Venetsia 2010: Meek’s Cutoff kertoo monitasoisesti lännen valloituksesta ja valloituksista

Ei ole ihan heti aamulla herätessä mieleen juolahtava ajatus, että Michelle Williamsin tasoinen Hollywood-tähti nähtäisiin viipyilevässä, bressonilaisessa westernissä, jossa ei ammuta ihmisiä vaan lähinnä kerätään risuja nuotioon.

Kelly Reichardtin aiemmat elokuvat olivat minimalistisia. Sitä on myös Meek’s Cutoff.

On vuosi 1845. Uudisraivaajat pyrkivät aavikon halki oppaanaan muka alueen tunteva, mutta lähinnä värikkääseen paskanpuhumiseen keskittynyt törppö Meek (parran takana tunnistamaton Bruce Greenwood). Vesi alkaa loppua. Meekin kiertotie ei oikein johda minnekään. Kiinni saadaan intiaanimies. Johdattaako hän ryhmän veden luo? Meek väittää yhä tietävänsä reitin, sekä haluaisi ampua ja/tai hirttää intiaanin.

Meek’s Cutoff on lopussa selkeää ratkaisua vaille jäävä allegoria, jossa Meek lienee George W. Bushin alter ego. Sellaiseen yhtälöön viitataan elokuvan pressipaketissakin.

Tarinan vertauskuvallisuus on yksi asia, lähestymistavan karu naturalismi toinen. Liekö lännen uudisraivaajia ja välillä surkeita kohtaloita kuvattu näin armottomasti ja arkisesti vielä koskaan?

Varsinaisen pääroolin tekee Michelle Williams. Reichardt kertoi elokuvan perustuvan paitsi tositarinaan Stephen Meekistä, joka vei uudisraivaajaparat kiertämään kehää, myös naisten päiväkirjoihin noilta ajoilta. Naisnäkökulma on vahva: toivottoman tarinan ainoa todellinen tahtoihminen on alistettua vaimoväkeä.

Vuorokausi esityksen jälkeen Meek’s Cutoff pyörii yhä mielessä – erinomaisen elokuvan merkki. Mubin Notebookiin (ent. Auteurs) kerätyt arvostelusitaatitkin ovat peukut tanassa -osastoa.

Suomen valkokangaslevitykseen Meek’s Cutoffia lienee turha odottaa. Minimalismi voi säväyttää elokuvanystäviä, mutta ei sillä montaa lippua myydä, pelkään.