Venetsian elokuvajuhlat 2013: The Canyons, anti-Hollywoodin ytimessä ja Lindsay Lohanin varjossa
Venetsian elokuvajuhlien kohutuin elokuva on sellainen, jota on turha teatterilevitykseen Suomessa odottaa, vaikka ohjaaja on Paul Schrader ja käsikirjoittaja Bret Easton Ellis. Aavistukset kävivät toteen, kun tähti Lindsay Lohan ei itse saapunut Venetsiaan elokuvansa Euroopan ensi-iltaan. Teos tunnetaan jo enemmän Lohanin ulkoelokuvallisten törttöilyjen kuin itsensä vuoksi. The Canyonsin nähneenä voin todeta, ettei se ole lainkaan huono.
Mikrobudjetilla tehty elokuva kertoo kipeän ihmissuhdetarinan Hollywood-läpimurtoa odottavista näyttelijöistä ja ilkeästä tuottajasta. Menestystä tavoittelevat ihmiset ovat antaneet itsestään tulla kauppatavaraa. Miespäähenkilö on äveriäs sosiopaatti ehtaan Ellis-tyyliin.
Pääosia näyttelevät Lohan ja pornotähtenä uran tehnyt James Deen. Roolihahmot ovat tarkoituksellisesti pinnallisia, kuin (sätky)nukkeja. Vieraannuttava tyyli on jutun lähtökohta.
Sitä saa mitä tilaa: moniongelmainen Lohan aiheutti elokuvanteolle ongelmia, joista on kirjoitttu laajasti sekä New York Timesin että Vanity Fairin kiehtovissa artikkeleissa. (Lue! Avaavat elokuva-alaa voimalla – ja raadollisesti.)
Venetsian lehdistötilaisuuden aluksi Schrader ilmoitti, että tänään ei puhuta Lohanin henkilökohtaisesta elämästä.
Ilmeisesti hän oli tavallaan helpottunut, ettei tähti tullut paikalle, vaikka tuotantoyhtiölle se oli niin iso isku, että muut pressitapahtumat peruttiin tyystin.
”Olen tänään vapaa mies”, Schrader summasi.
”16 kuukauden ajan olin panttivanki. Lindsay on hyvä näyttelijä, mutta arvaamaton.”
17 elokuvaa aiemmin ohjanneen ja Taksikuskin sekä Kuin raivo härän kirjoittaneen Schraderin ja Ellisin näkemykset pelaavat hyvin yhteen.
”Tapasimme ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta sitten, koska minä olin Alta nollan -romaanin fani ja Bret oli American Gigolon fani”, Schrader sanoi.
Kumpikin on myös aikamoinen kyynikko.
Ellis määritteli The Canyonsin noiriksi. Ennen kaikkea se on kuitenkin satiiri.
”Kun ryhdyin laatimaan käsikirjoitusta tammikuussa 2012, kirjoitin juuri sen minkä halusin ja Paul näki maailmani samalla tavalla. Kukaan ei puuttunut tekstiin”, Ellis kertoi.
Kun The Canyonsia arvioi, on muistettava että budjetti oli piskuiset 150 000 dollaria. Tekemisen tapa on kaukana siitä, mitä Schraderin tasoisilta mestareilta yleensä odotetaan.
Eikä The Canyons ole perinteisellä amerikkalaisella tavalla hyvä tai laadukas elokuva – muttei missään tapauksessa yksiselitteisen huono. Joissain kritiikeissä esitetyt väitteet siitä, että elokuvassa olisi ”tahatonta huumoria” ovat naurettavia. ”Pilailetteko te” voisi olla oikeampi kysymys, mutta post-empire-aikakaudella sen esittäminen olisi noloa. (Ellisin tuotantoyhtiö on nimeltäänkin Post Empire Films.)
”Kirjoitin keinotekoisia repliikkejä keinotekoisille ihmisille. He elävät saippuaoopperassa”, Ellis vastasi kysymykseen dialogista.
Ollaan nihilismin rajalla. Roolihahmot ovat saattaneet itsensä elämän kokoiseen ansaan.
”Totta kai se naurattaa joitain katsojia.”
Käsikirjoittaja-kirjailija sanoi elokuvan olevan tasan mitä pitikin.
”Tämä on minun maailmani. En voi pyytää sitä anteeksi. Päätimme Paulin kanssa, että tämä on kylmä ja kuollut elokuva kylmistä ja kuolleista ihmisistä. Se kiehtoo meitä. Kansainväinen taide-elokuva on elämänmyönteistä, mutta jos semmoisesta ei itse syty ja tekee eri tavalla elokuvan, voi joutua pilkan kohteeksi”, Ellis avautui.
”Kohu on kohtuutonta. Teimme elokuvan ilman rahaa. Se paisui Yhdysvalloissa valtavaksi kulttuuritapahtumaksi.”
Huomio oli yksinomaan negatiivista.
”Kirjotetaan, kuinka ruman näköinen elokuva on. Verrataan tätä johonkin Wolverineen. Tietysti se liittyy Lindsayhin.”
The Canyons on anti-Hollywoodia monella tapaa. Kompastuneen tähden roolittaminen pääosaan alleviivaa tarinan sisältöä. Eivätkä tekijät ajatelleetkaan, että moisella kertomuksella olisi mahdollisuuksia merkittävään menestykseen.
”Teimme elokuvan post-elokuvateatteriajalle”, Schrader tiivisti.
Hän kärjisti vain vähän haukkuessaan nyky-Hollywoodin:
”Tämä tehtiin VOD:lle [Netflix-tyyppisile nettialustoille], koska elokuvateatterit on suljettu.”
The Canyonsilla ei ole levittäjää Suomessa, eikä sitä todennäköisesti nähdä valkokankailla kovin monissa Euroopan maissa.
Elokuva on kuitenkin jo tuottanut budjettinsa takaisin nettilatauksina Yhdysvalloissa. Silti The Canyonsin saaman tyrmäyksen ja toisaalta elokuvanteolle aiheuttamiaan vaikeuksia käsittelevien artikkelien jälkeen Lohan on uransa aallonpohjassa. Hän tuskin tekee enää koskaan Hollywood-roolia.
”Yksi Lindsayn ongelma on se, ettei hän osaa feikata. Hän on aito. Se on raskasta meille ja hänelle. Se mitä elokuvassa näette on mitä Lindsay on”, Schrader paljasti.
Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen