Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Uusi Batman on vakava ja väkivaltainen rikoseepos

Blogit Kuvien takaa 14.7.2008 21:00
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Uusi Batman-elokuva on ohjaaja Christopher Nolanin ja edesmenneen näyttelijä Heath Ledgerin poikkeuksellinen taidonnäyte.

batman ja jokeriYön ritari ei ole sellainen kevyt seikkailu, jota supersankarielokuvalta odottaisi. Sävy on odottamattoman synkkä, miltei musta. Vaikka verta ei juuri näytetä, elokuva myös tuntuu todella väkivaltaiselta – eikä vain supersankarileffaksi. Mutta rajuus on perusteltua. Yön ritari on paitsi kovaotteinen, myös parempi kuin kukaan uskalsi odottaa.

Heti alkuun on todettava, että ikäraja K-13 vaikuttaa liian alhaiselta. Se tarkoittaa, että 11-vuotiaat pääsevät katsomaan elokuvaa huoltajan seurassa. Osalle sen ikäisistä elokuva on varmasti liian rankka. Nyt ei liidellä Spider-Manien ja Iron Manien kevyissä ja elämäniloisissa tunnelmissa, vaan Yön ritari tuo enemmänkin mieleen sarjamurhaajaelokuvat Seitsemän ja Uhrilampaat. Vaaran ja kuoleman tuntu on sakeana ilmassa kahden ja puolen tunnin ajan.

Yön ritari on toinen elokuva uudesta Batman-sarjasta, jonka aloitti kolme vuotta sitten Batman Begins. Elokuvilla ei ole mitään tekemistä vuosien 1989-1997 neljän Batman-seikkailun kanssa. Niissä lepakkopukuun sonnustautuivat Michael Keaton, Val Kilmer ja viimeisenä George Clooney. Tuon elokuvasarjan alku oli lupaava: Tim Burtonin ohjaamat Batman (1989) ja Batman – paluu (1992) määrittelivät modernien supersankarielokuvien puitteet. Olennaista oli, että kohdeyleisö oli yhtä paljon aikuiset kuin lapset, eikä groteskeja piirteitä vältelty. Burtonin tyylittely tuntui aikanaan omaperäiseltä ja särmikkäältä – mitään sellaista ei oltu aiemmin tässä genressä Hollywoodissa nähty. Burtonin jälkeen Joel Schumacher teki kaksi surkeaa, löysästi camp-henkistä elokuvaa, jotka on jo armeliaasti unohdettu.

Gotham Cityn pimeä puoli

Uusien Batmanien takana on britti Christopher Nolan (s. 1970). Hän on ohjannut ja pääosin kirjoittanut sekä Batman Beginsin että Yön ritarin. Batmanin hahmo ei ole tekijälle kiitollinen: lepakkoasuun sonnustautuva tyyppihän on periaatteessa aivan hassu, kuten kaikki 1960-luvun televisiosarjaa nähneet tietävät. Siksi Nolan on jättänyt elokuvistaan oikeastaan kaiken huumorin pois ja keskittyy Gotham Cityn pimeään puoleen. Batmanin asukin on ainoastaan teknologinen apuväline, lähitaisteluaseiden, luotiliivien ja fyysistä suorituskykyä parantavien kojeiden yhdistelmä, jota upporikas Bruce Wayne käyttää taistellessaan rikollisia vastaan.

Mikään ei ole lepakkoteemaista vain itsensä vuoksi – puvun pienillä lepakonkorvillakin on funktionsa. Toisin sanoen Nolanin elokuvat ovat niin realistisia kuin Lepakkomiehestä kertovat elokuvat mitenkään voivat olla.

Batman Beginsissä oli paljon hyvää, mutta sitä vaivasi supersankarielokuvasarjan ensimmäisen osan tyypillinen ongelma: piti selittää juurta jaksaen, miten miljardööriperheen pojasta tuli Batman. Liian usein Nolan jäi tylsästi selittelemään Bruce Waynen lepakkotouhujen psykologiaa. Eikä juonikaan ollut mitenkään mieleenpainuva, saati sankarin vastapelurit – kuka edes muistaa heitä enää?

Sellaiset seikat eivät vaivaa Yön ritaria, vaikka pituutta on edeltäjääkin enemmän. Tällä kertaa rynnätään suoraan asiaan. Joukko naamioituneita pankkiryöstäjiä tappaa vuorotellen toisensa pomonsa käskystä. Pääroistoksi paljastuu Jokeriksi itseään kutsuva mielipuoli, joka haluaa Gotham Cityn alamaailman puolelleen, vaikka väkivalloin. Kohtauksessa jossa hänet varsinaisesti esitellään katsojalle saa yksi gangsteripomoista surmansa ällöttävällä tavalla, josta olisi vielä jokin aika sitten lätkäisty Suomessa elokuvalle K-18-ikäraja.

Henkisesti sairas Jokeri

Jokeria esittää Heath Ledger, joka kuoli lääkkeiden yliannostukseen tammikuussa pian kuvausten jälkeen. Ledgerin kohtalo heittää elokuvan päälle makaaberin varjon. Tämä Jokeri on henkisesti sairas, yksinäinen ja vaarallinen ihminen – ei mikään sarjiskonna tai hupsu karikatyyri. Seitsemän-elokuvan murhaajan tapaan hän on nerokas sosiopaatti, jonka motiivit ovat perverssejä mutta omalla karmealla tavallaan ymmärrettävissä. Ennen kaikkea hän on terroristi sanan täydessä merkityksessä. Pommi-iskut siviilikohteissa heijastavat tosielämää tavalla, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.

Ledger näyttelee arpisia huuliaan vastenmielisesti lipovaa Jokeria vimmalla, joka ei muistuta hänen mistään aiemmasta roolistaan. Kasvoiltakaan olentoa ei tunnistaisi Ledgeriksi, vaikka Jokerin meikki on yksinkertainen. Jack Nicholsonin humoristinen Jokeri Burtonin ensimmäisessä Batmanissä on tähän perkeleeseen verrattuna vain elähtänyt sirkusklovni.

Ledgerin Jokeri jää elokuvahistoriaan, karmeimpien ja arvaamatonta väkivaltaisuutta voimakkaimmin hehkuneiden pahisten joukkoon. On jo varmaa, että Ledger saa roolistaan postuumisti parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden. Voittaako hän – toivottavasti.

Batmanin roolissa jatkava Christian Bale jäisi täysin Ledgerin varjoon, ellei Bruce Waynen, Rachel Dawesin ja piirisyyttäjä Harvey Dentin välille olisi kehitelty kiperää ja koskettavaakin kolmiodraamaa. Dawes tietää, että Wayne on Batman, eikä siksi suostu suhteeseen hänen kanssaan. Kansansankariksi nouseva, ehkä Batmaniakin tehokkaammin rikollisia jahtaava Dent joutuu alamaailman maalitauluksi. Sarjakuvansa lukeneet ja aiempia Batmaneja katsoneet tietävät suunnilleen, kuinka tulee käymään, mutta loppusuoralla Nolan kiristää ruuveja tavalla, joka voi tiputtaa asiantuntevankin katsojan penkiltään.

Vakuuttava näyttelijäkaarti

Bale ja Ledgeriä ympäröivä näyttelijäjoukko on vakuuttava, mikä ei ole ihme – jo käsikirjoituksesta on taatusti näkynyt, että elokuvasta tulee genressään poikkeuksellinen (tosin 180 miljoonan dollarin budjetista on varmasti lohjennut aimo siivu tähtien palkkioihinkin). Aaron Eckhardt on Harvey Dentinä sympaattinen ja sanoisinko kyllin monipuolinen. Isoleukaisen Eckhardtin kulmikkaat kasvotkin ovat oivallisesti kuin suoraan sarjakuvasta.

Maggie Gyllenhaal on Rachel Dawesina merkittävästi kiinnostavampi (ja viehättävämpi) kuin edellisessä elokuvassa roolin näytellyt Katie Holmes. Erityismaininnan ansaitsee Eric Roberts, jonka ura ei ole pariinkymmeneen vuoteen näyttänyt nousujohteiselta. Hänelle Nolan on antanut italialaisgangsterin osan, josta Roberts osaa ottaa kaiken makeasti irti. Näin komeita jo unohdettujen tähtien comeback-rooleja on nähty lähinnä Quentin Tarantinon elokuvissa.

Sivurooleissa jatkavat tutut taiturit. Nykyään harvakseltaan näyttelevä Gary Oldman tukee sankaria poliisipäällikkö Gordonina, Morgan Freemanin tiedemies kehittelee lepakkovälineitä entisestään ja Michael Cainen elegantti Alfred Pennyworth ilahduttaa lyhyelläkin esiintymisellään.

Mementolla (2000) maineeseen noussut Christopher Nolan haluaa tehdä haastavia elokuvia aikuisille. Monien mielessä lapselliseksi mieltyvään Batmaniin tarttuminen on varmasti ollut hänelle päänsärkyjäkin aiheuttanut pulma. Mutta Nolan on löytänyt oikean polun. Yhdysvaltojen tunnetuin kriitikko Roger Ebert sanoi Nolanin ensimmäisestä Lepakosta, että se on ”se Batman, jonka hän oli aina halunnut nähdä”. Itse olen valmis sanomaan saman vasta nyt Yön ritarista.

Nolan ei ole ollut uuden polven suosikkiohjaajiani. Hän on yrittänyt aina vähän liikaa ja vaikuttanut ennen kaikkea ylitomeralta tosikolta. Monien palvoman, takaperin kerrotun Mementon oveluus oli tarkemmin tutkailtuna kovin onttoa, ja myös The Prestige (2006) sortui omaan nokkeluuteensa. Yön ritarissa Nolanin insinöörimäinen tekninen taituruus ja kolkonpuoleinen maailmankuva loksahtavat vihdoin tasapainoon mutkikkaan juonikuvion kanssa. Tuloksena on mukaansatempaava ja hetkittäin värisyttävä rikoseepos, joka tarjoaa myös ripauksen ei niin itsestäänselviä moraalisia pohdintoja. Hieman ylipitkänäkin Yön ritari on lajinsa kärkiteos, eikä vähiten Ledgerin tyrmäävän roolisuorituksen ansiosta.

Christopher Nolan kertoo elokuvan tekemisestä, Alan Mooren sarjakuvan vaikutuksesta ja siitä, miksi Gyllenhaal on nyt Dawes.

Satiirinen näkemys siitä, millaiseksi Michael Bay olisi visioinut Yön ritarin.

Yön ritari ensi-illassa 25.7.

Kaikki Kuvien takaa -blogit löydät täältä