Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Vielä kotimaisista elokuvablogeista ja aiheen vierestäkin

Blogit Kuvien takaa 30.6.2010 07:04
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Kirjoitin pari kuukautta sitten hyvistä suomalaisista elokuvablogeista (tai niiden puutteesta). Kommenttini heijastelivat suomalaisen elokuvakirjoittamisen ja -journalismin suppeutta muutenkin.

Aiheesta heräsi keskustelua, ja sieltä keksin Monadi-Filmin.

Sami Pöyryn blogi on esimerkillinen. Pöyry osaa mennä suoraan asiaan, mikä on blogikirjoittamisessa tärkeää – ei jaarittelua jaksa lukea. Mitä enemmän jorinaa, sen todennäköisemmin sivulta pakenee, vaikka tekstin seassa olisi helmiäkin.

Monadi-Filmi on hyvin kirjoitettu ja antaa ajatuksia kotiinviemisiksi. Tämän merkinnän lyhyet pohdinnat Die Hardista, elokuvakriitikoista ja viihde- sekä taide-elokuvan eroista herättivät fiiliksiä, joita aika harvoin kotimaisen elokuvakirjoittamisen parissa kokee. Näinhän se menee, ajattelin. (Ja olen genre-elokuvien ystävä.) Älyllisestä elokuvakirjoittamisesta kun puhutaan, niin ei esimerkiksi Filmihullussa ole ”ennen oli kaikki paremmin”-itkujen lomassa kovin montaa tämän tasoista kiteytystä per numero.

Filmihullu tulee mieleen siksikin, että niin sen kuin Pöyryn tyylin juuret lienevät (mutkien kautta tai suoraan) ranskalaistyylisessä esseistiikassa, sen melko vapaamuotoisessa mietiskelyssä. (Eikä tuollaista elokuvan kielen syvempää pohdintaa harrasteta Suomessa oikein missään muualla, ainakaan julkisesti – ei sille ole kaupallisessa mediassa koskaan tilaa.) Nykyisen Filmihullun lähtökohta näyttäisi olevan, että tekstiä ei kirjoiteta lukijaa ajatellen, vaan kirjoittajille itselleen. Ei siinä mitään, tyyli on vapaa ja niin maakin. Mutta ainakin minun on usein vaikea ottaa suunnattoman vuolaasti polveilevista jutuista kiinni. Mahdolliset timantit jäävät havaitsematta, kun etsimisestä on tehty työlästä ja ennen oli kaikki kuitenkin paremmin.

Monadi-Filmi antaa jalokivet heti käteen, eikä narise. Pieni on kaunista myös blogin kuva-analyyseissä (esimerkiksi Carlito’s Waysta ja The New Worldista). Coen-veljesten A Serious Mania Pöyry avaa kahdessa kirjoituksessaan yhtä napakasti kuin Suomen parhaat ammattikriitikot.

Täytyy myöntää, että Pöyryn tiiviisti ylistävä blogimerkintä antoi myös lopullisen kipinän, että jaksoin mennä katsomaan The Ghost Writerin taannoin toistamiseen, ja kyllä kannatti.

Jatkan tämän blogin seuraamista mielelläni, ja kirjoittajan esikoiselokuvakin kiinnostaa.