Vihaan ISIS:iä sydämestäni, mutta annetaan sen olla sivuseikka
ISIS on kaikkea mitä vastustan. Ehdottomuutta, äärimmäisen konservatiivista ja julmaa uskonnollista tulkintaa. Väkivaltaa, väkivaltaa, väkivaltaa.
ISISin teot ovat hyvin lähellä absoluuttista pahaa.
Pariisi on yksi kauneimmista kaupungeista. Ranskassa syntyi moderni länsimainen ajattelu. Siellä tehtiin ajattelussa järjen ja demokratian vallankumous.
Henkilökohtaisesti koen myös, että Pariisi on elokuvan todellinen pääkaupunki (Los Angeles Hollywoodeineen on elokuvabisneksen). Olen käynyt Pariisissa ainakin 15 kertaa, työmatkoilla ja turistina. Se on myös äärimmäisen ärsyttävä kaupunki. Olen onnistunut hermostumaan Charles de Gaullen lentokentän järjestelyihin, kaupungin keskustan bistrojen henkilökuntaan tai taksikuskien aggressioihin (jopa kaikkiin näistä) kutakuinkin jokaisella reissulla.
Viha-rakkaussuhteeni Pariisiin on juuri niin intohimoinen kuin pitääkin.
Perjantain iskut olivat tietenkin järkytys.
Ainakin nyt tuntuu hyvin subjektiivisesti, että teko puri turvallisuuden tunteeseen enemmän kuin 9/11. Terrori ei kohdistunut nationalistiseen monumenttiin tai bisneselämään. Se kohdistui rationaaliseen eurooppalaiseen arkeen, nimenomaan ”kaltaisiani” kohtaan (olisin voinut olla jossain noista ravintoloista ja koen läheiseksi Eagles of Death Metalin keikan, koska olen kuunnellut paljon Kyussia). Lienee sattumaa, mutta on kuvaavaa, että eräs surmapaikoista oli valokuvien mukaan Voltairen mukaan nimetyn kahvilan vieressä.
Joka tapauksessa sisälläni heräsi vihaa, ja se on tunteista hyödyttömin.
Suomeen tulevat pakolaiset ovat paenneet nimenomaan näiden terroristien edustamaa ideologiaa ja kalifaatin taistelijoiden tekoja. ISIS:ille sopii täydellisesti, että joku tai jotkut terroristeista olisivat tulleet pakolaisten mukana Syyriasta. Se on ilouutinen myös rasisminsa hädin tuskin peittävälle laitaoikeistolle. Näiden kahden näennäisesti vastakkaisen joukkueen läheisyys ei ole paradoksaalista vaan itsestäänselvää. Kumpikin tarvitsee polttoaineekseen vihaa toiseutta kohtaan.
Suomessa kansanedustaja Teuvo Hakkarainen mesosi lauantaina Facebookissa, kuinka pakolaisten joukossa saapuu meillekin terroristeja ja suositteli ihmisiä lukemaan ”MV-lehteä”. Sebastian Tynkkynen otti iskut poliittiseksi aseekseen jo yöllä heti niiden tapahduttua. Juho Eerola taas peräänkuuluttaa muslimien maahanpääsyn kieltämistä, koska joukossa voi tulla islamisteja. En linkkaa. Kuin pisteenä i:n päälle Eerola seuraavassa päivityksessään kertoi tykkäävänsä siitä, että Pariisin iskujen seurauksena sentään päästiin eroon ”homonaamoista” FB:ssä. Hän viittaa kampanjaan, jossa profiilikuvia muutettiin tasa-arvoisen avioliittolain kannattamisen merkiksi. Ei tarvitse siis kuvitella, kuinka paljon vähemmistöjen ihmisoikeudet fasistia suututtavat, Eerola sanoo sen itse.
Pelot, kauhut ja inho on helppo virittää aseeksi.
Nyt tarvitaan malttia. On helppo pudota vastakkainasettelujen ja kiukun ansaan, jonka ISIS on virittänyt. He haluavat teolleen huomiota ja ihmisten välille epäilystä, riitoja ja lopulta väkivaltaa.
