Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Uusi elokuvakriitikkoraati netissä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 24.9.2010 08:01

Hesarin Nyt-liitteen kriitikkotaulukolle on kilpailija netissä.

Iltalehden saitilla on nyt Leffaraati, ja allekirjoittanutkin on mukana makumooseksena.

Taulukkoa voi ihailla tämän linkin takaa.

Kyllä, elokuvien tähdittäminen yhdestä viiteen on usein aivan karmeeta puuhaa – eihän se ole kriitikon työtä ensinkään – mutta pitäähän sitä kaikin keinoin yrittää neuvoa, mitä kannattaa katsoa.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Jakelet kyllä, Kalle, tähtiä ehkä hiukan liian avokätisesti. Jos viisi tähteä on maksimimäärä, arvosana tarkoittaa suurin piirtein täydellistä elokuvaa. Neljän tähden pätkiäkin on aikamoinen määrä listalla. Ei sillä, että pitäisi Maskulaksi ruveta, mutta eikö elokuvat pitäisi kuitenkin suhteuttaa vähän laajempaan kontekstiin, eikä verrata pelkästään tällä hetkellä teatterissa pyöriviin muihin pätkiin? Silloin neljä tähteä irtoaakin jo vaikeammin.

Kiitos kommentista. Kun tähtiä kerran jaetaan ja niiden pohjalta tehdään ratkaisuja, ovathan ne tärkeitä.

”Jos viisi tähteä on maksimimäärä, arvosana tarkoittaa suurin piirtein täydellistä elokuvaa.”

En ajattele näin. Viisi tähteä on maksimimäärä, mutta voin hyvinkin antaa sen muutamalle elokuvalle joka vuosi. (Ei niiden vuosittaista määrää kyttää, se vain tuntuu kutakuinkin vakiolta.) Yksi tähti on minimi, mutta ei sekään tarkoita täydellisen epäonnistunutta elokuvaa, ainoastaan hyvin huonoa.

”eikö elokuvat pitäisi kuitenkin suhteuttaa vähän laajempaan kontekstiin, eikä verrata pelkästään tällä hetkellä teatterissa pyöriviin muihin pätkiin? Silloin neljä tähteä irtoaakin jo vaikeammin.”

Kun arvostelujen kontekstina nimenomaan on elokuvateatterien (tai televisio-ohjelmiston – olen kirjoittanut TV-maailma-lehteen arvosteluja vuodesta 1998) muu ajankohtainen tarjonta, en viitsi olla pihi tähtien suhteen.

Ehkä yksi syy on, että aloitin nimenomaan TV-maailmassa (jossa aikanaan oli myös teatteriensi-iltojen arviot). Silloinen pääkriitikko Antti Lindqvist antoi viisi tähteä jollekin ensi-illalle melkeinpä kerran kuussa. Tietenkin suhteutin oman asteikkoni tähän ympäröivään tähtipaljouteen.

Olen tähdityksissä reilusti subjektiivinen, vaikka toki mietin myös sitä, kuinka hyvin elokuva saavuttaa omat tavoitteensa (esimerkiksi lajityypin puitteissa). Karkeasti sanottuna: kolmen tähden elokuvan jaksaisi vaivatta katsoa joskus toistamiseen, neljän tähden elokuvassa on aineksia, joiden vuoksi sen todella haluaa nähdä vielä toisenkin kerran, ehkä useamminkin. Viisi tähteä irtoaa, jos elokuvaelämys on hurmoksellinen.

Tuolla Iltalehden asteikossa kuvaillaan kolmen tähden elokuva tyydyttäväksi ja kahden tähden elokuva pettymykseksi. Itse sanoisin kahden tähden elokuvan olevan tyydyttävä, kun taas se, mikä on pettymys, riippuu täysin odotuksista.

Hyviä kommentteja. Kaiketi kysymys on juuri siitä, pitääkö elokuva-arvosteluja ensisijaisesti työkaluna illan leffaa valitsevalle. Jos kyllä, tähdet kannattaa totta kai antaa verrattuna siihen, mitä teattereissa tällä hetkellä pyörii. Tällöin toki esimerkiksi Suljettu saari voi olla aikamoinen mestariteos tusinakomediaan verrattuna. Jos taas pitää elokuva-arvosteluja kulttuurikritiikkinä laajemminkin, silloin tähtiluokitustenkin pitäisi olla yleisemmällä asteikolla. Jos viiden tähden leffoja on yksi kuukaudessa, näiden pätkien keskinäinen vertailu alkaa olla jo melko vaikeaa – ihan jo vuositasollakin.

Näitä luetaan juuri nyt