Venetsia 2010: afgaanisissin pako Norjan lumimaisemissa, avec Vincent Gallo

Venetsian kilpasarjan toisessa Vincent Gallo-elokuvassa on toimintaelokuvan elkeet, mutta eksistentialistinen sydän.

Essential Killing on hyvin ytimekäs takaa-ajotarina.

Nimetön päähenkilö – jolla ei ole yhtään repliikkiä – jää kiinni ilmeisesti Afganistanissa. Onko hän syyllinen tai syytön? Mihin? Sitä ei kerrota. Hahmo on kuin nurkkaan ajettu eläin, joka alussa joutuu tapa tai tule tapetuksi -tilanteeseen.

Mies viedään Guantanamo Bay -tyyppiseen vankilaan. Häntä kidutetaan. Seuraavan kuljetuksen aikana auto suistuu tieltä ja mies pakenee lumisessa, nimeämättömässä Itä-Euroopan maassa ilman määränpäätä tai toivoa.

Ihminen vastaan luonto, ihminen vastaan toiset ihmiset – ajojahti on tiivis 80-minuuttinen, ja sen hurjimmat hetket tulevat täysin puun takaa, myös kirjaimellisesti. Tilanteet ovat realistisesti kuvattuja, niiden ketju liian villi ollakseen totta.

Ohjaaja Jerzy Skolimowski on tehnyt elokuva harvakseltaan. 40 vuoden takainen The Deep End on kuulemma vihdoin tulossa dvd:lle – en ole sitä itse nähnyt. The Shout ainakin on erikoinen ja loistava, teemoiltaan muuten hitusen Essential Killingin kaltainen.

Skolimowski kertoi valinneensa Gallon paitsi eläimellisen ruumiinkielen ja erikoisten kasvojen vuoksi, myös siksi että Vincent ei ole mikään hurmuri tosielämässä. Näin ohjaaja sai tarvittavan etäisyyden salaperäiseen päähenkilöönsä. Ei katsojakaan tiedä, kuka tämä mies on, mutta hänen kohtalonsa kiinnostaa silti.

Essential Killing tuo viime vuosien elokuvista mieleen toisen eksistentialisen pohdiskelun, Steve McQueenin komean Hungerin. Tasokin on sama – Killing on eittämättä Venetsian kattauksen parhaita elokuvia. Ei se sillä tavalla kaupallinen ole, että Suomen teatterilevitystä kannattaisi odottaa, mutta festarihittiä tästä voi toivoa.

Mutta miksi monikansallinen elokuva on tehty Norjassa? On ilmiselvää, että lumimaisemat olisi yhtä hyvin voitu kuvata vaikkapa Suomen Lapissa.

Ei kukaan ole niin hullu, että tulisi Suomeen kuvaamaan, kun muualle filmiryhmiä varta vasten houkutellaan ja meille ei. Siksi Rare Exportskin kuvattiin Norjassa – se oli taloudellisesti kannattavampaa. Suomi on jäämässä todella jälkeen elokuvamaana, kun muissa länsimaissa hyviksi ja kansantaloudellisesti kannattaviksi todetut bisneskuviot on meillä tyystin sivuutettu.