Vares ulos, komisario Palmu sisään
Eihän se ihan vailla ironiaa ole, että alkuperäiskäsikirjoitus on nimeltään Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu.
Eilen kerrottiin Renny Harlinin ohjaavan uuden komisario Palmu-elokuvan. Tarkoitus on aloittaa Solar Filmsille elokuvasarja, franchise. Harlinin leffan ensi-ilta olisi 2023.
Pohjana on Mika Waltarin keskeneräinen, vain 61-sivuisena sellaisenaan toteuttamiskelvoton käsikirjoitus 1960-luvun alusta. Mitäpä on odotettavissa? ”Käsikirjoituksen tarinassa komisario Palmu on tutkimassa Shakespearen Macbethin ensi-illan aikana tapahtunutta murhaa. Veriteon tapahtumapaikka on Vanhan ylioppilastalon näyttämö. Hannu Salmi vertaa ideaa George Cukorin film noir -elokuvaan Kaksoiselämää, jossa rikos tapahtuu kesken Othellon. Tarinan aiheena on kiinteistökeinottelu”, tiivistetään Wikipediassa.
Voinemme odottaa itse elokuvalta taiteellista vapautta suhteessa Waltarin tekstiin, sillä Solar Filmsin tiedotteessa uudesta hankkeesta kerrotaan näin: ”Komisario Palmun apuna legendaarisessa Senaatintorin toimistossa ovat tutut etsivät Kokki ja Virta. Toimiston käyttö jää vähiin, sillä etsivät nähdään kenttätyössä keskellä sodan runtelemaa kaupunkia. Uupumaton aivotyö saattaa Palmua kohti päämääräänsä, mutta sitä ennen hän kohtaa fyysisiä haasteita aina käsirysyjä, tulitaisteluita ja autotakaa-ajoja myöten.”
Elokuvasta lupaillaan monipuolista.
”Varakkaan, Saksaan kytkeytyvän kiinteistömiljonäärin murha Kaivopuistossa on vasta alkusoittoa tapahtumille, jotka ravisuttavat kaupunkia Neuvostoliiton pommikoneitakin rajummin. Draamaa, jännitystä, toimintaa ja romantiikkaakin sisältävä tapahtumien ketju vie Palmun yhteiskunnan eri kerrosten labyrinttiin, josta ulospääsy ei ole selvää ennen viimeistä käännettä.”
”Varakas kiinteistömiljonääri” ja ”eri kerrosten labyrintti” tosin kuulostavat enemmän Mauri Sariolan kuin Waltarin tekstiltä, mutta mitäpä siitä.
Aiemmin Palmun perikuntaa edustava Joel Elstelä on itse haaveillut Lepäisit jo rauhassa -hahmotelman ohjaamisesta elokuvaksi.
Tiedote tarjoaa aika vähän konkretiaa. Tarkoitus on kertoa, että Solarilla on Palmun oikeudet. Mikäli Renny Harlin ohjaa elokuvan, siitä tulee Renny Harlinin ohjaama elokuva, mikä tuntuu olevan erityisen tärkeää. “Sopiva tilaisuus tuli nyt, kun kuulimme, että Renny ohjaisi ensimmäisen elokuvan”, siteerataan tiedotteessa Elstelää, joka on otettu myös käsikirjoittamaan hanketta.
Solar Filmsillä on kokemusta dekkarielokuvasarjoista. Vares-elokuvia on tehty yhdeksän kappaletta. Viimeisimmästä on kuusi vuotta. Harlin kuitenkin vertaa ja sitten ei vertaa Palmua Iltalehden haastattelussa hahmona James Bondiin, eikä Jussi Varekseen.
Ainakin uuden Palmun tekeminen kertoo siitä, miten vähissä meillä ovat vetävät elokuvalliset intellectual propertyt eli ip:t, siis tässä mielessä valmiiksi koko kansan tuntemat ja teoksina menestyksen myötä franchiseiksi kuten elokuvasarjoiksi monistettavat aiheet. Niitä pitää kaivaa suht kaukaa historiasta (kas, juuri nyt tulossa ovat myös elokuvat 1910-luvun Kiljusen herrasväki -kirjoista sekä 1950-luvun Vinski- sekä Pertsa ja Kilu -kirjoista!). Palmu on toki kova kaappaus: aivan kuten Tuntemattoman sotilaan viimeisimmän version julkistamisen aikaan, jo nyt medioissa voidaan panna lukijat keskustelemaan ja kinastelemaan tämän ajan näyttelijävalinnoista.
Harlinin ensimmäinen suomalaiselokuva yli 35 vuoteen on Luokkakokous 3, jonka ensi-ilta on siirtynyt koronapandemian vuoksi helmikuulta hamaan tulevaisuuteen. Kotimaahansa Harlin ei kuitenkaan ole pysyvästi palannut. Iltalehdessä hän pitää kaikista epätodennäköisimpänä ajatusta Suomeen muuttamisesta.