Venetsian elokuvajuhlat 2012: The Master on ainoa varma Tapaus
Saavuin Venetsiaan elokuvafestivaaleille, jotka alkoivat eilen. Terrence Malickin, Paul Thomas Andersonin ja Olivier Assayasin uutuudet houkuttelevat, Italian mestarinäyttelijä Toni Servillo esiintyy kahdessa ensi-iltansa saavassa draamassa ja Robert Redfordiltakin on ohjelmassa uusi ohjaustyö. Festari on kuitenkin yhden tien päässä.
Venetsiasta oli viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut ohjelmaltaan Euroopan toiseksi tärkein elokuvafestivaali. Viime vuonna Lidon saarella esiteltiin maailmalle esimerkiksi Pappi lukkari talonpoika vakooja, Killer Joe, Shame, Humiseva harju, Tartunta, A Dangerous Method ja Carnage. Madonnakin toi henkilökohtaisesti paikalle hupsun W.E.:nsä.
Festivaalin johtaja on vaihtunut. Marco Müller siirtyi Rooman elokuvajuhlien pomoksi.
Venetsian vetäjäksi kymmenen vuoden tauon jälkeen palannut Alberto Barbera on saanut houkuteltua paikalle vain muutamia todella mielenkiintoisia isoja nimiä tai heidän uutuuksiaan. Venetsia ei enää näytä Berlinalea sähäkämmältä.
Andersonin The Master on ainoa elokuva, joka on jo etukäteen tapaus isolla t:llä. Toivottavasti ei ole itse teosta kuvaavaa, että Malickin vielä The Tree of Lifeä utuisemmaksi kuvatun To the Wonderin keskeisistä näyttelijöistä tänne saapuu ainoastaan Olga Kurylenko. Ben Affleckilla, Javier Bardemilla ja Rachel McAdamsilla on siis parempaa tekemistä kuin saapua Lidolle Malickin ensi-iltaan. Mestariohjaaja itse on arvoituksellinen tyyppi, joka ei kameroiden eteen astu, tuli hän paikalle tai ei.
Ehkä tuntemattomampien tekijöiden elokuvista löytyy helmiä. Venäläisen elokuvatoisinajattelijan Aleksei Balabanovin uutuus Me Too kiinnostaa, Harmony Korinen bikineitä ja huumeita -sekoilu Spring Breakers on varmasti omalaatuinen ja Takeshi Kitano on tehnyt jatko-osan Outragelle.
Ihmeitä odottaessani suuntaan Ulrich Seidlinparatiisitrilogian toisen osan, Paradise: Faithin näytökseen. Ilmeisesti Müller vei todelliset tekijänimet mukanaan Roomaan. Sikäläisellä festivaalilla on vuosien varrella ollut rahaa poltettavanaan, mutta vain vähän annettavaa laadullisesti. Tilanne muuttunee Müllerin kaudella radikaalisti, sillä Quentin Tarantino on kuulemma lupaillut Django Unchainedin saavan siellä marraskuussa maailmanensi-iltansa.