Se on ISIS:in strategia. Islamia äärimmäisellä tavalla tulkitseva ISIS on patriarkaalinen kuolemankultti, joka lupaa itsemurhaiskijöille taivaspaikkoja kitsch-kuvitelmassa.
Uskon vapauteen.
En halua menettää vapautta, mitä hyvä elämä minulle merkitsee (ja toisinpäin). En halua antaa pois niitä oikeuksia, jotka ovat kuin itsestäänselviä vapaassa maassa. Haluan antaa lapsilleni maailman, jossa vapaus on totta.
Minulle vapaus ja ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä arvoja kuin nationalistiset rajanvedot. En koe olevani suomalainen sen enempää kuin arvostan oikeuttani ilmaista mielipiteeni ja elää haluamallani, toki vastuullisella tavalla – mielestäni ne ovat tismalleen samaa, merkityksellistä asiaa.
Kävin sattumalta viime viikolla läpi isoisäni, tykistön vääpelin kunniakirjoja jatkosodasta. Ne oli myönnetty urheilusuorituksista ja ryhmänjohdosta. Ukki oli pidetty mies. En voi enkä halua puhua hänen puolestaan, mutta tiedän hänen osaltaan mahdollistaneen, että meillä on vapaus. Vapaus puhua omasta puolestani.
Puheet sodasta nyt terroriteon jälkeen ovat inhottavia. Jos Ranska tekee sodasta paraatipolitiikkaa, se on ISISille henkinen voitto. En tarkoita, etteikö kalifaattia vastaan pitäisikin iskeä. Sen vastustaminen on pitkäjänteistä työtä, johon kuuluu paitsi tarvittavia väkivaltaisia toimenpiteitä, myös radikalisoitumisen torjumista kaikkialla.
Jos koko läntisen maailman väitetään olevan ”sodassa”, ISIS on saavuttanut tavoitteensa. Me olisimme arjessa ja kotonakin rintamalinjoilla, kuoleman uhan alla. Liikkuvuutta, tiedonvälitystä ja sananvapautta tietenkin kahlittaisiin – vähän kuten ukin kunniakirjoissa paikkapäiväyksenä on alati vain viileä ”Sodassa.” – ja koettaisimme seuraavaa koettelemusta odottavien rintamamiesten tapaan keksiä sijaistoimintoja, joilla ahdistus pysyy loitolla.
Se ei olisi kunnon elämää.
Rationaalisuus, vapaus ja ilo ovat asiat, jotka ISIS meiltä haluaa ottaa pois. Kun sanon me, en tarkoita vain Eurooppaa. ISIS haluaa tuhota myös Lähi-idän sivistyneen yhteiskunnan. Liikkuvuuden rajoittaminen olisi kuin lahja ISISille. Nuo lopulta sangen vähälukuiset radikaalit haluavat kaaosta, ennakkoluuloja ja lisää radikalisoitumista. Ne haluavat uuden kylmän sodan ”meidän” ja ”niiden” välille.
Unohdetaan tästä keskustelusta uskonto. Moraalimme ja kulttuurimme perustat eivät tule ainoastaan kristinuskosta. Moderni ajattelumme on perua valistuksen ajalta. Teollisuusmaista kristillisin on ortodoksikirkon ja maallisen hallinnon läheisyyden perusteella Venäjä. Emme taida silti allekirjoittaa useimpia nyky-Venäjän arvoja.
Kun hakkaraiset raivoavat Facebookissa muka terroristeja auttavia ”suvakkeja” ja Punaista ristiä (!) vastaan, he ovat väkivallan asialla. Se on typerää, se on sydämetöntä, se on keskiaikaista – kuten kalifaatti. Miksi pitäisi päästää kansankiihottajia, autoritaarisia ideologioita tai väkivallan uhkaa omaan arkeen tai juhlaan?
Perjantai-iltana Pariisissa iloittiin ja nautittiin elämästä, ja juuri se on olennaista, kuten kirjailija Ian McEwan ehti pohtia.
Joie de vivre jatkukoon. Tänään vietetään hiljainen hetki, mutta perjantaina avaan samppanjapullon.