiedetään kuinka päin vyö pannaan päälle.

”Suomi on nuori kansakunta. – – – Mutta me emme ole kulttuurikansa.” Vai niin. Vapaassa isänmaassamme on oikeus tuollaisiinkin mielipiteisiin – kiitos mm. Mannerheimin. Jos kuttuurius vaatisi hyväksyntää – kenen tahansa – kansalaisemme esittämisen toisenrotuisena ja/tai matkalaukku-peräisenä homona, niin en sitten ole enkä halua ollakaan ’kulttuurinen’. Enkä tietää yhtään ktään sellaisista ’kulttureilleista’.

Yritän parhaani mukaan kunnioittaa muita ihmisiä, olla kohtelias ja korrekti heitä kohtaan. En voi mitenkään hyväksä näin ala-arvoista ja sikamaista toimintaa edes ns. ’kultturin’ varjolla.

Ei Mannerheim ainakaan niin suuri tabu ole kuin Sauli Niinistön eilinen 64-vuotissyntymäpäivä, joka oli suunnilleen yhtä suuri tabu kuin Jorma Ollilan kapeat hartiat.