Venetsian elokuvajuhlat 2013: Alfonso Cuaronin Gravity leijuu digitaaliajan elokuvan kärkiryhmään

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Gravity ei ole välttämättä tieteiselokuva, vaikka se tapahtuu avaruudessa. Tilanne on periaatteessa mahdollinen. Satelliittia 500 kilometrin korkeudessa korjaavat astronautit joutuvat pulaan, kun toisen satelliitin tuhosta alkava ketjureaktio sinkoaa samalle kiertoradalle ammuksen kaltaisia romunkappaleita. Sukkula tuhoutuu. Sandra Bullockin ja George Clooneyn näyttelemät astronautit yrittävät keksiä, miten pääsisivät turvaan tai Maahan.

Venetsian elokuvajuhlien avaaja yllätti monella tapaa.

Aloitetaan tästä: puhtaasti teknologisena suorituksena elokuva on paljon huikeampi kuin Piin elämä. Nyt ei nähdä (melko) vakuuttavia digitaalisia eläimiä, kuten Piissä. Gravityssä koko miljöö eli astronauttien maailma on digitaalinen luomus ja ”aitoa” eli kameralla kuvattua ovat usein vain avaruuspuvut ja näyttelijöiden kasvot kypärän lasin alla.

Eikä sitä arvaisi. Vaikutelma on ehjä.

Mutta sisältö: Gravity kasvaa selviytymistarinasta eeppiseen eksistentialismiin. Temaattiset vertaukset 2001: Avaruusseikkailuun eivät ole liioittelua. Lopussa Cuarónit – ohjaaja Alfonso ja hänen kanssaan käsikirjoituksen laatinut poika Jonas – viittaavat rohkeasti evoluutioon. Muutamilla kuvilla viedään ajatukset sekä ihmisen onnettomaan pienuuteen että ihmisen potentiaalin suuruuteen.

Marraskuun alussa Suomeen saapuva Gravity ei sentään ole 2001:n kaltainen mullistava mestariteos, mutta aivan omanlaistaan Hollywood-elokuvaa tehosteisiin tarvitun jättibudjetin riskit huomioiden. Tuotanto ei ollut mutkaton. Kolme vuotta sitten projektin ensimmäisissä tiedotteissa tähdiksi ilmoitettiin Scarlett Johansson ja Robert Downey Jr.

Rakenne on tiiviimpi kuin aiemmassa Alfonso Cuarón-suosikissani Ihmisen pojat. (Toisin sanoen tarinakehys haukkaa pienempää palaa.)

Vielä tämä: 3D on parempaa ja merkityksellisempää kuin yhdessäkään aiemmin näkemässäni näytelmäelokuvassa. Ei ihme. Keinotekoista kuvaa painottomasta tilasta on antoisaa muokata syvyysasetelmiin. 3D-vaikutelma on siis luotu jälkituotannossa, mutta kuvaustavan tietäen ratkaisu on täysin perusteltu: monin osin Gravity on teknisesti kuin animaatioelokuva.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen